Ascher, Francois (1995). Métapolis ou l´avenir des villes, editions Odile Jacob, Paris.
Kaisu Kuusela
Kaksikymmentä vuotta sitten ranskalaiset kaupungit, kuten kaupungit muuallakin läntisessä maailmassa, saivat toimia merkittävien taloudellisten ja sosiaalisten muutosten näyttämöinä. Liikkuvuuden lisääntymisen johdosta kaupunkilainen elämäntapa imaisi piiriinsä kaupunkeja ympäröivien maaseutualueiden asukkaita kiihtyvällä tahdilla. Talous oli muuttumassa globaaliksi ja uudet teknologiat ja teollisuudenhaarat korvasivat entisiä massateollisuuden haaroja. Yritykset joutuivat siirtymään massatuotannosta kysynnästä riippuvaiseen tuotantoon. Tämä teki yritystoiminnasta jatkuvaa epävarmuudessa elämistä, mikä heijastui investointihalukkuuteen sekä työsuhteiden laatuun: Ulkoistaminen ja pätkätyöt yleistyivät. Työn pätkittäiseksi muuttunut luonne tuotti kaupunkeihin uudenlaista sosiaalis-ammatillista segmentoitumista. Samaan aikaan valtion säätelytoimet sosiaalisen ja taloudellisen tasapainon ylläpitämiseksi menettivät kaupungeissa tehokkuuttaan, koska alueelliset ja ylikansalliset valtarakennelmat kasvoivat tätä tehokkaammiksi vallankäyttäjiksi.
Teoksessaan Métapolis – ou l´avenir des villes (1995) Francois Ascher, ranskalainen taloustieteilijä, kaupunkisosiologian professori ja tutkija kuvaa 1970-luvulta lähtien mullistuneen kaupungin toiminnallista ja sosiaalista muotoa sekä tuon ajan ranskalaisen kaupunkihallinnon haasteita pitkälti itseohjautuvien kaupunkiseutujen suunnittelussa.
Sosiaaliset ja taloudelliset mullistukset jakoivat kaupungit kahteen sarjaan: niihin, jotka kytkeytyivät kansainväliseen talouteen sekä niihin, jotka jäivät kansainvälisten kaupunkien periferioiksi. Jako tapahtui suurten kaupunkien eduksi. Kansainvälisiksi kasvaneiden kaupunkien sosiaaliset ja taloudelliset dynamiikat yhdentyivät siinä määrin, että Ascher esitti näille uudenlaista määritelmää, joka perustuisi pikemminkin päivittäisen vuorovaikuttamisen kenttään kuin kaupunkien tai maakuntien hallinnollisiin rajoihin. Ascherin mukaan kaupunkiseudut muodostuivat sellaisten tilojen kokonaisuudeksi, jonka kaikki tai osa asukkaista, talouden toiminnoista tai alueista olivat integroituneet keskuskaupungin jokapäiväisiin toimintoihin. Tälle kokonaisuudelle hän ehdotti nimeä metapoli. Hänen mukaansa alueet, joista metapoli muodostui olivat keskenään perinpohjaisen heterogeenisiä eivätkä ne välttämättä muodostaneet jatkuvaa rakennetta. Metapolissa oli Ascherin määritelmän mukaan ainakin muutama satatuhatta asukasta.
Metapolien taloudellisesta ja sosiaalisesta dynamiikasta
Syitä metapolien muodostumiselle ja menestykselle Ascher haki sekä yritysten että asukkaiden valinnoista. Suuret yritykset ajoi suuriin kaupunkeihin tiedon keräämisen merkityksen kasvaminen. Yritysten taloudellinen toiminta, tutkimus ja kehittämistoiminnot sekä johdon ja taloushallinnon strategiset toiminnot olivat kaikki riippuvaisia suurten kaupunkien monipuolisesta ja rikkaasta tarjonnasta tiedon, osaavan työvoiman, sijainnin, kontaktien ja kulttuuritarjonnan suhteen.
Suurissa kaupungeissa yrityksille merkityksekästä oli sijainti sopivassa klusterissa, jossa tapahtui näiden kannalta positiivista vuorovaikuttamista. Keskinäisten vuorovaikutussuhteiden vahvistuminen entisestään voimisti hyvin kytkeytyneitä yrityskeskittymiä, jotka kykenivät vuorovaikuttamaan erilaisissa mittakaavoissa sekä metapolin sisällä että muiden suurten kaupunkien tasolla. Näin ollen suuret kaupunkiseudut, metapolit, kohtasivat merkittävää investointipainetta yksityisten toimijoiden taholta. Tämä edisti entisestään suurten kaupunkien kehittymistä samalla, kun pienissä kaupungeissa yksityinen tarjonta alueen kehittämiseksi oli vähäistä.
