Sirkku Wallin
Kahdenkymmenen vuoden ikään ehtinyt Helsingin Lähiöprojekti päättyy vuoden 2017 lopussa. Samaan aikaan päättyy myös allekirjoittaneen kausi Helsingin kaupunginosayhdistykset ry:n (HELKA) hallituksen asiantuntijajäsenenä. Aina on hyvä hetki katsoa eteenpäin, mutta tällaisia aikoina myös taaksepäin.
Helsingin Lähiöprojekti käynnistyi vuonna 1996 vastineena laman ajan kärjistämille sosiaalisille ongelmille ja julkisen rahoituksen puutteelle, jotka tulivat näkyviksi lähiöissä. Lähiöprojektien painotukset ja rahoitus vaihtelivat toimintakausittain, mutta lähtöajatuksesta pidetiin kiinni läpi vuosikymmenten. Asukasosallisuuden ja alueellisen sosiaalityön merkitys Lähiöprojektissa oli merkittävä ja näkyi kaikessa toiminnassa. Lähiöprojekti sisälsi myös lähiöiden fyysisen ympäristön parantamiseen liittyviä toimia. Ne tapahtuivat aluearkkitehtien ohjauksessa, vaikka usein projektin tukemat hankkeet lähtivät liikkeelle eri hallintokuntien ja paikallisten asukasyhteisöjen toimesta. Lähiöprojekti tarjosi konkreettisen rahoitusmekanismin, jolla kehitettiin fyysistä kaupunkiympäristöä, lähiöiden yleisten alueiden ja julkisen tilan kuntoa ja viihtyisyyttä.
Lähiöprojektin myötä yksi suomalaisen kaupunkikehittämisen aikakausi päättyy Helsingissä. Yhteiskehittelyyn perustuva paikallinen kehittäminen on ollut hyvinvointivaltioajan yhdyskuntasuunnittelua, joka usein unohtuu tällä uutuuttaan hohtavien asuinalueiden aikakaudella.
Lähiöprojekteja on toteutettu kaikissa suurissa kaupungeissa ja ne ovat olleet osa valtakunnallista kaupunkikehittämisen jatkumoa. Kun 1960- ja 70-luvuilla aluerakentamisen tuloksena syntyneet lähiöt eivät tuottaneet toivottua parempaa asuinympäristöä, apuun innovoitiin 1982 käynnistynyt valtakunnallinen Sofy-tutkimus- ja kokeiluprojekti, joka toi mukanaan uudenlaisen tavan tukea kaupunkikehitystä asukasyhteistyön ja poikkihallinnollisen aluetyöryhmätyön keinoin. Tultaessa 1990-luvulle projektimuotoinen kaupunkikehittäminen oli jo sen verran vakiintunutta, että valtakunnallisen ohjelmapoliittisen lähiöprojektin suunnittelu voitiin aloittaa. Syvän laman ja EU-jäsenyyden tarjoaman hankerahoituksen kautta valtakunnallinen ohjelmatoiminta käynnistyi Valtion asuntorahastossa, joka nykyisin tunnetaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksena (ARA). Toiminta- ja rahoitusmalli välittyi kaupunkitasoisiin lähiprojekteihin, joista yksi suurimmista oli pääsääntöisesti Helsingin itäisissä kaupunginosissa toiminut Helsingin lähiöprojekti. (Nupponen & al. 2008)
Yhteistä lähiöprojekteille on ollut yhteissuunnittelun ja ylihallinnollisten toimintamallien käyttöönotto. Kokkosen, Seppälän ja Haapolan (2009) mukaan lähiöprojekteissa toteutettu yhteissuunnittelu tuki kunnan tavoitesuunnittelua, uusien asuinalueiden suunnittelua sekä olemassa olevien asuinalueiden kehittämistä. Lähiöprojekteilla edistettiin kerrostalojen, niiden piha-alueiden ja ulkopintojen peruskorjauksia, lähiöiden palveluiden säilyttämistä ja käyttäjädemokratian lisäämistä sekä vuokralaisdemokratiaa kaupungin vuokrataloissa. Työttömyys, äänestysaktiivisuuden lasku ja sosiaaliset ongelmat olivat lama-ajan jälkeisten lähiöiden perusarkea, jota pyrittiin parantamaan Lähiöprojektin täsmätoimin.
