Rauli Partanen & Harri Paloheimo & Heikki Waris: Suomi öljyn jälkeen.
(2013) Into, Helsinki. ISBN 978-952-264-196-0. 341 sivua.
Jani Päivänen

Suomi öljyn jälkeen on tietokirjailijan (Partanen) ja kahden yrittäjä/asiantuntijan (Paloheimo & Waris) tietojytky, jota viimevuotinen Tieto-Finlandia-ehdokkuus nosti osaltaan tunnetuksi. Sen tarkoituksena on nostaa öljyn tuotantohuippu julkiseen keskusteluun, osaltaan tuomalla sitä koskeva kansainvälinen kirjoittelu Suomeen. Kirjan ohella tutustumisen arvoinen on Partasen blogi ¹, jossa hän tuo tietoon kansainvälistä öljyn ja polttoaineiden niukkenemiseen liittyvää keskustelua sekä myös ratkaisuja polttoaineköyhyyteen varautuvalle yhteiskunnalle.

Kirjoittajat esittelevät aluksi öljyn keskeisyyden teollisessa yhteiskunnassa ja kaikkinaisen riippuvuutemme sen edullisesta ja helposta saatavuudesta. Öljy tietenkin pitää maailman liikenteen käynnissä, ja sen kautta ylläpitää koko talousjärjestelmää ja ruokahuoltoa. Myös lähes kaikki muun energiatuotannon tavat ovat riippuvaisia halvasta öljystä. Maailmantalous on energianarkkari, joka jo, vaikkakin vielä tiedostamattaan, kärsii öljytuotteiden hinnan noususta. Ja vieroitusoireet ovat alkamassa.

Huippu on kohta tai oli jo

Kirjan keskeinen käsite on Peak Oil, eli öljyn tuotantohuippu, jonka vakavuuteen ja vaikutuksiin kirjoittajat haluavat kiinnittää yhteiskunnan huomion. Huippu on käsillä ehkä jo lähivuosina. Tai, toisen määritelmän mukaan, se oli jo. IEA:n (Kansainvälinen energiajärjestö) vastikään Suomessa vierailleen pääekonomisti Fatih Birolin arvion mukaan perinteisen raakaöljyn osalta huippu koettiin jo vuonna 2006. Muiden nestemäisten polttoaineiden osalta huippuhetki olisi lähivuosina. Joka tapauksessa jo nähty tuotannon kasvun loppuminen ja edessä oleva alamäki tulee nostamaan öljyn ja energian hintaa lähitulevaisuudessa, kun samalla kuluttajien määrä globaalisti kasvaa nopeasti. Helposti ja halvalla tuotettu öljy on vääjäämättä vähenemässä. He havainnollistavat asiaa lukemattomin luvuin. Tiesitkö, että Yhdysvalloissa yhden vuoden (2010–2011) aikanakoettu bensiinin 20 sentin hinnannousu nosti siihen kulutettua rahamäärää 280 miljoonaa dollaria päivässä? En minäkään.

Öljyntuotannon määrän ja bkt:n kehitys korreloivat vahvasti keskenään. Länsimaiden kärvistellessä talouskriisissä kasvajia ovat olleet Kiina ja muutamat muut maat, jotka saavat aikaan enemmän taloudellista tulosta per öljylitra. Tästäkö johtuu, että läntinen talouskasvu on pysähtynyt? Kirjoittajat esittävät vähintäänkin vahvoja epäilyjä, että öljytuotteiden kallistuminen on tähän iso osasyy. Kaiken huippu –blogikirjoituksessaan ekonomisti Aki Suokko havainnollistaa tätä luvuin. Kun OECD-maissa yhden prosentin kasvu bruttokansantuotteessa on tarkoittanut 0,4–0,5 prosentin öljynkulutuksen kasvua eli öljynkulutuksen kasvu suhteessa talouskasvuun on ollut noin 40–50 %. Samaan aikaan kehittyvissä maissa, kuten Kiinassa, tämä suhde on ollut noin kaksinkertainen eli 90–100 %.

Suokon aineistoissa on myös rajuja lukuja tuotantokustannusten kallistumisesta. Kun liuskeöljyn tuotanto on valtaosin yli 130 dollaria tynnyriltä ja maailmanmarkkinahinta samanaikaisesti ”vain” 100–120 dollaria, tuotanto tukahtuu ymmärrettävästi.

