Pertti Maisala

Cerdá Ildefonso  (1867) Teoria General de la Urbanization  y aplicación de sus principos y doctrinas a la Reforma y Ensanche de Barcelona  (Volumen I y II)

Ildefons Cerdá syntyi 1815 Katalonian maaseudulla aatelisperheeseen. Hän suoritti insinööritutkinnon Madridin polyteknisessä oppilaitoksessa v.1841¹. Hänestä tuli monipuolinen käytännön toimija yhteiskunnan eri aloilla. Saman aikaisesti hän oli syvällinen ajattelija. Kaupunkifilosofiassaan hän oli lähes sata vuotta edellä aikaansa. Hänestä olisi tullut kaupunkisuunnittelun kiistaton isä ellei olisi poliittisena radikaalina ajautunut elämänsä lopulla yhteiskunnalliseen paitsioon.²

Cerdán elämänvaiheita ja kaupunkifilosofiaa olen kuvannut YS:n numerossa 2010:1 Lajien synnystä kaupunkisuunnittelun teoriaan. Hänen tärkeintä kaavasuunnitelmaansa ja sen toteutumista olen kuvannut numerossa 2010:3 Ildefons Cerdá ja Eixamplen asemakaava.

Työuran alku

Nuorena opiskelijana Cerdá koki järkyttäviksi muurien sisään pakkautuneen Barcelonan hygieniset olot – koleraepidemia raivosi. Ahtaudessa kärjistyneet luokkavastakohdat loukkasivat hänen oikeudentuntoaan. Hän luopui vanhempien määräämästä pappisurasta päästäkseen parantamaan käytännössä kaupunkilaisten oloja. Nuorena insinöörinä hän laati kunnallisteknisiä suunnitelmia pikku kaupungeissa, mutta eteni nopeasti valtakunnallisesti merkittäviin tehtäviin. Vuonna 1844 ollessaan Ranskassa tutustumassa tekniikan ihmeeseen, rautatiehen, hän sai voimakkaan elämyksen ja vision koneajan kaupungista. Tällä oli suuri vaikutus hänen loppu elämäänsä.

Hän sai insinöörinviran Barcelonasta ja alkoi siinä sivussa kerätä kaikkea mahdollista tietoa kaupungeista. Hän osallistui aktiivisesti kaupunkiolojen parantamista koskevaan julkiseen keskusteluun. Liberaalien edustajana tuli paikka kaupunginvaltuustossa ja v.1851 myös parlamentissa (cortes). Hän avioitui varakkaan vaimon kanssa ja peri lisäksi sukunsa maatilan. Näin hän saattoi ansiotyöstä vapaana omistautua intohimolleen kaupunkien tutkimiseen. Hän halusi päästä suunnittelemaan ideoimaansa uudenajan kaupunkia.

Vuonna 1854 lakkautettiin Barcelonan sotilashallinto ja linnoitusmuurien purku alkoi. Cerdá sai johtaakseen kaupunkia ympäröivän alueen maastokartoituksen. Hän hoiti sen loistokkaasti ja sai samalla tilaisuuden markkinoida suunnittelunäkemyksiään Madridin keskushallinnolle. Vuotta myöhemmin hänelle annettiinkin laadittavaksi laajennusalueen (Eixample) kaavasuunnitelma. Ennakkoluonnostelun ansiosta hän saattoi nopeasti esittää ensimmäisen kaavaehdotuksensa. (Tarkemmin Soria y Puig 1999, Maisala 2010.)