Vuosikymmenet ovat osoittaneet, että osallisuutta korostavassa kaupunkikehittämisessä on omat haasteensa. Kuten Eeva Luhtakallio ja Maria Mustranta tuoreessa kirjassaan Demokratia suomalaisessa lähiössä (2017) kuvaavat, lähiön asukkaiden aktivointiin ja osallistamiseen tähtäävät toimet ovat olleet jopa tragikoomisia. Aktivoijat ja osallistajat eivät ole kohdanneet asukkaita, eivätkä kehittämistoimet ole kohdentuneet toivotulla tavalla. Tukitoimista vastanneille koulutetuille, keskiluokkaisille toimihenkilöille lähiöiden asukkaat ovat näyttäytyneet ensi sijassa ongelmiensa edustajina. Todellista yhteyttä kaupungin hallintoon ei ole syntynyt, eikä paikallinen ääni ole kantanut vallan kammareihin.
Mutta toisin kuin monissa muissa lähiöön kohdistuneissa kehittämistoimissa Lähiöprojektin kaupunkiympäristöön kohdistuvilla toimilla on ollut tukeva jalka lähiöiden fyysisen ympäristön parantamisessa. Osallistumiselle on syntynyt näkyvä tarkoitus, ja lopputuloksena pysyvä muutos asuinympäristöön. Vieläpä tavalla, joka ei arvota asukkaita. Metsälähiön uudesta hienosta puistosta tai ostarin uusista portaista on nautittu ikään ja tulotasoon katsomatta.
Kaupunkikehityksessä tällaiset pienet teot ovat joskus suuria merkittävämpiä. Etenkin kun ne mahdollistetaan väestöryhmille, joiden on muutoin itse vaikea vaikuttaa asumisolosuhteisiinsa. Lähiöprojektin kautta on pystytty tarttumaan haasteisiin, joihin ei markkinavetoinen alue- ja täydennysrakentaminen vastaa. Tai joihin eivät myöskään gentrifikaatio tai viime vuosikymmenen aikana voimansa näyttänyt itseorganisoituva kaupunkilaisaktivismi ole vastanneet.
Voimakkaan muuttoliikkeen ja kaupunkimaisen elämäntavan arvostuksen ansiosta, monet Lähiöprojektin lähiöistä ovat muuttuneet arvostetuiksi esikaupunkialueiksi. Silti kaupunkikehityksen haasteet ja asuinalueiden eriarvoistuminen ovat olleet yhdyskuntasuunnittelun kentällä kansallisen juhlavuoden pääpuheenaiheita. Suurten kaupunkien ja erityisesti Helsingin lähiöiden asuinalueiden sosioekonomiset erot ovat kasvaneet uusiin mittasuhteisiin. Kysymys ei ole lähiöiden negatiivisesta maineesta, kuten aiemmilla vuosikymmenillä. Lähiöissä eletään onnellisesti ja tyytyväisinä, ja uusin tavoin aktiivisena, kiitos urbaanin uusyhteisöllisyyden ja palvelurakenteeseen tehtyjen investointien. Osa lähiöistä näyttäytyy myös kiinnostavina kiinteistökehittämisen ja täydennysrakentamisen alueina (Kvarkki 2017).
Vaikka gentrifikaatio tukee vanhojen lähiöiden kehitystä, koulutus- ja tuloerot ovat kasvaneet. Osa lähiöiden väestöstä elää ilman tuloja ja tulevaisuuden näkymiä. Lähiöt toimivat enenevässä määrin myös eri kulttuurista tulevien heikko-osaisten maahanmuuttajien kotiuttajina. Tilastoissa näkyvän yhteiskunnallisen epätasa-arvon siirtyminen katukuvassa havaittavaksi sosiaaliseksi todellisuudeksi ei palvele ketään, vähiten lähiöiden asukkaita itseään. Lähiöiden kehittämisen ja tukemisen tarve ei ole kadonnut, päinvastoin.
Helsingin kaupunki ottaa parhaillaan käyttöön uusia keinoja kaupunkikehittämisessä ja asukasosallisuuden tukemisessa. Kaupunginhallitus päätti kohdentaa Lähiöprojektin toimintarahat uuden osallisuusmallin toimeenpanoon, joka käynnistyy vuoden 2018 alusta. Osallisuusmallissa rahoitusta jaetaan kehityshankkeissa mm. osallistuvan budjetoinnin keinoin (Helsingin kaupungin kanslia 2017).
Kerran kahdessakymmenessä vuodessa tapahtuva uudistaminen on varmasti perusteltua, mutta on samalla huolestuttavaa, jos yhdellä kädellä annetaan ja toisella otetaan. Uuden osallisuusmallin toteutus on edelleen monelle hämärän peitossa, sillä konkretisointi on vasta käynnistymässä. Paikallisen tason järjestäytyminen vaatii aikansa, koska myös kaupungin hallinnon oma toiminta on ollut organisaatiouudistuksen kourissa.
