Anssi Joutsiniemi
Yleiskaava on nyt sitten näytetty ja keskustelutettu. Siis Helsingin yleiskaava tietysti. Aika ajoin melkein unohtaa, että sadoissa muissakin kunnissa sellainen läystäke jo on, mutta silti ainoastaan yksi mieleen tuleva kunnallinen taho voi keksiä varata itselleen verkko-osoitteen www.yleiskaava.fi. Vaatii ihailtavaa itsevarmuutta tai suunnatonta arroganssia ottaa käyttöön valitun kaltaiset vahvat tiedottamisen välineet ja samalla buustata omaa erityislaatuisuuttaan ongelmanratkaisijana. Lähinnä samanlaista viestintästrategista häpyä löytyy aggressiivisen radiomainonnan kautta leviävästä linkistä www.hiivatulehdus.fi, joka tosin kauppaa arkisempia emätinpuikkoja ja -voiteita. No, kiusa mikä kiusa; oikein kohdennetusta verkkoviestinnästä löytyy nykypäivänä näemmä välitöntä apua kaikkein perinteisempiinkin pulmiin.
Olen päätoimittajana yrittänyt tietoisesti harrastaa jonkinlaista passiivis-aggressiivista käyttäytymistä tämän Yleiskaava-Kombin suhteen, mutta nyt kun kaavaluonnoksen virallinen nähtävilläolokin on pari päivää sitten päättynyt, jonkinlaista kirjoittelua Yhdyskuntasuunnittelu-lehden sivuillakin tästä toivoisi käytävän. Erityisesti koska Päivälehden julkaisukynnyksen ylittävät lähinnä eriasteiset latteudet tai erilaisten edunvalvontaryhmien äänitorvet, ja ilahduttavimmat analyysit tuntuvat painuvan blogimaailman unholaan. Ainakin Hullun Arkkitehdin ja Mahdollisten kaupunkien teksteihin kannattaa vaihtoehtoisten tarinoiden vuoksi tutustua, vaikkei niissä yhteiskunnallista vaikuttavuutta luvatakaan.
Uusia tuulia Helsingin yleiskaavassa tuntuu päällisin puolin olevan runsaasti. Jo yksin kaava-aineiston kolmen kuukauden nähtävilläolo antaa viitteitä siitä, että jotain vallitsevassa yleiskaavoittamisen käytännössä halutaan muuttaa. Kahden vuoden aikana tuotettu tausta-aineisto on niin runsas ja vino, että toivon vilpittömästi kaavapalautteen lukijoiden sivuuttaneen sen selvitystalouden ähkynä. Suuren tausta-aineiston ehkä huomattavin etu on siitä avautuvat vaihtoehtoiset tulkintahorisontit. Ehyttä tarinaa – edes sitä yleiskaavan taustalla olevaa – ne eivät tietysti muodosta.
Yleiskaavasivuston laajuus ja kokonaisvaltaisuus on ilahduttavaa. Samoin se, että nuorien arkkitehtien ja maistereiden tiimille näyttää annetun aika paljon vapauksia tulevaisuuden Helsingin suunnitteluun. Kaikesta tästä huolimatta jostain syystä päällimmäisinä mielessä soivat kuitenkin säkeet: “Meil’ ukkoina jo syntyy sylilapset | Ja nuori mies on hautaan valmis jo”. Tulkitsijana kenties Paula Koivuniemi, joka laulaa Loiria, joka laulaa Leinoa Chydeniuksen säveleen. Mutta tämähän on Vain Elämää – ja niin on väistämättä yleiskaavakin.
Valitettavan paljon kaikesta yhdyskuntasuunnittelun työstä pyörii joka tapauksessa aika tavanomaisella tasolla, ja uutuus useimmiten vain turha yhteiskunnallinen illuusio. “Kukaan ei oikeastaan odota mitään kovin uutta. Vain uusia versioita vanhasta.” … ja välittömästi näkökulman tehostamiseksi on tietysti mainittava, ettei tämäkään väite ole minun omani vaan ystävän facebook-seinältä kopioitu Tim Parks -lainaus aiheena kirjailijan työ ja kirjallisuuden uutuus. 1. Tuskinpa Parkskaan on oivallusta itse keksinyt.
