Majamaa, Wisa. (2008). The 4th P – people – in urban development based on Public-Private-People partnership. TKK Structural Engineering and Building Technology Dissertations: 2 TKK-R-VK2, Espoo. ISBN: 978–951–22–9585–2.
Kuronen, Matti. (2011). The role of partnerships in sustainable urban residential development. Aalto University publication series: Doctoral Dissertations 63/2011.
ISBN 978–952–60–4220–6.

Anssi Joutsiniemi

Lapset tietävät, että univalmistelujen kolme P:tä tarkoittavat pisua, pesua ja pusua. On helppo nähdä, että tämä iltatoimien kaavan kolme P:tä ovat jotain muuta kuin uuden julkishallinnon suojeluspyhimykseksi nostettu PPP tai Matti Kurosen ja Wisa Majamaan väitöskirjoissaan suomalaiseen yhdyskuntasuunniteluun esittelemä 4P. Molempien väitöskirjojen tutkimuksellinen osuus käsitteli yksittäisiä kaavoitushankkeita, joita ei ole mielekästä ruotia yksityiskohtaisesti tässä arvioinnissa. Sen sijaan haluan kiinnittää huomion tähän lyhyessä ajassa yleistyneeseen 4P-käsitekompleksiin, jonka arvo suomalaisen yhdyskuntasuunnittelun nykytilaa arvioidessa on pikemminkin teoreettinen kuin empiirinen. Koska termi näyttää neljässä vuodessa uineen tutkijoiden kielenkäyttöön yllättävän laajasti, pieni tarkentava erittely, jonka Kurosen vastaväittäjänä aikoinaan esitin, lienee paikallaan.

Luonnollinen reaktioni uuteen käsitteeseen oli, että 4P:n vahvuus perustuu samaan retoriseen keinoon kuin alkulauseessa mainitulla kolmikolla. Ensivaikutelmamme siitä ainakin perustuu termien ”myyvään” ulkokuoreen. Koska eräiden taiteesta ammentavan ammattikuntamme jäsenten on vaikeaa ymmärtää, että rimmaavien käsitteiden löytäminen ei ole riittävä teoreettinen kontribuutio tutkimukselle, voin lisäksi helposti kuvitella Majamaan ja Kurosen esittelemän termin suorastaan hivelevän yhdyskuntasuunnittelun uudistamisen kanavia etsiskeleviä sieluja. Kysymyksessä on siis ainakin ulkoisesti muistitekniikkaa tai muistitaitoa – mnemoniikkaa – hyödyntävä ajatusrakennelma.

Pahansuopa jatkoajatus edelliseen on, että näppärästä ilmaisustaan johtuen olisi väitöskirjatyössä olennaisempaa käydä käsiksi valittujen käsitteiden sisältöön eikä niiden kääreeseen. Tosin heti alkuun joutuu toteamaan, että laajasti viljellyn tulos tai ulos (publish or perish) -keskustelun siivittämä akateeminen maailma ei tietenkään ole lähtökohtaisesti immuuni tällaisille sanaleikeille. Sama nimittäin löytyy myös syvemmältä tutkimuksen sisällöistä. Judith Rich Harris (1998) antaa jopa ymmärtää, että koko psykologista tutkimusta hallitseva jyrkkä kahtiajako perimän ja ympäristön välillä on sittemmin entisestään korostunut käyttöön vakiintuneiden englanninkielisten käsitteiden nature (luonto) ja nurture (kasvatus) samankaltaisuudesta johtuen. Näitä ilottelevia sanaleikkejä voisimme kutsua vaikkapa itseään vahvistaviksi meemeiksi. Lähtökohdiltaan se voidaan nähdä lähinnä positiivisena ominaisuutena, mikäli käsitteiden teoreettinen tausta ei petä sanailun alta. Mutta mikä on tämän neljännen P:n tilanne?

Yhtä lailla kun iltatoimien kaavan laajentaminen peti-sanalla 4P:ksi rikkoo alkuperäisen mnemoniikan lumouksen, myös tämän neljännen P:n lisääminen tekee merkittävän käsitteellisen loikan julkis-yksityisen kahtiajakoon perustuville käytännöille. Voimme alkaa pilkkomaan käsitettä entiteeteiksi ja relaatioiksi. Selvyyden vuoksi kuvattakoon entiteettejä versaaleilla (P) ja relaatioita gemenoilla (p). Alkuperäinen PPP – Public Private Partnership – pitää siten sisällään kaksi entiteettiä (Public ja Private) sekä niiden välisen yhteyden (partnership). Siis PPp. Tätä voimme havainnollistaa kuvan 1 yksinkertaistelulla kaaviolla.

KUVA 1 Public-Private partnership ja Public-Private-People partnership (4P)

Uuden neljännen P:n (People) lisääminen tähän edellyttää käsitteisiin pientä jumppaa, mutta jos ensimmäinen P (Public/julkinen) voidaan rinnastaa niin sanottuun ”yleiseen etuun” ja toinen P (Private/yksityinen) puolestaan vastaa sen vastaparina esitettyä ”erityistä intressiä”, niin kolmannen P:n odotetaan olevan jotain, mikä ei näihin edellisiin kategorioihin alkuperäisessä muodossaan mahdu. Pääpiirteissään samansuuntainen olettamus tehtiin osallisuutta koskevassa Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) uudelleenmäärittelyssä. Näinollen julkinen ja yksityinen tulevat uudelleenluokitelluksi ja käsitteiden alat ainakin jollain tapaa muuttuvat. Voidaan ehkä ajatella, että Public jää tarkoittamaan hallinnollisia instituutioita, Private kattaa osallisista niin kutsuttuja juridisia henkilöitä (yrityksiä) ja People osallisjoukon luonnollisia henkilöitä (yksityishenkilöitä). Jako ei ole aivan yksiselitteinen, mutta ymmärrettävä.

