Viljoen, André & Bohn, Katrin (toim.) (2014). Second Nature Urban Agriculture: Designing Productive Cities. Routledge, New York. 300 sivua. ISBN: 978-0-415-54057-5.

Krista Willman & Ari Jokinen

Kaupunki, joka tarjoaa asukkailleen paikan päällä kasvatettua ruokaa sekä tiloja ruoan kasvattamiseen. Ruoka, joka on puhdasta ja terveellistä. Toiminta, joka tarjoaa virikkeitä ja sosiaalisia kontakteja. Kokonaisuus, joka luo viihtyisyyttä, lisää luonnon monimuotoisuutta ja tuo taloudellisia säästöjä. Mikä kaupunki tämä tällainen on?

Kirjan pääkirjoittajina toimii arkkitehtikaksikko Katrin Bohn ja André Viljoen, joka on työskennellyt kehittämänsä Continuous Productive Urban Landscape (CPUL) -konseptin parissa eri maissa yli vuosikymmenen ajan. CPUL on strategia, jonka avulla kaupunkeja voidaan suunnitella nykyistä omavaraisemmiksi. Kirjan ajatuksena on, että ruoantuotanto on otettava urbaanien tilojen ja toimintojen ja koko kaupungin suunnittelun lähtökohdaksi, jotta voidaan vastata kestävyysongelmiin. Strategia mahdollistaa monipuolisten ja tuottavien tilojen suunnittelun nykyisen kaupunkirakenteen yhteyteen ja painottaa tilan viihtyisyyden ja tuottavuuden samanaikaista lisäämistä.

Kirjan keskeinen käsite jatkuvuuteen perustuva tuottava urbaanimaisema pohjautuu kaupunkien infrastruktuureihin ja nostaa jätteen, energian ja viherrakenteen hallinnan rinnalle suurimittaisen ruoantuotannon, etenkin vihannesten ja hedelmien kasvattamisen. Kun viljely kaupungissa yleistyy ja monipuolistuu, jatkuvuus ilmenee sekä fyysisinä viljelypaikkoina että institutionaalisina ja sosiaalisina verkostoina. Syntyy paikallisia sekatalouksia, kun toisiinsa yhdistyvät pienen ja ison mittaluokan viljely, perinteinen ja uusiin teknologioihin perustuva viljely, henkilökohtaiset ja kaupalliset tavoitteet sekä suoraan maassa tapahtuva ja rakennettuihin pintoihin yhdistetty viljely. Toisaalta jatkuvuus toteutuu visuaalisesti ja myös tilojen julkisuuden, kansalaisten osallistumisen ja monikäyttöisen viherverkoston välityksellä. Suunnitteluperiaate muuttaa kaupungin fyysistä ja kokemuksellista maisemaa, sillä se edistää uusia tapoja tuottaa tiloja ja paikkoja.

Kirja koostuu kolmesta osasta: CPUL City Theory, CPUL City Actions ja CPUL Repository. Ensimmäisessä osassa Bohn & Viljoen sekä useat kanssakirjoittajat teoretisoivat tuottavan kaupungin konseptia ja pohtivat urbaanin ruoantuotannon potentiaalia ja hyötyjä. Toinen osa valottaa erityisesti kirjoittajien kotimaihin Britanniaan ja Saksaan sekä Yhdysvaltoihin sijoittuvien esimerkkiprojektien kautta CPUL-konseptia käytännössä. Tämä on hyvä valinta, sillä nämä maat kuuluvat edelläkävijöihin ja esimerkit ovat vaikuttavia. Toimittajakaksikko on toiminut useissa esillä olevissa projekteissa konsulttina, minkä ansiosta luvut on kirjoitettu hyvin henkilökohtaisella ja analyyttisella otteella. Viimeisessä osassa luodaan katsaus lähestymistavan käsitteellisiin ja konkreettisten kokeilujen avulla saavutettuihin voimavaroihin. Laaja tutkimuskirjallisuus esitetään jaoteltuna neljän teeman alle, jotka ovat suunnittelu, tila, ekosysteemi ja tieto.

Kirja on arkkitehtien selvästi arkkitehdeille, kaavoittajille ja kaupunkisuunnittelijoille suuntaama opas, joka tiivistää mahdollisuuden suunnitella nykyistä kestävämpiä kaupunkeja. Painopiste on tuottavan urbaanin kaupunkitilan luomisen ja viljelyprojektien alullepanon strategioissa. Kirja osoittaa onnistuneesti sen, että parhaimmillaan paikalliset ruokavirrat koostuvat pienten ja isojen viljelmien tuottamasta kokonaisuudesta. Pienen mittakaavan yhteisöviljelmät ja parvekeviljely tuodaan tässä uudella tavalla tuottavuuden kehykseen: ne saavat uutta merkitystä olemalla yhtäkkiä osa suurempaa kokonaisuutta, koko kaupungin laajuista ruokamosaiikkia ja syvenevää keskustelua kaupunkien kestävyydestä.

Toimittajakaksikkoa täydentävät muut kirjoittajat laventavat lähestymistavan teoreettista taustaa. Esimerkiksi Nishat Awan nostaa kirjoituksessaan esiin sen, että resurssien lisäksi urbaanissa ruoantuotannossa on olennaista kiinnittää huomiota suhteisiin, välittäjiin ja toimijuuksiin. Yrjö Haila puolestaan arvioi kaupunkiviljelyn kautta avautuvia mahdollisuuksia ratkaista aikamme keskeisiä kestävyysongelmia, jotka nivoutuvat talouden ja kaupungistumisen luontoperustan hämärtymiseen ja kaupungeissa huipentuvaan kulutukseen.