Yleiskaavojen uutuuden osalta tilanne on ollut jäätävä jo vuosikymmeniä. Kaavan keskeisenä tehtävänä on lähinnä ollut toteutumattomien infrastruktuurihankkeiden välttämättömyyden vakuuttelu. Riittävän kauan kabinetteja kierrettyään ja kansalaisten keskuudessa voimaannuttuaan jokin hartaasti vaalittu hankekin voi tähän toteutumattomien toiveiden putkeen uudistuksena päätyä. Esimerkiksi kaupunkibulevardeissa on siinä määrin fanaattista kiihkoilua, että on suorastaan ilahduttavaa tietää konsulttiryhmän käyttäneen hankkeesta työnimeä KABUL. Kuuleman mukaan sitäkin on kuitenkin kehuttu laajapohjaisen osallistumisen hedelmäksi, mutta minuun tämä tarina ei aivan uppoa. Katselen nimittäin juuri nyt videotallennetta, jossa 55-vuotias mies puhuu jännittyneellä, hieman monotonisella insinöörin äänellä Helsingin tulevaisuudesta. “Kehä I:n sisäpuolella ehdotamme tutkittavaksi järjestelmää, jossa kaikki liikenneväylät ovat katumaisia.” 2 Vuosi on 1989, puhuvana päänä Pentti Murole ja osallisuutta niin paljon kuin selvitysmies Ilaskiven toimista oli tuolloin lupa odottaa.
Uutuuksista puhuttaessa Yleiskaavan tuorein merellinen tuulahdus on kuitenkin jäänyt lähes kokonaan keskustelujen ulkopuolelle. Saaristoraitiotietä on hämmentävästi tarjottu Herttoniemen liikenneympyrän tai Kruunuvuorenrannan siltainvestointien pelastajaksi, mutta kovin vähän on käytetty aikaa siihen, mikä Helsingin saaristokaupungin tulevaisuus olisi. Jos kaavan kielenkäytössä useaan otteeseen vakuuteltu verkostokaupunki olisi todella suunnittelijoiden ja päättäjien keskuudessa sisäistetty, niin keskustelun aihetta olisi helsinkiläisten osalta juuri täällä. Omia alueita ja täysin omiin hallinnollisiin päätöksiin perustuvia ratkaisuja on kuitenkin huomattavasti vaikeampi julkisuudessa keskusteluttaa. Poliittisessa prosessissa on aina helpompaa ulkoistaa uhka rajan taa ja huudella ratkaisuja siellä, missä pohjatyö on jo tehty. Tätä uutuutta joutunemme siis odottamaan vielä muutaman vuosikymmenen; asukkailla tuskin on siitä kuitenkaan mitään hyvää sanottavaa.
Muutoin mainostetut uutuudet ovat lähinnä isovanhempien uutuuksia; rasterimuotoisessa yleiskaavassa oli varmaan uutuudenviehätystä joskus 60-luvulla. Todelliset uutuudet on aina parempi jättää kaavojen ulkopuolelle ja toteuttaa rytinällä. Östersundomia ei kaavassa sen oman keskeneräisen kaavaprosessinsa vuoksi ole lainkaan mukana, mikä voi olla ihan hyvä strateginen valinta, koska apulaiskaupunginjohtaja Sinnemäen mukaan “Östersundom ei ole ensimmäisiä eikä kiireellisimpiä rakennuskohteita.” (Lehtovuori 2015, 9). Muistaakseni 28.6.2007 Valtioneuvosto kuitenkin päätti jotain ihan muuta. Tai ehkä ei ole kiire enää, koska kaavat eivät ole kiirettä varten. Mutta odotamme tietysti tässäkin revanssia, koska myös kaavoituksessa asioilla on taipumus toistua sykleinä. Muistaakohan kukaan, kuinka 2000-luvun taitteessa päätettiin, että sydämen muotoiseen kehärataan kannattaa sitoutua, mutta aika ei vielä silloinkaan ollut pisararataan hirttäytymiseen.
***
Tähän numeroon on valikoitunut erikoinen kattaus osallisuuden ja osallistumisen eri puolia. Artikkeliosiossa Anna-Kaisa Kuusisto-Arponen kumppaneineen käyvät yksityiskohtaisesti läpi nokialaisen kaavoitushankkeen osallistumisen ristiriitaisia odotuksia ja konflikteja. Eija Hasu ja Aija Staffans puolestaan pureutuvat korkean rakentamisen erityispiirteisiin asukkaan näkökulmasta. Myös tässä erittelyssä esiin nousevat ristiriitaiset odotukset. Katsaus-tekstissään Heikki Annanpalo puolestaan tarkastelee osallistumista lainsäädännön ja hallinnon ristiriitaisista määrittelyistä ja käytännöistä käsin.
Kirjallisuus
Lehtovuori, Panu (2015). Helsinki toivottaa tervetulleeksi. Haastattelu. Arkkitehtiuutiset 2/2015. s.7-9.