Metapoleissa toimiminen oli yrityksille positiivinen asia taloudelliselta kannalta: Sopiva työvoima ja sijainnit tuottivat pitkällä tähtäimellä enemmän kuin näistä aiheutui kustannuksia. Näin ollen taloudellinen dynamiikka ajoi kehitystä kohti voimakkaampaa metapolisaatiota. Metapoleissa maksettiin tiivistymisestä.
Myös sosiaaliset dynamiikat osallistuivat taloudellisten vastaavien kanssa metapolisen järjestelmän muotoutumiseen. Sosiaalisia ilmiöitä Ascher kuvasi yksilöllistymisen kasvuna, liikkuvuuden laajentumisena, ammattien erilaistumisena, asuinpaikan merkityksen kasvuna ja samalla naapuruston merkityksen vähentymisenä erilaisten verkostojen hyväksi. Yksilöllisen (koti) ja urbaanin (kaupunki) tilan rinnalle nousi kolmas tärkeä olosuhde: yhteisöllisyyden tila, joka on usein kytköksissä erilaisiin harrastuksiin, vähemmistötapahtumiin tai alakulttuureihin.
Ascher totesi yhteiskunnan komplisoituneen ja yksilön yksilöityneen siinä määrin, että metapoli muodostui eräänlaiseksi elämäntapojen hypermarketiksi runsaalle, väljälle ja vaihtelevalle joukolle erilaisia mentaliteetteja, joiden kohdalla jako ylä-, keski- ja alaluokkaan ei enää paljastanut sosiaalista elämää tai elämäntapoja. Pikemminkin asukkaat sai jaettua taloudellisesti ja sosiaalisesti integroituneeseen, integraation kannalta epävarmaan ja työelämästä poistuneeseen ryhmään. Näillä kolmella ryhmällä oli Ascherin mukaan hyvin erilaiset näkemykset elämästään – jaon avulla määrittyi kolme toisistaan poikkeavaa urbaania asennemaailmaa.
Metapolien integroituneelle ryhmälle yhteistä oli tietyllä tavalla turvattu asema. Asuinpaikan valinta liittyi henkilön elämänstrategiaan: helppoon saavutettavuuteen tai kuulumiseen johonkin korkean statuksen naapurustoon. Nämä ihmiset kykenivät ottamaan metapolisen tilan haltuun. Epävarmalle ryhmälle työ tarjosi heikon toimeentulon. Jotta kulut pienenisivät, ryhmä suostui asumaan syrjäisellä sijainnilla. Tämä ryhmä ei kyennyt hallitsemaan metapolista tilaa, mutta sopeutui siihen kohtuullisen hyvin. Heikossa sosiaalisessa asemassa olevat joutuivat sijoittumaan hankalien yhteyksien päähän seudun aktiviteettikeskittymistä. Ryhmä kykeni liikkumaan ja kuluttamaan vähän. Tämä ryhmä tuotti kaupunkiin selvärajaisia keskittymiä, mikä entisestään voimisti ryhmän asuttamien alueiden marginalisoitumista.
Yritykset suunnitella kaupunkia ja muutama ehdotus siinä onnistumiseksi
Ranskalainen kaupunkisuunnittelu, urbanismi, lähtee olettamuksesta, että on välttämätöntä ja mahdollista toimia samanaikaisesti sekä kaupungissa että yhteiskunnassa. Määritelmällisesti urbanismi ei päästä kaupunkia kehittymään spontaanisti. Toisaalta se pyrkii näkemään yhteiskunnan sellaisenaan ja pyrkii maankäytön kautta parantamaan yhteiskunnan toimintaa eli uudistamaan sitä.
Metapolilla ei ollut selkeitä rajoja ja alueet, joista se muodostui, olivat syvällisesti heterogeenisiä. Tällaisen kokonaisuuden kehityksen hallinta oli jatkuvasti yhä vaikeampaa johtuen alueiden ja niitä hallinnoivien instituutioiden välisestä yhteensopimattomuudesta: Valta oli kunnissa, joista käsin seudun kokonaisuutta ei voitu hallita. Ranskalaisten kuntien välinen yhteistyö oli 1990-luvulla yleensä hyvin rajoittunutta eikä ainakaan ylettynyt strategisesti merkittävälle tasolle. Lisäksi vähäinenkin yhteistyö oli hyvin sektoroitunutta ja hajautunutta. Metapoleiksi kasvaneiden suurten kaupunkiseutujen tapauksessa ei voitu puhua yhtenäisestä hallinnosta. Poliittisen päätöksenteon painopisteen sijoittuminen kunnalliselle tasolle vammautti metapolin mittakaavassa tarvittavan vastuunkannon toteuttamisen. Näin ollen metapoli sai toimia vailla ohjausta.
