Kestävä kaupunki tarkastelussa – kuulumisia Kaupunkitutkimuksen päiviltä Tampereella 28.–29.4.2022.
Kahden pandemiavuoden tauon jälkeen Tampereelle kokoontui huhtikuun lopussa Kaupunkitutkimuksen päiville yli 300 iloista toisiaan kaivannutta kaupunkitutkijaa pohtimaan monitieteisesti Kestävää kaupunkia.
Vuoden 2020 päivät teemalla Ilmiöiden kaupunki olivat jo valmiit – luennoitsijat kutsuttu ja paperit järjestetty työryhmiin – kun Suomi meni kiinni. Ensin siirtelimme päivien ajankohtaa, kunnes päädyimme perumaan ne kokonaan. Myös 2021 tapahtumaa oli samasta syystä vaikeaa järjestää perinteiseen tapaan ja päivät päädyttiin pitämään edellisen vuoden teemalla virtuaalitapahtumana 22.4.–23.4.2021. Tapahtuma onnistui poikkeusmenettelystä huolimatta hyvin sekä osallistujamäärältään että sujuvuudeltaan. Vastuuvuorossa järjestelyissä oli ensimmäistä kertaa RYTS (Rakennetun ympäristön tutkimuksen seura), joka suoriutui uuden edessä erinomaisesti. Päiväthän järjestetään vuosittain kolmen seuran yhteistyönä (YSS, SKSTS, RYTS) siten että jokin seuroista ottaa päävastuun järjestelyistä.
Ennätysmäärä työryhmiä ja osallistujia
Tämän vuoden pääjärjestäjä oli Suomen kaupunkitutkimuksen seura (SKTS), ja tapahtumapaikkana oli Tampereen yliopiston keskustakampus, erityisesti sen päärakennus. Pitkähkö tauko näkyi sekä ennätyksellisenä työryhmäesitysten että osallistujien määränä. Kaikkiaan 30 työryhmää ehdotettiin ja myös osallistujien määrässä tehtiin taas uusi ennätys. Työryhmiä oli lopulta 26 ja lisäksi kaksi paneelikeskustelua. Niissä pohdittiin Kestävän kaupungin kehyksessä aiheita terveysvaikutuksista ekosysteemien muutoksiin ja identiteettien rakentumiseen.
Työryhmien suuren määrän vuoksi tieteellinen toimikunta päätti ensimmäisen kerran päivien historiassa, että jokaisella ryhmällä on vain yksi puolentoista tunnin sessio käytettävissään riippumatta paperien määrästä. Puheenjohtajat joutuivat päättämään, mitkä paperit esitetään ryhmässä, ja mitkä ovat luettavia papereita tai pecha kucha-tyyppisiä esityksiä.
Ohjelma oli perinteisen monipuolinen: ekskursioita, avainluentoja, työryhmäesitelmiä, puheliaita kahvitaukoja ja iltatilaisuuksia. Ohjelma aloitettiin retkellä Hiedanrannan entiseen teollisuusalueeseen, läntisen Tampereen tulevaan keskukseen. Alueen historia ulottuu keskiajalle, ja rakentamisessa on tavoitteena muistaa alueen pitkä historia. Tehdasalueesta Näsijärven äärellä rakennetaan kaupunginosa 25 000 asukkaalle. Matka Tampereen keskustasta Hiedanrantaan käy ratikalla 12 minuutissa loppuvuodesta 2024. Ensimmäiset asukkaat sinne muuttavat vuonna 2025, mutta alueella toimii useita kestävää kehitystä ja yhteisöllisyyttä edistäviä toimijoita jo nyt.
