Kolme seuraa, Viro-instituutin ystävät, Yhdyskuntasuunnittelun seura ja Didrichsenin ystävät tekivät yhteisen jäsenmatkan Viroon viikonloppuna 24.–25.9.2022. Matkakohteina olivat Viinistu ja Tallinna.

Matkalaisia oli kaikkiaan parikymmentä, YSSistä mukana oli viisi henkeä. Matkan johtajana toimii Viro-instituutin ystävien hallituksen pj. Marja Granlund, joka on myös YSS:in pitkäaikainen jäsen. YSS:in yhteyshenkilönä oli Mervi Ilmonen.

Viinistu Kunstimuuseum – näkemisen arvoinen yksityinen taidemuseo

Eckerö Linen tultua satamaan siirryimme matkalaisille varattuun bussiin ja lähdimme vajaan parin sadan kilometrin päähän Viinistuun.

Siellä on merkittävä taidemuseo, jossa on Jaan Manitskin Viron taiteen yksityiskokoelma 1800-luvulta nykypäivään. Manitski on Ruotsissa kasvanut maanpakolaisvirolainen, menestynyt liikemies, Polar Music Oy:n toisena pääomistajana Abba-yhtyeen maailmanmenestyksen ansiosta monimiljonääri ja taiteen keräilijä. Palattuaan Viroon sen itsenäistyttyä uudelleen hän on toiminut ulkoministerinä, osallistunut Viron oman valuutan käyttöönottoon, omistanut Eesti Päevaleht-sanomalehden ja johtanut Viron yrityselämän yksityistämistä 1992-1995.

2002 hän osti kotikaupunkinsa Viinistun Kirovin kalastuskolhoosin tilat ja perusti sinne taidemuseon, jonka kokoelmiin kuuluu edustava noin 1 000 taideteoksen kokoelma Viron alueella vaikuttaneiden baltiansaksalaisten taidemaalarien töistä aina virolaiseen nykytaiteeseen saakka. Nyt se on moderni museorakennus meren äärellä. Rakennusta laajennettiin kymmenkunta vuotta sitten arkkitehtien Emil Urbelin ja Ainar Luikin piirustusten mukaan. Maalaus- ja veistostaiteen ja erilaisten muiden taide-esineiden lisäksi yksi kokonainen huone on omistettu Viron tunnetuimpiin graafikoihin kuuluvan Eduard Wiiraltin töille.

Kokoelma on yksi Viron suurimmista yksityisistä taidekokoelmista ja Viron ainoa yksityinen taidemuseo. Manitski on Viinistun kulttuurielämän aktiivinen kehittäjä ja merkittävä työnantaja. Taidemuseon yhteydessä toimii hotelli ja ravintola, jossa söimme erinomaisen lounaan. Jatkuvasti kehittyvään kokonaisuuteen kuuluu myös konserttisali, jonne Manitski on vanhojen kontaktiensa avulla pystynyt tuomaan maailmanluokan muusikoita ja orkestereita esiintymään. Lisäksi alueella on konferenssikeskus, kesäteatteri ja laajeneva pienvenesatama.

Jaan Manitski oli tullut paikalle varta vasten matkalaisten vuoksi esittelemään kokoelmaansa. Hän kertoi, että 99 % hänen kokoelmastaan on ostettu vain mieltymyksen mukaan ja vasta myöhemmin tavoitteena on ollut taidehistoriallinen katsaus. Museossa ovat kaikki virolaisen kuvataiteen merkittävät tekijät, suuntaukset ja koulukunnat sekä sotaa edeltävältä että sodanjälkeiseltä ajalta. Useita tauluja omistaisivat mielellään kaikki Viron valtion taidemuseot.

Viinistun taidemuseosta tekee kokoelman lisäksi erityisen sen ilmapiiri. Moderni ja valoisa museo kehystää hienosti monipuolisesti valittuja taideteoksia. Ikkunoista näkyvä meri kilpailee maalausten kanssa. Kokoelma on koottu ja esitetty ilman mahtipontisuutta.

20 vuoden aikana Viinistun taidesatamassa on käynyt satoja tuhansia ihmisiä, ja hiljainen kalastajakylä on herännyt uuteen elämään. Pikkukunta on saanut hulppean matkailukohteen.

