Henri Lefebvre (1974). La Production de l’espace. Paris: Éditions Anthropos. 485 p.
Panu Lehtovuori

Henri Lefebvren (1901–1991) ajattelua yhteen nivovia teemoja ovat ihmisen vapaus, arkielämästä lähtevän yhteiskunnallisen muutoksen mahdollisuus ja tämän muutoksen tilalliset ehdot. La production de l’espace (1974) on yksi Lefebvren tuotannon ydinteos. Se kartoittaa yhteiskunnallisen muutoksen tilallisia ehtoja sekä käsitteellisesti että historiallisesti. Tiiviisti argumentoitu klassikko tarjoaa kriittiselle kaupunkitutkimukselle edelleen tuoreen ja uusia näkökulmia avaavan teoreettisen pohjan.

Lefebvre oli tuottelias ja poleeminen kirjoittaja, eikä läheskään kaikkia hänen tekstejään ole käännetty englanniksi. La production de l’espacen teemat tulivat kuitenkin suhteellisen varhain englanniksi kirjoittavien sosiologien ja maantieteilijöiden tietoon, ensiksi Lefebvren oppilaana Pariisissa vierailleen Mark Gottdienerin välittäminä. Viimeistään Donald Nicholson-Smithin käännös The Production of Space (1991) teki Lefebvrestä englanninkielisessä akatemiassa tunnetun, ihaillun ja jopa ikonisen. 1980- ja 1990-lukujen taitteessa Lefebvren sosiaalisen tilan teoria, ”tilan sosiologia”, vakiintui kriittisen yhteiskuntamaantieteen peruskiveksi, jolle muun muassa David Harvey, Manuel Castells, Edward Soja, Doreen Massey, Perttu Vartiainen, Anssi Paasi ja monet muut ovat rakentaneet omaa ajatteluaan.

Lefebvren monipolvisella uralla La production de l’espace on yhden merkittävän jakson kulminaatio. Vuonna 1965 Lefebvre liittyi Pariisin ulkopuolelle Nanterreen perustetun uuden yliopiston professorikuntaan. Hän saavutti nopeasti näkyvän aseman opettajana ja teoreetikkona. Ennen toukokuun 1968 opiskelijaliikehdintää ja lakkoaaltoa Lefebvre esitti kirjassaan Le Droit à la ville ajatuksen ”oikeudesta kaupunkiin”. Vallankumouksellisten tapahtumien jälkeen hän julkaisi useita kaupunkia ja yhdyskuntasuunnittelua käsitteleviä teoksia, muun muassa La révolution urbaine (1970) ja La pensée marxiste et la ville (1972).

La production de l’espace kokoaa ja päättää Lefebvren Nanterren-kauden kaupunkitilaa, kapitalistisen yhteiskuntamuodon urbaania perustaa ja nykykaupungin tilallista oikeudenmukaisuutta käsittelevän keskustelun ja teorianmuodostuksen. Kirjan sivuilta huokuu syvällisen poliittisen ajattelijan sanoma: Habermasin termein Lefebvren työ on kauttaaltaan emansipatorista, eli ihmiselämän yhteiskunnallisten ehtojen avartamiseen tähtäävää.

Kirjan ytimessä on ajatus tilasta ”konkreettisena abstraktiona”, prosessina, jossa kapitalismin abstraktit ja globaalit tuotantosuhteet ”tulevat todeksi” sosiaalisissa, taloudellisissa, poliittisissa ja kulttuurisissa käytännöissä. Hegelin käsitteellisen ja Marxin historiallisen dialektiikan pohjalta Lefebvre luo omintakeisen tilallisen dialektiikan, joka avaa yhteiskunnalliseen muutokseen konkreettisen ja arjessa ymmärrettävän näkökulman. Lefebvren mukaan sosiaalisesti tuotettua tilaa luonnehtivat moniaineksisuus, toiseus ja yllätykset. Hänen tunnetun analyyttisen kolmijakonsa käsite ”eletty tila”, le vécu, heijastelee Nietzschen näkemystä inhimillisen elämän merkityksellisyydestä ja taiteen mahdollisuudesta avata näitä merkityksiä.