Öljy on strateginen luonnonvara ja ehkä merkittävin geopoliittinen ja turvallisuuspoliittinen tekijä. Maailman maat pyrkivät ja varautuvat turvaamaan öljyn saatavuuden viime kädessä sotilaallisin keinoin. Kirjoittajat näköjään luottavat siihen että öljynjanoon liittyvä militantti puoli on tuttu: he pysähtyvät energiasodankäynnin historiaan, nykyisyyteen ja tulevaisuuden näkymiin vain muutaman sivun ajaksi. Suomen armeijan öljyriippuvuutta he kuitenkin sivuavat kiinnostavasti poimien tekemistään sotatieteilijöiden haastatteluista valistuneita näkemyksiä. Asia onkin juuri nyt ajankohtainen, kun Suomi on Ukrainan tapahtumien säikyttämänä jotenkin tajuamassa, kuinka auliisti tukeudumme energian tuonnin jatkuvuuteen Venäjältä. Perustiedot löytyvät kirjan ansiokkaasti kootusta Öljy numeroina -liitteestä: 90 % öljystämme tulee Venäjältä, jonne maksamme siitä noin 20 miljoonaa dollaria päivässä eli noin 4 % bruttokansantuotteestamme.

Kirjan olennaisia käsitteitä on EROEI (energy returned on energy invested), jolla mitataan energiantuotantoon kuluvaa energiaa. Se liittyy öljyn tuotantohuippuun kiinteästi, sillä sen myötä ongelma pahenee. EROEI kuvaa sitä, kuinka monta energiayksikköä tuotetaan yhtä käytettyä energiayksikköä kohden. Esimerkiksi öljyhiekan EROEI on tehoton 3:1, kun perinteisessä raakaöljyssä on totuttu (1990-luvulla) 15:1 –tasoon ja aurinkopaneeleilla voidaan saada 8:1.

Toinen keskeinen käsite on energia-ansa. Kun kannattavasti käytettävissä oleva fossiilinen energia vähenee, ja osa käytetystä energiasta joudutaan aina sijoittamaan uusien energiantuotantolaitosten rakentamiseen, tarvitaan tuotantoinvestointeja alati lisää. Energiantuotannosta saatava nettoenergia myös vähenee trendinomaisesti koska helpoimmat esiintymät on hyödynnetty, ja saman määrän saamiseksi on louhittava tai pumpattava enemmän polttoainetta. Tarvitaan sekä parempaa uusiutuvien energialähteiden hyödyntämistä että energian kokonaiskäyttöä säästäviä tekniikoita. Markkinat eivät kuitenkaan ”ymmärrä” nyt tarvittavien investointien kokoluokkaa, koska ne eivät ennakoi tulevaa hintatasoa ainakaan oikein.

Harmillista kyllä, biopolttoaineista ei kirjan laskelmien mukaan ole juurikaan helpotusta odotettavissa. Riittävän laajamittainen tuotanto vaatii valtavat pinta-alat, yleensä EROEI jää matalaksi, eikä rahaa tai investoijia tarvittaviin valtaviin panostuksiin tunnu löytyvän.

Entä minä?

Hyvä juoni on siinä, että loppuosassa peili käännetään lukijaan päin. Mitä minä voin tehdä kansalaisena ja ammattilaisena? Lopussa myös yhdyskuntasuunnittelu tulee hieman kuvaan mukaan. Johtopäätökset ovat samoja kuin yleensä alan keskusteluissa ilmastonmuutoksesta. Kaupungistumiskehitys tuskin kääntyy, ehkä jopa päinvastoin: maalla töitä ei ole, tai kaupunkilaisnörtti ei osaa niitä töitä tehdä. Ratkaisun avaimet ovat pääosin kaupungeissa ja kaupunkilaisilla, lähinnä liikkumistarpeiden keskittämisen (joukkoliikenne) ja taloudellisen toimeliaisuuden takia. Suunnittelun tehtävä on tuottaa kaupunkia, jossa asukas pärjää vähemmällä polttoaineella: ohjeeksi jotakin omavaraisempaa, jotakin säästävämpää, jotakin joustavampaa. Kimppakyytien haluttavuus lisääntyy, sekä ihmisille että tavaroille. Muitakin innovaatioita toki tarvitaan. Tämä kirja on hyvä alustus niiden puristamiseksi ilmoille.