Tallinnan uudet ranta-alueet: Noblessner, Kopli, Kalamaja ja Bekkeri

Seuraavana päivänä tutustuimme Tallinnan uusiin ranta-alueisiin Tallinnan Tehnika Ulikoolin sosiologian professorin Katrin Paadamin ja tutkija Anneli Leemetin opastuksella.

Tallinnan rannat olivat neuvostoaikana sotilasstrategisin perustein siviileiltä kiellettyjä alueita ja paljolti rakentamattomia Viron itsenäistyessä uudelleen. Monissa neuvostomaissa rakennettiin kokonaan uusia alueita vanhojen asuinalueiden ympärille, jotka jätettiin rappeutumaan. Myös Tallinnassa rannan tuntumassa olleet telakka-alueet jätettiin oman onnensa nojaan ja keskityttiin uusien asuinalueiden, kuten Lasnamäen ja Mustamäen rakentamiseen.

Katrin ja Anneli johdattelivat meitä Tallinnan gentrifikaatioon keskustan läheiset uudet ranta-alueet esimerkkeinä. Gentrifikaatiolla tarkoitetaan karkeasti yleistäen asuinalueen keskiluokkaistumista, jossa työväenluokkainen asutus väistyy varakkaampien uudisasukkaiden tieltä ja huonomaineisemmat tai rosoisemmat alueet muuttuvat elämyskulttuurin paikoiksi. Alueen rosoisuus tasoittuu: köyhien ihmisten rooli katukuvassa vähenee, kadunvarsiliikkeiden rakenne muuttuu ja vanhat rakennukset muutetaan kulttuuriseen kulutukseen soveltuviksi. Gentrifikaatiosta puhutaan usein elävöitymisenä tai elpymisenä, kun halutaan kiinnittää huomiota sen positiivisiin puoliin, kuten kaupunkikeskustojen tai alueen kurjistumisen kierteen katkaisemiseen.

Kopli

Koplin muutos teki suuren vaikutuksen. Tsaarinvallan aikana Venäjä julisti 1912 Tallinnan pääasialliseksi sotalaivastotukikohdakseen ja Koplin niemelle alettiin rakentaa imperiumin mahtavinta Venäjän-Baltian telakkaa ja asuinaluetta sen työntekijöille. Telakan vanhempien työntekijöiden talot vuodelta 1914 olivat hienoja puutaloja, joissa on omintakeiset toisen kerroksen parvekkeet. Uudempien työntekijöiden talot 1920-luvulta olivat kaikki keskenään erilaisia. Taloissa näkyi kivisiä porraskäytäviä, parvekkeita, jugendtyylisiä ja klassisia julkisivuja sekä viitteitä perinteiseen venäläiseen puuarkkitehtuuriin.

1930-luvulla Kopli oli Tallinnan kauneimpia kaupunginosia, huolellisesti suunniteltu ja aikaansa nähden edistyksellinen. Asuntojen lisäksi alueella oli muun muassa oma koulu, kirkko, seuraintalo, sairaala, ruokala, kauppa, posti ja paloasema. Kun 1927 suljetun Venäjän-Baltian telakka suljettiin 1927, sen päärakennuksessa toimi Teknillinen korkeakoulu Sen opettajat asuttivat tehtaan työntekijöiden vanhoja taloja, jota ryhdyttiin kutsumaan Professorien kyläksi.

Neuvostovuosina Koplin ilme alkoi muuttua. Huonokuntoiset talot jäivät tyhjiksi, ja niistä tuli kaupungin huono-osaisimpien asumuksia. Talot rapistuivat jatkuvasti ja useat niistä paloivat. 1990-luvulla se oli yksi Tallinnan pulmallisimmista seuduista. Sellaisena sen muistan: huonomaineisena ja köyhänä rappeutuneiden puutalojen alueena. Nyt vanhat puutalot on kunnostettu ja aluetta on täydennetty samassa mittakaavassa ja hengessä rakennetuilla taloilla. Pelottava Kopli on muuttunut hämmästyttävän kauniiksi asuinalueeksi, jonka uudella rantapromenadilla voi ihailla merimaisemaa.

Kalamaja

Aluetta ovat asuttaneet 1300-luvulta lähtien ennen kaikkea kalastajat ja kalakauppiaat, nykyään keskiluokkaiset nuoret perheet ja uuden teollisuuden työntekijät. Nykyinen Kalamaja on tunnettu värikkäistä puutaloista, jotka neuvostoaikoina olivat mustuneita ja rapistuneita. Välittömästi neuvostovallan väistyttyä kaupungin puutalokanta oli jonkin aikaa uhattuna. On hienoa, että Tallinnassa ymmärrettiin puutaloalueiden arvo ja valittiin niiden korjaaminen eikä purkaminen.