Tunnustus lasten tarpeiden huomioimista kaupunkisuunnittelussa käsittelevälle artikkelille
Ensimmäisenä konferenssipäivänä Tampereen kaupunki tarjosi osallistujille iltavastaanoton Museokeskus Vapriikin hienoissa tiloissa, jossa oli samalla mahdollista tutustua Finlayson 200-näyttelyyn. Kaupunginjohtajan puheen lisäksi ohjelmassa oli Vuoden kaupunkikirjoitus -palkinnon 2021 jakaminen. Perinteistä ja arvostettua kaupunkikirjoituspalkintoa on jaettu vuodesta 2005 lähtien. Vuoden kaupunkikirjoitus -palkinto jaetaan vuosittain parhaalle suomenkieliselle kaupunkitutkimuksen alaan kuuluvalle tieteelliselle artikkelille. Palkinnon myöntämisen edellytyksenä on, että artikkeli on aihevalinnaltaan, näkökulmaltaan ja tutkimusotteeltaan itsenäinen, kiinnostava ja korkeatasoinen. Se tuo uutta kaupunkitutkimuksen monitieteiselle kentälle ja on ajankohtainen. Arvioinnissa huomioidaan myös huolellinen ja selkeä ilmaisu, jonka kautta tekstit avautuvat laajalle lukijakunnalle.
Artikkeleita arvioinut raati valitsi yksimielisesti saajaksi Veera Mollin ja Essi Jouhkin Yhdyskuntasuunnittelu-lehdessä 1/2021 julkaistun artikkelin ”Leikin paikka, Rakennettujen leikkiympäristöjen kehitys 1970-luvun Helsingissä”. Palkittu kirjoitus tarkastelee lasten tarpeiden huomioimista osana suomalaista kaupunkisuunnittelua. Veera Moll ja Essi Jouhki pohtivat artikkelissaan, miten kaupunkia on suunniteltu ja rakennettu lapsille 1970-luvulla, jolloin suomalaisten kaupunkien rakenne muuttui. Raati piti valittua artikkelia tieteellisesti hyvin korkeatasoisena, itsenäisenä analyysina, jossa kaupunkisuunnittelun teoria yhdistyy mielekkäästi muuttuviin aikalaisnäkemyksiin ja -keskusteluihin lapsiystävällisestä ympäristöstä. Palkinnon luovutti SKTS:n puheenjohtaja Matti Hannikainen.
Kansainvälinen näkökulma kestävään kaupunkiin
Päivillä on alusta alkaen ollut tapana kutsua kansainvälisiä tieteellisiä huippuja puhujiksi. Tämän vuoden kolme pääpuhujaa olivat eri maanosista ja toivat erilaisia näkemyksiä kestävyyteen.
Professori Vishanthie Sewpaulilla on kolme kunniatohtorin arvoa Chilestä, Norjasta ja Ruotsista. Hän on etelä-Afrikan KwaZulu Natal (UKZN) yliopiston emeritusprofessori ja Stavangerin yliopiston apulaisprofessori ja on globaalisti tunnettu sosiaalityön ja ihmisoikeuksien asiantuntija. Hänen puheensa otsikko oli Restructuring the post-apartheid city: The case of the city of Durban in the eThekwini Municipality of South Africa. Durbania – eThekwinin kunnan keskusta – uhkaavat katoava biodiversiteetti ja ilmastonmuutos. Lisäksi sitä leimaa sen koloniaalinen historia ja apartheid-politiikka. Valtion uusliberaalinen politiikka ei ole vahvistanut haurasta demokratiaa eikä edistänyt kestävää kehitystä. Suurten vastakohtaisuuksien kaupunkia vaivaavat työttömyys, tilallinen epätasa-arvo, asunnottomuus, laittomat asumukset, turvattomuus ja epävirallinen talous. Runsas kuvamateriaali havainnollisti kaupungin tilaa. Vishantie Sewpaul piti kuitenkin julkisen sektorin ja kansalaisyhteiskunnan työtä kestävän kehityksen tulevaisuuden edistämiseksi merkittävänä.