Suunnittelun rinnalla hän pohti tavoitteita yhä syvällisemmin. Tärkeintä oli taata kaikille asukkaille, työläiset mukaan lukien, terveelliset asuinolot, valoa, raitista ilmaa, väljyyttä ja vihreyttä. Väljyys toi samalla tilaa kehittyvälle liikenteelle ja kunnallistekniikalle. Hän ymmärsi että kaupungin rakentamiseen liittyy niin suuria intressiristiriitoja, että niiden sovittelu vaatii ja oikeuttaa julkisen säätelyn. Yksityiselle maankäytölle ja rakentamiselle on asetettava rajoituksia yhteiseksi parhaaksi. Hän tiesi useiden muidenkin ajatustensa olevan vallankumouksellisia, ja toi niitä julkisuuteen pienissä erissä puheenvuoroissa, muistioissa ja suunnitelmaselostuksissa.³

Eixamplen luonnossuunnitelma 1855 herätti maanomistajien ja taide-eliitin piirissä voimakkaan vastustuksen. Esittihän se peräti kolmanneksen maa-alasta tuhlattavaksi katuihin ja muihin yleisiin alueisiin, eikä ruutukaava tarjonnut kaupunkirakennustaiteellisia nautintoja! Todistaakseen esittämänsä väljyyden oikeutuksen Cerdá teetti 1855-56 asuntososiologisen ja -hygienisen tutkimuksen, joka käsitti valtaosan vanhaa Barcelonaa (Monografia Estadistica de la Clase Obrera)⁴.
Palautteen johdosta Cerdá tarkisti suunnitelmaansa mm. korttelirakenne puistopihoineen sai lopullisen muotonsa v.1859. Tarkennettu selostus ja tilastotutkimus todistivat vanhan kaupungin epäterveellisyyden kiistattomasti, vakuuttivat päättäjät ja suunnitelma hyväksyttiin.

Teoria General de la Urbanization

Kaavasuunnitelman tultua hyväksytyksi Cerdá sai merkittävän aseman Eixamplen toteutuksessa, vaikka ilmapiiri oli ristiriitainen. Rakentaminen käynnistyi Cerdán laatimien lukuisten kiinteistö- ja kunnallisteknisten suunnitelmien, maastomittausten ja rakennusohjeiden saattelemana.⁵

Tämän ohessa Cerdá paneutui kirjoittamaan tieteellisen näkemyksensä kaupunkien menneestä ja (ennustamastaan) tulevasta kehityksestä. Teoksen johdannossa Cerda pohti ihmisen luontoa ja pyrkimyksiä. Vallinneen romanttisen aatevirtauksen suuresti arvostamaa Jean Rousseaun luontoihmistä, hän ei kannattanut, vaan julisti uskoa keksivään ja kulttuuria kehittävään sosiaaliseen ihmiseen. Sellaisten ihmisten koti on kaupunki.

Hän oivalsi varhain (ilmeisesti luonnontieteellinen tutkimus osviittanaan) kaupunki-ilmiön dynaamisuuden ja sen moniulotteisuuden. Sitä varten hän joutui muodostamaan käsitteen kaupungistuminen (urbanization) ja sen sanajohdannaiset. Hän päätteli, että kaupunki on ensisijaisesti sosiaalinen systeemi ja vasta toissijaisesti fyysinen muoto. ”Asumukset eivät tee kaupunkia, vaan niissä asuvien vastavuoroinen yhteistyö”. Hän eritteli kaupunkirakenteen osat (korttelit, kulkuväylät ja muut palvelut) ja arvioi yhteisten rakenteiden tuovan etuja, jotka lisääntyvät kaupungin kasvaessa ollen tärkeä syy kaupunkien kasvuun. Kaupungin fyysiseen muotoon merkittävimmin vaikuttavina tekijöinä hän piti, sosiaalisen järjestäytyneisyyden ja resurssien kasvun ohella, liikkumis- ja kuljetustekniikan kehittymistä.

Silloisen kaupungin ongelmien syiksi hän kirjasi: rajoittavat muurit, liiallinen rakentamistiheys, auringon valon ja vihreyden puute, kulkuväylien kapeus, vesi- ja jätehuollon vajavuus jne. ”Ruralismia urbaaniin ja urbaania ruralismiin” oli hänen lanseeraama iskulause, jolla monet myöhemmät suunnittelijat ovat ratsastaneet. Kaupungin pitää olla vihreä ja voida laajeta vapaasti – saavutettavuuden rajoissa. Uudessa kaupungissa aiemmat virheet piti välttää, toiminnan  (elinkeinoelämä jne.) tulee olla liberaalia ja ympäristön tasa-arvoista. Visionäärisyyttä edusti näkemys (”liikenteen jatkuvuuden laki”) siitä miten eri liikennemuodot kytkeytyvät logistiseksi verkostoksi, joka rakentuu väyläosista ja solmukohdista. ”Kaupungit ovat asemia koko maailman laajuisessa liikenneverkossa”. Koneliikenteen hän visioi ajan kanssa häivyttävän valtakuntien rajat (yhdentyvä Eurooppa) ja yleistyvän joskus tulevaisuudessa yksilölliseksi ajoneuvoksi (auton profetia).