Arkkitehtonisesti omaperäisimpiä alueella ovat niin sanotut Tallinnan talot. 1920–30-luvuilla rakennetuissa 2–3-kerroksisissa puutaloissa on kaksi symmetristä puusiipeä, joita yhdistää niiden keskellä kohoava kivinen porraskäytävä. Tällaisia taloja on Tallinnassa jäljellä vielä noin 500 kappaletta.

Alueen vanhoissa tehdas- ja telakkarakennuksissa sijaitsee merimuseo Lennusadam, valokuvataiteen keskus Fotografiska ja Energian oivalluskeskus, kauppoja, baareja ja ravintoloita.

Noblessner

Alue sijaitsee Kalamajan tiiviisti vieressä. Emanuel Nobelin (Alfred Nobelin veljenpoika) ja Arthur Lessnerin mukaan nimetty Noblessnerin alue syntyi sekin 1900-luvun alussa. Venäjän keisarikunnan tarpeisiin sukellusveneitä rakentanut ja sen jälkeenkin pitkään toiminut telakka-alue on nykyisin nopeasti kasvava pieni kaupunginosa. Siellä on uusi ja isohko vierasvenesatama, Michelin-tähdellä palkitun keittiömestarin vetämä fine dining -ravintola ja olutpanimo.

Alueen asuinrakennuskanta on uutta ja innovatiivista, vanhemmat rakennukset ovat entisiä tehdas- ja teollisuusrakennuksia, joihin gentrifoituneiden alueiden tapaan sijoittuu erilaisia kulttuuritoimijoita kuten alueen kaksi uutta museota, Taidekeskus Kai ja Keksintökeskus PROTO, joka pyrkii herättämään henkiin sadan vuoden takaiset suuret keksinnöt nykypäivän huippukeksintöä, virtuaalitodellisuutta hyödyntämällä.

Bekkeri

Myös Bekkerin satama ja -telakka-alue on ankaran muutoksen kourissa. Suunnitelmien mukaan unohdetulle alueelle tavoitellaan uutta elämää. Sinne rakennetaan Rail Balticin rautatieasema ja terminaali, asuinrakennuksia, toimistoja ja julkisia rakennuksia. Entiseen valtavaan, osin raunioituneeseen kutomoon tulee ostoskeskus ja asuntoja. Alueella on jo uusia asuintaloja.

Hyvä paha gentrifikaatio

Katrin ja Anneli näyttivät meille Tallinnan vahvan gentrifikaation eri vaiheet. Sen sekä hyvänä ja huonona puolena pidetään alueiden keskiluokkaistumista. On hyvä, että alueet kohenevat sekä fyysisesti että sosiaalisesti, mutta toisaalta ne samankaltaistuvat ja yksipuolistuvat kun aiemmat työväenluokkaiset tai köyhemmät alueet muuttuvat globaalin keskiluokan kulttuurisiksi kulutusparatiiseiksi. Gentrifikaatiota on kritisoitu sosiaaliseen oikeudenmukaisuuden puutteesta: alkuperäiset asukkaat syrjäytyvät vuokrien ja maan hinnan noustessa, elinvoimaisetkin työväenluokkaiset alueet katoavat, kaupungit köyhtyvät kun alueet muuttuvat kaikkialla samanlaisiksi globaalin keskiluokan leikkikentiksi.

Mietin, missä mahtavat olla ne kaksi toistakymmentä vuotta sitten Koplissa tapaamani hymyilevää resupekkaa, jotka tupsahtivat uteliaina yhdestä röttelötalosta tarkastelemaan alueelle ilmestyneitä vieraita. Tuskinpa he kuuluvat Koplin nykyisten Porschen omistajien asujaimistoon, mutta toivottavasti heille on käynyt hyvin.

Antoisa matka

Matkaa täydensivät hyvä hotelli, oopperan baletti, erinomaiset lounaat ja hyvä matkaseura. Aikataulu antoi myös tilaa ostoksille ja omille lyhyille tutustumisille. Monet meistä löysivät toisensa vielä ennen laivan lähtöä Arkkitehtuurimuseosta.

Kirjoittanut: Mervi Ilmonen