Helsingin uusi yleiskaava osoittaa asemakaavoitukselle tavoitteita alueellisesti 100 metrin ruuduilla. Esitystavasta johtuen kaavaa on kutsuttu myös pikselikaavaksi. Tämä merkintätekniikka kehittyi Östersundomin osayleiskaavoituksen luonnosvaiheessa. Tunnen olevani osasyyllinen merkintätavan syntyyn ja haluan selventää, mikä siinä oli alun perin ideana ja miksi se (idea) ei oikein toimi koko kaupungin yleiskaavassa.

Olin ennen yleiskaavaprosessia laatimassa Helsingin Östersundomin alueen ensimmäisiä suunnitelmia ja kaavaluonnoksia arkkitehti Matti Visannin johdolla. Pyrimme löytämään perinteiselle toimintoja erottelevalle merkintätavalle korvikkeen, joka viestisi tavoitteiden mukaisesta kaupunkirakentamisen tavasta mieluummin kuin sallituista toiminnoista tai asuntotyypeistä. Emme nähneet järkeä määrittää alueita erikseen kerrostaloille, pientaloille ja työpaikoille. Toinen tavoite oli pyrkiä eroon tarkasta rakentamisen ja ei-rakentamisen rajasta. Rajat maastossa on mielekästä määrittää vasta, kun suunnittelu- ja selvitystarkkuus on asemakaavatasoa.

Teimme kaupunkirakenneluonnoksia arkkitehdin työtavoilla piirtäen kynällä ja koneella sekä työstäen pahvista suurta maastomallia. Laadin luonnosten ”sisään” useita mitoitusskenaarioita erilaisilla rakentamistapojen yhdistelmillä käyttäen apuna paikkatietoohjelmalla tehtyjä teemakarttoja. Teemakartat kuvasivat rakentamisen kerrosalamäärää ja väestön tiiviyttä luonnoksen eri kohdissa riippuen rakentamistapojen ja niihin istuvien perhekokojen suhteista. Kokonaisuuden kuvaustapana käytin 100 metrin tai 250 metrin ruutuja. Näin pystyimme vertailemaan skenaarioita muihin kaupunkeihin, koska saimme niistä samanlaisia teemakarttoja¹. Kun saimme määritettyä suunnitelman, jossa oli rakenteellista ajatusta ja riittävä mitoitus laadimme kaavakartan suoraan ruuduista. Näin loimme ”pikselimäisen” osayleiskaavaluonnoksen, joka ohjasi asemakaavoitustapaa määrittäen tavoitteiden mukaisia tonttikokoja ja rakentamisen tehokkuutta jättäen samalla väljyyttä kortteleiden toimintojen ja rajojen tarkalle suunnittelulle.

Kaavamerkintätapa oli siis räätälöity Östersundomin uuden ”greenfield” kaupunginosan kaavoituksen tavoitteisiin. Sen soveltaminen koko Helsinkiä käsittelevään yleiskaavaan on ongelmallista, koska yleiskaavan ”tontti” (asemakaavoitettu Helsinki) on hyvin erilainen verrattuna Östersundomin metsiin. Pikselin epätarkkuus muodostuu ongelmaksi olemassa olevilla tarkoilla asemakaava-alueilla. Östersundomin metsissä asemakaavoja ei juuri ollut.

Myös yleiskaavan selitteissä on epätarkkuuden strategia. Pikseleiden määräyksissä käytetään perinteisiä termejä ”kehitetään” tai ”on osoitettava”, mutta viestiä on lähes jokaisessa kohdassa pehmennetty määritteellä ”pääsääntöisesti”. Kärjistetysti voisikin sanoa, että yleiskaavan merkintöjen perusteella voi joko asemakaavoittaa lähes mitä vain mihin vain millä rajoilla vain tai olla kaavoittamatta. Kaikki on yleiskaavamääräysten mukaista.

Myös kauppaa koskeva määräys on epätarkennettu, vaikka sen henki on hyvin määräävä. Kaavan mukaan kaikilla keskustamerkintöjen pikseleillä ”päivittäistavarakaupan suuryksiköiden mitoituksen lähtökohtana tulee olla paikallinen kysyntä”. Vain paikallisuuden mittakaava jää avoimeksi ja siten itse mitoituskin. Määräyksen viesti on kuitenkin selvästi kapinallinen. Se on kapinallinen sekä kaupan hankkeita kohtaan, että kaupan ohjaamisen lakeja kohtaan. Hankkeet pyrkivät nimittäin kasvamaan juuri keskusta-alueilla, ja tätä tukee myös kaupan kaavoitusta koskeva laki. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan juuri keskusta-alueilla ei ole tarvetta määrittää kaupalle rajoja.

Helsingin uusi yleiskaava on erikoinen sekoitus kapinaa vallitsevia ajatusmalleja vastaan ja myötäilyä joustavuuden vaatimusten edessä. Epätarkennetut merkinnät ja niiden selitteet pyrkivät toimimaan enemmänkin toiveena tavoitteista kuin lainvoimaisina määräyksinä. Usein ajatellaan, että kaavan joustavuus on strategista. Strategia jää kuitenkin niin sanotusti herran haltuun, jos yleiskaava ei anna yhtään juridista selkänojaa. Yleiskaavan jättämät toiveet asemakaavoitukselle joutuvat pian koetukselle, kun Helsingillä on edessä merkittävä kaavoitustoiminnan organisaatiomuutos. Tekniset virastot (kiinteistövirasto, rakennusvirasto, rakennusvalvontavirasto, kaupunkisuunnitteluvirasto ja asuntotuotantotoimisto) nykymuodossaan on määrä lakkauttaa 1.6.2017 ja korvata Kaupunkiympäristö -nimisellä toimialalla. Nähtäväksi jää miten yleiskaavaurakka tällöin jatkuu. Helsingin viimeistä edellistä kaupunkisuunnitteluviraston päällikköä Tuomas Rajajärveä lainatakseni: ”Historia ei tule meitä arvioimaan prosessin, vaan lopputuloksen kautta”.

*   *   *

Teksti julkaistaan myös Pro teesi -palstalla Yhdyskuntasuunnittelu-lehden numerossa 2016:3.