Tieteellisyyteen Cerdá pyrki ainakin kohteen systemaattisella pikkutarkalla analysoinnilla.  Hän lähti perustarpeesta suojasta, joka luo edellytyksen kulttuurin kehittämiselle. Eritteli sitten ihmisasumusten ja niiden ryhmittelyn kehitysmuodot suhteessa tieto-taidon ja yhteiskuntamuotojen kehitykseen alkaen keräilijätalouden muinaisuudesta nykyisyyteen asti. Kaupungin osatekijöiden (rakennukset, korttelit, kadut, yhdystiet) muutosvertailun hän suoritti jalankulkuliikenteen, hevosliikenteen ja pyörä-(= vaunu)liikenteen ajanjaksojen välillä. Niitä seuraisi raideliikenteen ja sähkön käytön ajanjakso. Tarkastelu ulottui erityisen tarkasti kaupunkiväylien, kadun eri funktioihin ja niiden tilatarpeisiin ja merkitykseen kadun poikkileikkauksen muotoilussa, liikenneturvallisuuteen ja uuden liikennevälineen rautatien tuloon niille. Kustakin ajanjaksosta hän esitti kokonaisluonnehdinnat –  unohtamatta maantieteen tuomia vaihteluja.

Uuden tieteenalan pioneerina Cerdá katsoi tarpeelliseksi selostaa kehityshistoriaa (nykykatsannossa) pikkutarkasti, ja kun lisäksi oli selvennettävä uusia käsitteitä, tarvittiin paljon sanoja. Sivuja on yli 800 – ainoana kuvana on Eixamplen suunnitelma (havainnollistaa uuden kaupungin muotoa). Teksti lienee ollut valmis 1864, mutta painolupa tuli vasta 1867 – samaan aikaan, jo 1956 valmistuneen, sosiologisen tutkimuksen kanssa. Tämä nide 2 Monografia Estadistica de la Clase Obrera on nykylukijaa vähemmän kiinnostava. Se on lähes Teorian paksuinen, mutta muodostuu valtaosaltaan tiiviisti ladotuista tilastotaulukoista. Yhteenvedot ovat lyhyitä ja tulokset nykylukijalle tuttuja – kun ei mennä detaljeihin.

Teosten vastaanotto ja Cerdán loppu elämä

Mitään bestsellereitä teokset eivät olleet – molemmat kiinnostivat arvatenkin vain asiantuntijoita. Tilastotutkimus (nide 2) herätti kansainvälistä huomiota ja siitä oli otettava pian uusintapainos. Teoriateos (nide 1) oli pikkutarkkana ja kuvattomana raskasta luettavaa. Kaupungistuminen ja raideliikenne olivat vasta alkaneita eikä niiden mullistavaan merkitykseen osattu uskoa Cerdán tavoin. Myöskään kaupunkirakentamisen julkisen ohjauksen kasvavaa välttämättömyyttä ei ymmärretty, vaan koettiin loukkaavan räikeästi yksityistä omaisuuden suojaa. Tasa-arvon korostaminen oli tuomittavan radikaalia sääty-yhteiskunnassa. Teosta osasi arvostaa ammattikollegojen ja liberaalien hallintovirkamiesten ohella hyvin suppea joukko. Teoria ei ehtinyt myöskään herättää sellaista kansainvälistä huomiota, että sitä olisi käännetty muille kielille. Vuonna 1872 puhjennut sisällissota ja vallanvaihto jättivät teoksen yhteiskunnallisen käyttöiän lyhyeksi. Cerdáa aktiivisti tukeneet syrjäytettiin hallinnossa ja muutkin kannattajat harvenivat.