Vaikeamman määrittelyn edessä olemme alkaessamme perata näiden kolmen P-entiteetin välisiä relaatioita. Ensimmäisenä joutuukin kysymään, tarkoitammeko kehittyneessä 4P-versiossa partnershipilla määriteltyjen julkisyksityisten tahojen välistä yleistä pöhinää vai onko kyse jostain konkreettisemmasta. Päähavaintona tästä voidaan heti todeta, että kaikkien P-entiteettien väliset suhteet ovat MRL:n ja muun lainsäädännöllisen puitteissa keskenään erilaisia. Voin mielessäni kuvitella virkamiehen kanssa kumppanuutta hakevan yksityistahon olemuksen, samoin kuin julkisen kuulemismenettelyn kautta syntyvän kansalaiskeskustelun tai naapurustossaan ryhmäsopua rakentavan konsultin. Mikään näistä ei vastaa mielikuvaa rakenteettomasta ja jännitteitä vailla olevasta pyyteettömästä yhteistoiminnasta, jonka voisi jättää tarkemmin erittelemättä. Kansallinen tapakulttuuri ja eriasteiset lainsäädännölliset määritteet tekevät ”kumppanuudesta” heterogeenisen, tavoittamattoman ihanteen, jota ei yhdellä p:llä voi mitenkään kattaa. Kurosen ja Majamaan väitöskirjat hahmottelivat julkishallinnon ulkopuolisen kumppanuuden luonnetta. Koko maankäytön toteutuksen ja ohjauksen näkökulmasta ”kumppanuuksina” esitetyt suhteet eivät ole keskenään sen enempää määrittymättömiä kuin tasavertaisiakaan, joten olisi luontevampaa puhua 4P:n sijasta 6P:stä.

Tämä havainto ei mielestäni heikennä 4P-määritelmän mukanaan tuomaa uutta tarkasteluperspektiiviä, ja siitähän Majamaa ja Kuronen rivien välissä puhuvatkin. Uuden kuvakulman astetta analyyttisempi tarkastelu mahdollistaa yhdyskuntasuunnittelun tietotarpeiden, informaatiovirtojen ja organisaatiorakenteiden kokonaisvaltaisen tarkastelun tavalla, johon vellova poliittishallinnollinen hienosäätö ei kohdennu. Kaavoituspiirit näyttävät ottaneen uuden termin käyttöön sujuvasti. Pidän kuitenkin jokseenkin yllättävänä, että suomalaiseen yhdyskuntasuunnittelun tutkimukseen, jonka parissa on valtiotieteilijöitä enemmän kuin ministeriöissä yhteensä, pääsee livahtamaan itse suunnittelumme legitiimiä pohjaa näin vahvasti hämmentävä konstellaatio, ilman että sitä tarkemmin analysoidaan.

KUVA 2 Public-Private-People-relaatioiden epäsymmetria

Osallisia koskevat MRL:n osuudet toivat lainsäädäntöön tuoreen tuulahduksen kansalaisyhteiskunnasta, johon emme kuitenkaan olleet valmiit – maankäyttöä koskeva päätöksenteko ehkä kaikkein vähiten. Paljon tästä lainsäädännön tehottomuudesta kuitenkin johtuu niistä epärealistisista olettamuksista, joilla julkishallintoa yritetään hioa tuotantotalouden oppien mukaisiksi. 2000-luvun puolivälissä lakiin tehdyt käsittämättömät asuntotuotannon ongelmia korostavat lisäykset pyrkivät kritiikittömästi siirtämään ongelmat määräyksiksi. Yhtä hyvin lakiin olisi voitu sisällyttää kananmunien ylituotantoa, turkistarhausta, moottoripyöräkerhoja tai mitä tahansa muuta yhteiskunnallisesti hankalaa aihetta koskevaa lisäklemmiä. Yskivän koneen ongelma ei kuitenkaan löydy yskästä vaan koneesta.

Maankäyttö- ja rakennuslain historia on vahvasti sidoksissa asuttamisen politiikkaan, kun painopisteen pitäisi pikemminkin olla asumisen politiikoissa. Juuri niistä on kyse näiden kahden alimäärittyneen p:n – Public-People ja Private-People – kohdalla. Uuden käsitteen mukanaan tuoman lisä-P:n suurin arvo ei mielestäni kohdistukaan neljänneksi mainittuun isoon P:hen (People), vaan sen kautta suunnitteluapparaattimme kertakaikkisen epämääräisesti määriteltyyn pikku-p:hen (partnership). Tätähän Majamaa ja Kuronen itse asiassa töidensä empiriaosuudessa tarkastelivatkin. Aika paljon tästä isosta kokonaisuudesta jäi vielä seuraaviin tutkimuksiin.

KIRJALLISUUS
Harris, J. R. (1998). The nurture assumption: Why children turn out the way they do. Free Press, New York.