On toivottavaa, että uusi osallisuusmalli ottaa omakseen paikalliset, vuosikymmenten aikana vakiintuneet toimintamallit ja yhteistyöverkostot. Kaupunginosayhdistykset, koulujen, kirjastojen ja päiväkotien suojissa toimivat järjestöt ja vapaat aktiivit ovat olemassa oleva toimijajoukko, jolla on kyky paitsi yhteistoimintaan, myös näkyvään kaupunginosan kehittämiseen. Jälkimmäisessä rajana on vain rahoituksen puute. Lähiöiden kehittämisen näkökulmasta on toivottavaa, ettei Helsingin hallinto käytä osallisuusmallin pieniä varoja sellaisen yhteistoiminnan organisointiin, jota kaupunkiaktiivit ja kaupunginosayhdistykset ovat tehneet ilmaiseksi jo yli sadan vuoden ajan.
Kaupunkikehittämiseen ja kaupunginosien sosioekonomisen tasapainon ylläpitoon tarvitaan selkeää, helposti haettavaa suoraa rahoitusta, jonka saaminen edellyttää asuin- ja toimitilojen konkreettisia perusparannuksia, piha- ja katualueiden kohentamista sekä erilaisten ympäristötaide- ja lähipalveluhankkeiden tukemista.
Suoran rahoituksen ohella kaupungin on tuettava aluearkkitehtejä työssään ja annettava heille resurssit paikallisten pienten kehityshankkeiden koordinointiin. On lohdutonta, jos aluearkkitehdit jäävät yksinomaan isojen rakennusliikkeiden apureiksi sovittamaan lähiöihin täydennysrakentamiseen tarvittavia postimerkkikaavoja. Paikallista tuntemusta omaavien aluearkkitehtien hyödyntäminen kaupunginosan kehittämisessä on tarpeellista, ja heidän alkuperäinen tarkoituksensa. Lähiöiden kehittäminen, aina korjausrakentamisesta yleisten alueiden ylläpitoon on pystyttävä nivomaan mukaan niin paikalliseen, osallistuvan budjetoinnin prosessiin kuin kaupungin omiin hallinnon prosesseihin.
Näin vuoden lopussa on myös hyvä hetki kiittää Yhdyskuntasuunnittelu-lehden lukijoita, ja pahoitella painettujen numeroiden viivästymistä. Kuten monessa muussakin ammatti- ja tiedejulkaisussa, painopiste on siirtynyt sähköiseen julkaisemiseen. Ensi vuonna Yhdyskuntasuunnittelu-lehti on luettavissa oman seuran verkkosivujen ohella Journal.fi – julkaisualustalla. Siten lehti on saavutettavissa kotimaisissa ja kansainvälisissä julkaisutietokannoissa, ja yhä useamman lukijan ilona.
Lähteet
Helsingin kaupungin kanslia (2017). Lähiöprojekti päättyy. <https://www.hel.fi/kanslia/lahioprojekti-fi/uutiset/lahioprojektin-toiminta-paattyy>
Kokkonen, Seppälä & Haaponen (2009). Lähiöiden kehittäminen Suomessa –
Kokemuksia asukkaiden osallistumisesta. Palmenian julkaisu. [Viitattu 30.12.2017] <http://www.ara.fi/download/noname/%7BCD073800-14A5-434B-8BB5-EEC9C2F54CD6%7D/22777>
Kvarkki (2017). Pitääkö lähiöistä olla huolissaan? Tutkijoiden lääkkeitä Helsingin esikaupunkialueiden kehittämiseen. Kaupunkitutkimus- ja tilastot 4/2017. [Viitattu 30.12.2017] <http://www.kvartti.fi/sites/default/files/files/issue/kvartti4_2017_verkkolehti.pdf>
Luhtakallio, Eeva ja Mustranta, Maria (2017). Demokratia suomalaisessa lähiössä. Into, Helsinki.
Nupponen, Terttu, Broman, Eeva-Liisa, Korhonen, Erkki ja Laine, Markus (2008): Myönteisiä muutoksia ja kasvavia haasteita. Kokemuksia Helsingin lähiöprojektin v. 2004–2007 ja Urban II -yhteisöaloiteohjelman v. 2001–2006 toiminnasta. Helsingin kaupungin tietokeskus. Tutkimuksia 6/2008. [Viitattu 30.12.2017] <http://www.hel2.fi/Tietokeskus/julkaisut/pdf/08_12_17_Tutk_6_Korhonen.pdf>