Rodney Harrison on kulttuuriperinnön professori UCL:n (University College London) Arkeologian laitokselta. Hän johtaa useita kansainvälisiä kulttuurintutkimuksen tulevaisuutta koskevia tutkimuksia ja on julkaissut monia kirjoja aiheesta. Uusimmat ovat Deterritorializing the Future: Heritage in, of and after the Anthropocene (Open Humanities Press, 2020) ja Reimagining Museums for Climate Action (Museums for Climate Action, 2021). Hänen puheensa otsikko oli Reimagining heritage and museums for climate action. Hän pohti perinneympäristöjen, museoiden ja gallerioiden toimintaa ilmastonmuutoksessa. Kulttuuriperinteen organisaatioiden tulisi tukea vahvemmin ilmastotoimia kestävämmän tulevaisuuden tukemiseksi. Kulttuuriperintö tulisi ymmärtää tulevaisuuteen eikä vain menneisyyteen kohdistuvana toimintana ja sen alue laajasti. Esimerkiksi ydinjätteen hallinta, siemenbiopankki, maisemien ennallistaminen, sosiaalisen historian kerääminen, uhanalaisten kielten dokumentointi, rakennettujen ja luonnonympäristöjen ylläpitäminen, karjanpidon käytäntöjen hylkääminen ja maailmanperintökohteiden hoitaminen ovat kulttuuriperintöä, joiden muutokset vaikuttavat tulevaisuuteen. Tarvitaan parempaa yhteistyötä organisaatioiden, yleisön ja tutkijoiden välillä määrittelemään kulttuuriperinnön rooli ja käytännöt tulevaisuuden rakentamisessa. Ilmastonmuutos ei odota, se on jo täällä.
Ute Lehrer on Torontossa sijaitsevan Yorkin yliopiston Environmental and Urban Change tiedekunnan professori. Hänen kaupunkisuunnittelua, sosiologiaa, talous-ja sosiaalihistoriaan koskevat tutkintonsa ovat Zurichin ja Kalifornian Los Angelesin yliopistoista. Hän on myös merkittävän kaupunkitutkimuslehden, International Journal for Urban and Regional Research (IJURR) pitkäaikainen toimituskunnan jäsen. Hänen tutkimusaiheensa koskevat kaupunkisuunnittelua ja maankäyttöä: asumista, gentrifikaatiota, megaprojekteja ja julkisen tilan sosiaalista rakentumista. Ute Lehrer puhui korkeasta rakentamisesta otsikolla High-rise living, public space and social sustainability. Korkea rakentaminen on pitkään ollut merkittävä kaupunkikehittämisen muoto. Korkeat rakennukset eivät ole vain fyysinen muoto, vaan myös paikka, jossa muodostuvat uniikit sosiaaliset käytännöt ja jaettuja tiloja koskevat rakenteet. Vertikaalista urbaania elämänmuotoa on tutkittu runsaasti, mutta yhteisiä tiloja on pohdittu hyvin vähän. Miten nämä commonsit, yhteistilat toimivat? Horjuttavatko tai ylittävätkö ne vertikaalisen muodon rajat? Käsitteellisesti hän tukeutui Henri Lefebvren triadiin koetuista, havaituista ja eletyistä tiloista ja esitti, että jaetut tilat ovat moniulotteinen ilmiö, joilla on potentiaalia muodostua julkisiksi tiloiksi. Yhdessä Loren Marchin kanssa tehdyissä tutkimuksissa, jossa vertailtiin korkeaa rakentamista eri aikaväleillä, havaittiin, että korkeiden rakennusten kehkeytyvät julkisen tilan hybridit ja ristiriitaiset muodot mahdollistavat uudenlaista arkielämää ja tilallisia käytäntöjä. Jos sosiaalinen kestävyys määritellään kaupunkisuunnittelussa sosiaalista ja kulttuurista elämää tukevaksi infrastruktuuriksi, silloin juuri nämä tilat luovat mahdollisuuksia sosiaaliselle kestävyydelle. Ute Lehrerin ja Loren Marchin aihetta koskevan artikkelin Vertical urbanism: high-rise buildings and public space voi lukea Yhdyskuntasuunnittelu-lehdestä 4/2019.
Kaupunkitutkimuksen päivistä on tullut 20 vuodessa tärkeä monitieteisen kaupunkitutkimuksen tutkijoita yhdistävä foorumi. Yhtenä Päivien perustajana ja sen konkarina minua ilahdutti tavattomasti se, että Tampereella oli paljon ihmisiä, joita en tuntenut lainkaan! Se osoittaa, että Kaupunkitutkimuksen päivät on tarpeellinen ja uudistuva instituutio.
Kirjoittanut: Mervi Ilmonen