Hegel-Marx-Nietzche; toisen maailmansodan jälkeinen Ranska. Pureuduttuaan yhteen eurooppalaiseen filosofiseen traditioon, saksalaiseen dialektiikkaan, ja analysoituaan Ranskan sekä perinteisiä että moderneja ympäristöjä Lefebvre päättelee, että sosiaalisen tilan looginen muoto on keskeisyys. Tila kokoaa yhteen mitä erilaisimpia aineksia. Tilassa ne ovat yhtä aikaa läsnä. Näiden ainesten suhteet voivat olla jännitteiset ja sitä kautta muutosta synnyttävät. Toinen muutosta tuottava jännite syntyy keskeisyyden ja perifeerisyyden välille. Yksilöllä – tahdolla ja sattumalla – on merkitystä, ja arkea muuttava dynaaminen toiseus voi muodostua yllättävillä tavoilla.

Tältä pohjalta Lefebvre argumentoi, että samalla kun jokainen yhteiskunta luo oman tilansa, vain tilaa muuttamalla voi muuttaa yhteiskuntaa. Pariisin keskeisen tukkutorin, Les Halles Centrales’n, populaari haltuunotto ja tilapäinen uudelleenkäyttö kulttuurin, tapahtumien ja urbaanin leikin tilana 1969–71 oli aikanaan tunnettu esimerkki tilallisten käytäntöjen muutosvoimasta – Ravintolapäivässä on nykyisin jotakin samaa.

La production de l’espace on klassikko siksi, että se on edelleen ajankohtainen. Kestävä ajankohtaisuus ei tarkoita ajattomuutta, päinvastoin. Lefebvre heitti ideansa ilmaan juuri sinä hetkenä kuin heitti. Hienoa on se, että niin monet tutkijat, aktivistit ja arkkitehdit ovat sittemmin löytäneet hänen ajatuksensa ja käyttäneet niitä oman työnsä lähtökohtina.

Lefebvre tarjoaa melko vähän vastauksia, mutta sitäkin enemmän hyvien kysymysten aineksia. Kysymysten alkupisteitä ovat muun muassa Lefebvren asettamat käsitteet arkielämä, rytmianalyysi, oikeus kaupunkiin, mondialisation (vaihtoehtona ”globalisaatiolle” joka on Lefebvren käsitteen alaviite), totaalinen urbanisaatio ja – tilan sosiaalinen tuottaminen.

Klassikolla on pitkä laahus. Edward Soja on useissa yhteyksissä ratsastanut Lefebvren nimellä, mutta hänen ansionsa ovat muualla kuin Lefebvre-tulkinnoissa. Myös Rob Shieldsin akateeminen elämänkerta Lefebvre, Love and Struggle (1999) on melko pinnallinen. – Laajasta sekundäärikirjallisuudesta voin suositella Mark Gottdienerin varhaista Lefebvren ideoita kaupunkianalyysiin operationalisoivaa kirjaa The Social Production of Urban Space (1985), Stuart Eldenin tasapainoista yleisesitystä Understanding Henri Lefebvre (2004), Christian Schmidin hienoa Lefebvren filosofisten juurien uudelleentulkintaa Stadt, Raum und Gesellschaft (2005) sekä Lukasz Stanekin kirjaa Henri Lefebvre on Space (2011), jossa hän valottaa Lefebvren ajattelun empiiristä pohjaa ja hänen suhdettaan aikansa kaupunkisuunnitteluun ja -suunnittelijoihin. Äskettäin Stanek on lisäksi toimittanut ja julkaissut englanniksi espanjalaisen Mario Gavirian arkistoon hautautuneen käsikirjoituksen ”Vers une architecture de la jouissance” otsikolla Toward an Architecture of Enjoyment (2014). Tässä heti La production de l’espace -kirjoitustyön jälkeen vuonna 1973 tehdyssä tilaustyössä Lefebvre harvinaisen suoraan käsittelee arkkitehtuuria.

La production de l’espace on klassikko, joka elää vain ja nimenomaan käytön kautta. Lefebvren tarjoama sosiaalisen tilan tuottamisen analyyttinen jako on edelleen pätevä. Lefebvreä kannattaa lukea, mutta sitäkin oleellisempaa on tunnistaa tutkimisen arvoisia yhteiskunnallisesti merkittäviä kysymyksiä nyt.