Teemu Holopainen
Suomen talouskasvu on pysähtynyt. Kauppakorkeakoulun professori Matti Pohjolan mukaan tämä johtuu ainoastaan siitä, että maamme elinkeinoelämä on ollut niin sidottu tehdasteollisuuteen. Metsä-, metalli- ja sähköteollisuus ovat siirtyneet työvoima- ja elinkustannuksiltaan edullisempiin maihin, mutta tietointensiiviset alat, kuten informaatio-, viestintä- ja yksityiset palvelut, jatkavat kasvuaan. Tietointensiivisillä aloilla työn tuottavuus siis jatkaa kasvuaan. Pohjolan mukaan työn tuottavuus on arvonlisäystä, joka syntyy ja on aina syntynyt, yleiskäyttöisen teknologian käytöstä. Yleistyneen teknologian käyttö johtaa uusien palveluiden ja työpaikkojen syntyyn ja sitä kautta yhteiskunnan kehittymiseen. Siinä sivussa kehittyy myös reaalitalouden kasvu eli väestön toimeentulokyky.
Yleiskäyttöisen teknologian mahdollistamalla työn arvonlisäyksellä – oli se sitten taloudellista tai omanarvontuntoa (dignity by Himanen) – on elimellinen suhde yhdyskuntasuunnittelun paradigmoihin eli toimintatapojen perusteisiin. 1800-luvulla höyryvoimasta muodostui yleiskäyttöinen teknologia, jonka mukaan rakennettiin yhdyskuntaa. Kehittyi rautatieverkosto, teollinen tavaratuotanto ja maatalous koneistui. Myös ihmiset matkustivat junalla, jolloin markkina- ja asuinalueet laajenivat. 1900-luvulla yleiskäyttöön tulivat sähkövoima ja polttomoottori. Suunnittelijat siirtyivät rakentamaan näiden mukaista yhdyskuntaa. Tehdasteollisuuden kasvu oli huimaa ja siinä rinnalla Suomeen rakennettiin Euroopan laajin (kilometriä asukasta kohden) asfalttitieverkosto ja harvin yhdyskuntarakenne. Nyt helmikuussa 2015 tätä iPadilla sohvalla selällään kirjoittaessani uutisoitiin taas muutaman paperitehtaan lopettamisesta. Samalla media odottaa innolla mobiilipeliyhtiöiden viime vuoden tulosten julkaisemista ja verotietoja. Kykeneekö yhdyskuntasuunnittelu muutokseen vai onko siitä tullut 1900-luvun zombie, elävä kuollut?
Paradigman määritelmä kuuluu: “laajasti käytössä oleva, oikeana pidetty, yleisesti hyväksytty ja auktoriteetin asemassa oleva teoria tai viitekehys ja sen mukainen toimintatapa” (Wikipedia). Suunnitteluparadigman muutos lähtee sen kyseenalaistamisen leviämisestä – muutos on kuitenkin hidasta, koska; “vanhassa paradigmassa on taustalla suuri määrä valtaa ja yhteiskunnallisia suhteita ja erilaisten organisaatioiden olemassaolo voi olla kiinni jostain paradigmasta” (Wikipedia).
Juuri tästä on tällä hetkellä kyse suomalaisessa yhdyskuntasuunnittelussa. 1900-luvun teknologian ja sen mukaisen toiminnan tarpeeseen kehitetty suunnittelukulttuurimme on tuottanut kasapäin tuohon aikaan sidottuja normeja, käytäntöjä, ajattelutapoja ja näitä valvovia sekä näillä itsensä työllistäviä organisaatioita ja konsultteja. Suunnitteluajattelumme on osin jopa lyöty lukkoon maankäyttö- ja rakennuslain voimalla. Mutta toiminnan kyseenalaistaminen leviää. Valveutuneimmat päättäjät vaativat jo suunnittelun perusteiden auki kirjoittamista. Ammattikuntien sisäiset paradigmat, jopa dogmit, joutuvat lujille. Liikennesuunnittelun taustalla on koko profession olemassa olon perustaksi muodostunut matka-ajan lyhentämisen paradigma 1900-luvun talousteorioiden mukaisesti. Maankäytön suunnittelun taustalla on yhtäältä arkkitehtikulttuuri rakennusten suunnittelun ohjeistamiseen (asemakaavoitus) ja toisaalta 1900-luvun suunnitelmatalouden peruja olevan toimintojen rajaamisen paradigma (yleiskaavoitus). Erillään vaikkakin samanaikaisesti toimiessa nämä paradigmat eivät onnistu vastaamaan 2000-luvun yhteiskuntakehityksen vaateisiin, vaan hukkaavat resursseja sekä julkiselta että yksityiseltä puolelta. Nykyisessä taloustilanteessa toiminnan
kotimaista vakavuutta ei voi aliarvioida, vaikka maailmanlaajuisesti se toki hukkuu Al-Qaidan ja lännen talousjohtajien toiminnan seurauksiin. Ilman toimintakulttuurin muutosta emme tarvitse “wahlrooseja” tai terroristeja viemään yhteiskuntaamme sekasorron partaalle.
Väitteeni on, että kaupunkisuunnittelu ja erityisesti sen fyysinen ulottuvuus, arkkitehtuuri, kaupunkirakenne – kutsu miksi haluat – on tärkein keino saada kotimainen työllisyys- ja reaalitalouden kehitys uuteen kukoistukseen. Aivan samoin kuin Kekkonen tarvitsi tavoitteidensa toteutumiseen rautateitä, valtateitä ja kanavia, niin nyky-Suomi tarvitsee talouskasvuun tämän aikakauden yleiskäyttöisen teknologian (digitaaliteknologia) hyödyntämiseen liittyviä yhdyskuntarakenteita. Digitaaliteknologia on ollut jo pari vuosikymmentä yleiskäytössä, mutta käytön yhteyttä rakennettuun ympäristöön ei olla vielä tunnistettu. Sen sijaan yhdyskuntasuunnittelun ratkaisuja tehdään jopa 50 vuoden tavoitteella edelleen 1900-luvun teknologian pohjalle. Näitä satojen miljoonien investointeja perustellaan viime vuosisadan hyöty-kustannussuhteilla. Nyt 2000-luvulla tästä syntyy sekä miljardien hukkainvestoinnit että uuden talouskasvun konkreettinen este melumuureineen.
Digitaaliteknologian ja rakennetun ympäristön suhteesta on vähän tutkimusta, mutta se tuskin edellyttää moottoriteitä, teollisuusalueita ja omakotitaloja kumuloituakseen talouskasvuksi. Sen sijaan 1800-luvun kaupunkirakenteissa tapahtuu tällä hetkellä suurin työn tuottavuuden kasvu. Professori Pohjolan mukaan tietointensiivisyyden lisääntyminen jättääkin jälkeensä vain lähellä ihmisiä tapahtuvan työn muun työn jäädessä roboteille. Johtopäätös on selkeä: Kannattaisi suunnitella yhdyskuntarakennetta 1800-luvun mallilla, koska se on varta vasten rakennettu lähellä ihmistä tapahtuvalle ja ihmisten tekemälle työlle.