Käytännössä epävarmuus, jonka vallassa sekä yritykset että kaupungit elivät, muotoili myös kaupunkisuunnittelun toimintamalleja: joustavuuden etsintä etuoikeutti pienet ja toteutettavat operaatiot, jotka toimivat itsenäisesti muuhun rakenteeseen nähden.
Asuminen oli kaupunkiseutujen hallinnoinnissa esiintyvien ongelmien ytimessä. Ranskassa valtio rahoitti sosiaalista asumista ja sai näin ollen päättää, minne sitä kulloinkin sijoitettiin. Kunnat vastustivat valtion sosiaalisen asumisen hankkeita voimakkaasti niiden negatiivisten sivuvaikutusten johdosta. 1980-luvun alussa toteutetun vallan hajakeskittämisen myötä valtiosta oli kuntiin nähden tullut niin heikko, ettei se kyennyt tuottamaan sosiaalisesti tuettua asumista haluamallaan tavalla.
Kaupunkiseutujen hallinnointi kohtasi talouden ja yritysjohtamisen kanssa samat paradigmat: Jotta olisi mahdollista hallinnoida kompleksisempaa järjestelmää, olisi tärkeää kehittää vähemmän vertikaalinen ja hajautetumpi järjestelmä ja samalla vahvistaa ja tehostaa keskitetyn hallinnon työkaluja valvomaan hukassa olevaa yleistä etua, jonka turvin esimerkiksi sosiaalista asuntotuotantoa voitiin toteuttaa. Pyrkiessään yhä lisääntyvien vaikeuksien edessä hallita omalakisesti muuttuvaa kaupunkia suunnittelijat ja päättäjät ovat valinnan edessä: vahvistaako vanhoja säätelymekanismeja vai suhtautuako julkisen sektorin osaan kaupunkikehityksessä kokonaan uudella tavalla? Ensimmäinen keino vastasi metapolisaatioon menneiden aikojen välineillä. Toinen kyseenalaisti perinteisen kaupunkihallinnon kokonaan ja pyrki lähinnä opastamaan muutoksissa sekä säätelemään toimintoja. Metapolille luonteenomaista oli epävarmuus. Tämän epävarmuuden kanssa suunnittelu ei voi yrittää olla varautuvaa, ohjelmallista, systemaattista tai käskevää.
Jotta kehitystä voisi ohjata tai muulla tavalla hallita, suunnittelun oli Ascherin mukaan otettava käyttöön työkalut, jotka hyväksyivät häilyvyyden, luovuuden, epävarmuuden, vastakkaisuudet, hämäryyden, epämääräisyyden. Ascherin mukaan suunnittelun olisi perustuttava seudun sisäisen urbaanin dynamiikan kehittämiseen. Kaupunkisuunnittelun oli päästävä strategisesta suunnittelusta strategiseen hallinnointiin samalla, kun yleisen edun vartija, rooli ja välineet määriteltäisiin uudelleen.
Mitä sitten tapahtui?
Vuonna 2000, viisi vuotta Métapolis ou l´avenir des villes -teoksen ilmestymisen jälkeen, Ranskassa astui voimaan kaupunkisuunnittelun tavoitteita sekä seutujen ja kuntien käytössä olevia välineitä uudistava laki. Sosiaaliseen asumiseen otettiin laissa vahvasti kantaa, sillä jokainen Ranskan 36 000 kunnasta joutui kasvattamaan sosiaalisen asuntokannan osuuden alueellaan 20 prosenttiin. Lisäksi maakuntatason suunnitteluinstrumenttia kehitettiin erityisesti suurten kaupunkiseutujen hallinnointiin soveltuvaksi.
Tällä vuosituhannella tehtyjen lakiuudistusten myötä yleinen etu määrittyy ranskalaisessa kaupunkisuunnittelussa yhä selkeämmin samalla, kun seudut vahvistavat operationaalista otettaan alueidensa markkinoiden edistäjinä. Viime vuosina säädetyissä laeissa painottuu kaupunkiseutujen ekologinen ja sosiaalinen kestävyys tulevien sukupolvien edun nimissä.