Ennen sodan puhkeamista Cerda oli valittu Barcelonan provinssin paikallishallinnon järjestämistä valmistelleen neuvottelukunnan puheenjohtajaksi. Tätä luottamustointa hän hoiti menestyksellä pari vuotta sodan jälkeenkin. ”) Tuloksena aluejako uudelle kunnallishallinnolle ja seututasoisen maankäytön harkinta – seutusuunnittelun alku!) Toimintaympäristön tullessa yhä vihamielisemmäksi hän muutti neutraalimpaan Madridiin. Siellä hän alkoi koota kaupunkimaan hallintaa/uusjakoa ja kaupungin toteuttamistaloutta (mm. ansiottoman arvonnousun leikkaus) koskeneista teksteistään erillistä teoriaa.⁶

Ajatuksissa oli pitkään ollut myös kaupunkisuunnittelun oppikirja. Nämä jäivät kesken hänen kuollessa v. 1867,  61-vuotiaana syrjäytettynä ja rutiköyhänä.**) Hän ei onnistunut siirtämään henkistä perintöään tehokkaasti jälkipolville. Nuoret ammattitoverit, vaikka olisivat myötäilleet Cerdán ajatuksia, eivät voineet vedota oppi-isään, joka oli persona non grata. Cerdán ottaman tehtävän kunnianhimoisuuden huomioiden on hämmästyttävää miten pitkälle hän yksinäisenä pioneerina pääsi.⁷

Cerdá renessanssi

Cerdá löydettiin uudelleen toisen maailmansodan jälkeen, kun Eixamplen 100-vuotisjuhlat lähenivät. Suunnitelmatalous oli noussut huomion kohteeksi ja vasemmistopuolueet päässeet mukaan hallituskoaliitioihin. Hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen oli pitkälle Cerdán ajatusten suuntaista toimintaa. Cerda tutkimus käynnistyi ja po. teoksista otettiin maksimilepainokset 1968.  Ajatusten tuoreus hämmästytti. Teoria käännettiin ranskaksi ja italiaksi, ei kuitenkaan muille kielille. Tähän lienee vaikuttanut teoksen raskaslukuisuus ja vanhentuneisuus siinä mielessä, että suuri osa Cerdán oivalluksista oli ehditty omaksua muuta kautta kansainvälisesti kehittyneeseen yhdyskuntasuunnitteluun.⁸

Historioitsija Arturo Soria y Puig on käyttänyt pari vuosikymmentä Cerdán teoriateoksen ja muun aineiston läpikäyntiin ja koonnut antologisen 1996 julkaistun teoksen  Los cinco bases de la teoria general de la urbanizacion . Hän on seulonut ja tiivistänyt viisi keskeistä aihepiiriä käyttäen Teoria generalin lisäksi otteita muistakin Cerdán teksteistä. Hän perustelee otteiden valintaansa ja näyttää eri tekstityypillä omat tiivistävät tekstiosuutensa. Mukana on kuvitusta sekä historiatutkimuksesta että toisista teorioista. Teos ilmestyi englanniksi 1998 (The Five Bases of the General Theory of Urbanization). Se on suositeltavin lähdekirja Cerdán ajatusmaailmaan.⁹

Kirjallisuus

Electa (toim. 1994): Cerdá Urbs i Territori  Planning beyond the urban. (näyttelyluettelo, engl. painos 1996) Barcelona.

Maisala, Pertti (2010): Lajien synnystä kaupunkisuunnittelun teoriaan – Ildefons Cerdán esittely. Yhdyskuntasuunnittelu 1/2010.

Maisala Pertti (2010): Ildefons Cerdá ja Eixamplen asemakaava. Yhdyskuntasuunnittelu 3/2010.

Soria y Puig, Arturo (toim.1996): Cerdá – The Five Bases of the General Theory of Urbanization (engl.1999) Barcelona, Ed. Electa.