Bohnin & Viljoenin käsityksen mukaan kestävän kaupungin keskeisenä määrittäjänä, läpileikkaavana teemana ja alkuvoimana toimii ruoka. On laskettu, että noin 30 % kaupunkilaisten tarvitsemasta ruoasta voidaan tuottaa oman kaupungin sisällä. Kaupunkiviljelyä ei kirjassa määritä pelkästään sen maantieteellinen sijoittuminen kaupungin sisälle, vaan myös sen integroituminen osaksi kaupungin toimintoja. CPUL-konseptin mukainen viljely hyödyntää kaupungin tuottamia resursseja. Viljelyn tuotteita ei kuljeteta pitkien etäisyyksien päähän, vaan ne käytetään mahdollisimman lyhyiden ruokaketjujen kautta kaupungin asukkaiden ruokkimiseen. Tämä kohottaa kaupungin omavaraisuutta ja muodostaa kaupunkiorganismin sisäisiä kiertoja. Kokonaisnäkemyksen lisäksi kirja tarjoaa yksityiskohtaisia esimerkkejä vaikkapa kattoviljelystä, mehiläistarhauksesta ja vesiviljelystä sekä esittelee kalojen kasvatusta ja vihannesten tuotantoa yhdistävän Hydroponic-järjestelmän.

Bohn & Viljoen esittelevät CPUL-kaupungin neliapilan eli neljä tärkeää toimintaa, jotka tarvitaan kaupunkiviljelyprojektin onnistumiseksi: on yhdistettävä toisiinsa alhaalta ja ylhäältä päin toteutuva hallinta, visualisoitava viljelyprojekti ja sen vaikutukset, analysoitava viljelypaikan fyysiset ja sosiaaliset edellytykset sekä jatkuvasti seurattava muutoksia ja sopeuduttava niihin. Esimerkkitapauksista koostuvassa kirjan kakkososassa neliapilan sakara osoittaa, missä näistä toiminnoista kukin tapaus on onnistunut erityisen hyvin. Tämä osa rakentuu pitkälti kuvien ja karttojen varaan. Kirja antaa niin havainnollisen ja elävän kuvan esimerkiksi Lontoon ja Berliinin viljelyprojekteista, että lukiessa tekee mieli mennä paikan päälle niitä katsomaan. Mieleemme piirtyy ajatus kirjasta eräänlaisena matkaoppaana, sillä kirjan runsaan visuaalisen annin ansiosta nämä usein katoille, sisäpihoille, vanhoille teollisuusalueille tai joutomaille kätkeytyvät viljelmät on sivullisenkin mahdollista löytää.

Kirjan avulla saa tuntumaa siihen, missä 1990-luvulla alkanut globaali keskustelu urbaanista ruoantuotannosta nykyisin liikkuu. Ruoantuotanto tekee tosissaan paluuta laitamailta kaupunkiin, jossa sillä aikaisemmin oli hyvin pitkä historia. Kirjassa säilytetään kuitenkin realismi sen suhteen, että kaikkea asukkaiden tarvitsemaa ruokaa ei voida tuottaa kaupungin sisällä. Kokeiluja ja monialaista tutkimusta tarvitaan. EU on tähän jo reagoinut, sillä se rahoittaa COST-järjestelmän kautta kahta kaupunkiviljelyn tutkimusverkostoa: Urban Agriculture Europe sekä Urban Allotment Gardens in European Cities, joista jälkimmäisessä itse toimimme.

Bohn & Viljoen esittävät, että kaupungissa tuotettava ruoka on tärkeää saada osaksi kaupunkisuunnittelun strategioita ja asiakirjoja, aina lakeihin ja asetuksiin saakka. He pitävät epäkohtana sitä, että tällä hetkellä kaupungit kyllä huomioivat asukkaiden muut perustarpeet (ilma, puhdas vesi, maankäyttö ja asuminen) kaupungin sisällä, mutta ruoan paikallinen tuotanto jää vaille huomiota.

Entä millainen olisi kestävä CPUL-konseptin mukainen kaupunki Suomessa? Tällaisen kaupungin muodostuminen edellyttäisi kokonaisvaltaista politiikkakäännettä kohti viljelykaupunkia ja suomalaisen soveltamistavan kehittämistä. Ainakin kaupunkiviljelyn suosio ja ruokatietoisuus ovat Suomessa jatkuvasti kasvaneet. Nykyisin kaupungit tarjoavat asukkaille mahdollisuuksia siirtolapuutarha- ja palstaviljelyyn, mutta suurissa kaupungeissa tarjonta ei riitä vastaamaan kysyntään. Asukkaiden omatoimiset viljelyprojektit ovat saamassa kaupunkeja aktivoitumaan, mutta kehitys kaupunkiviljelyn edistämiseksi on vasta alkuvaiheessa. Kirjan antamat esimerkit rohkaisevat siihen, että suomalaiset kaupungit voisivat lähteä kulkemaan kohti CPUL-konseptin mukaista viljelykaupunkia helpottamalla asukkaiden mahdollisuuksia omatoimiseen viljelyyn. Kirja tarjoaa siihen innostavia visuaalisia virikkeitä ja esimerkkejä. Myöskään suuren mittaluokan ruoantuotanto esimerkiksi kasvihuoneiden ja uuden teknologian avulla ei ole vielä suomalaisia kaupunkeja valloittanut. Tulisiko täydennysrakentamisessa jättää tilaa näille kaikille kaupunkiviljelyn muodoille? Pelkkä asukastiheys tai älyliikenne tuskin riittää kaupunkien kestävyyden perustaksi.