Ulossulkemisesta tilan jakamiseen: nuorten ja kontrollin kohtaamisia kauppakeskuksessa

[php snippet=1] Abstrakti
Pauliina Lampela & Sirpa Tani

Kauppakeskuksista on tullut suosittuja vapaa-ajanviettopaikkoja monille nuorille. Nuorten hengailu kaupallisissa tiloissa herättää usein aikuisten parissa paheksuntaa, minkä vuoksi nuoria pyritään häätämään monin keinoin. Mediassa nuorten hengailijoiden ja aikuisten vastakkainasettelua usein korostetaan. Tässä artikkelissa analysoimme kahdessa erillisessä projektissa saatuja aineistoja. Kiinnitämme erityisesti huomiota kauppakeskusten moniin rooleihin nuorten elämässä ja puramme hengailijoiden ja kauppakeskusten vartijoiden kohtaamisiin liitettyjä yksinkertaistettuja yleistyksiä.

Johdanto

”Satakunta nuorta sai maanantai-iltana häädön Kampin ostoskeskuksesta. Poliisi kurvasi paikalle usean auton voimin. Ennen operaatiota osa nuorista oli häiriköinyt kauppakeskuksessa pääsiäismaanantaina pitkin päivää ja jo useita päiviä.

Kahdeksan jälkeen illalla Kampin edustalla oli useita ”maijoja”, siviilipoliisiautoja ja joukko poliiseja pitämässä järjestystä. Osa kauppakeskuksen sisätiloista poistetuista nuorista jäi ulkopuolelle protestoimaan. ”Ongelmanuoret!” joukko teinejä huusi rappusilla.” (Helsingin Sanomat 2013a)

Vuoden 2013 pääsiäispyhien aikana joukko nuoria häiriköi Helsingin keskustassa sijaitsevassa Kampin kauppakeskuksessa. Tilanne päätettiin ratkaista ajamalla kaikki keskuksessa paikalla olleet nuoret ulos. Tapaus kirvoitti vilkkaan keskustelun sosiaalisessa mediassa, jossa monet aikuiset paheksuivat nuorten huonoa käytöstä ja kannattivat heidän häätämistään kauppakeskuksesta. Keskustelua ei lieventänyt se, että sekä kauppakeskuksen ja vartiointiliikkeen edustajat että poliisi totesivat, kuinka kaikki alueella olleet nuoret eivät suinkaan olleet käyttäytyneet häiritsevästi. Mediassa nuoret ja heitä kontrolloivat aikuiset asetettiin vastakkain.

Nuorten tapa viettää vapaa-aikaa oleskelemalla herättää herkästi voimakkaita reaktioita monien aikuisten keskuudessa, kuten yllä kuvattu tilanne osoittaa. Toisinaan hengailua pidetään organisoitujen harrastusten vastakohtana ja ollaan huolestuneita siitä, kuinka nuoret ”hukkaavat” aikaansa. Usein ollaan myös huolestuneita siitä, kuinka kaupallisissa tiloissa oleskelu altistaa nuoret kulutuskulttuurille. Jotkut aikuiset paheksuvat puolestaan sitä, että esimerkiksi kauppakeskuksissa hengailevat nuoret eivät käytä tilaa sen alkuperäiseen tarkoitukseen: kuluttamiseen. Myös nuorten käyttäytymistä kauppakeskuksissa usein kritisoidaan ja sen vuoksi heidän oleskeluaan saatetaan estää suoranaisilla kielloilla, fyysisillä esteillä tai sosiaalisen ulossulkemisen keinoin (Pickering ym. 2012; Pyyry 2015).

Edellä kuvattu huolipuhe ilmentää tapaa, jolla nuoriin usein suhtaudutaan. Monet tutkijat ovat todenneet, kuinka nuoria halutaan toisaalta suojella mahdollisilta heihin kohdistuvilta vaaroilta – heitä pidetään viattomina ja siksi suojelua tarvitsevina (esim. Brown 2013; Malone 2002; Valentine 2004; van Blerk 2013). Toisaalta heitä saatetaan pitää ongelmien aiheuttajina, kurittomina ja siksi valvontaa ja rajoituksia tarvitsevina. Erityisesti suuret nuorisojoukot koetaan usein uhkaavina ja heihin kohdistetaan niin sanotun moraalisen paniikin vuoksi vahvaa paheksuntaa (Cohen 1972/1980; Thompson 1998). Sekä suojeluun että paheksuntaan perustuviin argumentteihin vedoten nuoria pyritään sulkemaan ulos kaupallisista tiloista.

Kaupallisilla tiloilla on kuitenkin tärkeä rooli sekä nuorten että aikuisten vapaa-ajan vieton ympäristöinä. Monissa kauppakeskuksissa sijaitsee saman katon alla julkisia, puolijulkisia ja yksityisiä tiloja, joita koskevat erilaiset tilankäytön säännöt. Näiden välillä on usein näkymättömiä rajoja, joiden ylittäminen aiheuttaa helposti ristiriitoja tilan käyttäjän ja sen haltijan välillä (Tani 2011). Vaikka suuri osa kauppakeskusten tiloista on yksityisessä omistuksessa, niitä käytetään usein julkisen tilan tavoin. Kauppakeskukset toimivatkin paitsi kaupallisina tiloina myös sosiaalisen yhdessäolon näyttämöinä, jotka mahdollistavat erilaisten ihmisten kohtaamisen maksuttomassa sisätilassa useimmiten keskeisellä paikalla (Chiodelli & Moroni 2015; Mäenpää 2005; Shaftoe 2012).

Tässä artikkelissa pyrimme purkamaan stereotyyppisiä yleistyksiä hengailevista nuorista yhtenäisenä joukkona, vartijoista pelkkinä kontrollin tuottajina ja kauppakeskuksista yksinomaan kaupallisina tiloina, joissa muu kuin ostoksilla olemiseen liittyvä toiminta olisi ei-toivottavaa. Kirjoituksemme perustuu kahteen kauppakeskuksissa tapahtuvaa hengailua selvittäneeseen projektiin. Näistä ensimmäisessä keskityttiin tarkastelemaan sitä, millaisia merkityksiä Helsingin keskustassa sijaitsevassa kauppakeskuksessa hengailleet nuoret liittivät omaan oleskeluunsa ja miten he puhuivat kohtaamisistaan muiden kauppakeskuksessa liikkuvien ihmisten kanssa (Tani 2015). Toisessa projektissa oli kyse laajasta selvityksestä, jossa kartoitettiin kauppakeskuksissa oleskelevien nuorten näkemyksiä eri puolilla Suomea (Lampela 2013, 2014). Näiden aineistojen pohjalta analysoimme nuorten oleskelun monia ulottuvuuksia. Analysoimme myös kohtaamisia nuorten ja kauppakeskuksissa työskentelevien vartijoiden välillä. Samalla nostamme esiin kauppakeskusten roolin paitsi materiaalisina myös sosiaalisina tiloina kaupungeissa.

Tutkimusta ja kartoitusta kauppakeskuksissa

Artikkelimme perustuu kahteen projektiin, joista ensimmäinen oli luonteeltaan akateeminen tutkimus ja toinen empiirinen kartoitus. Tutkimus tehtiin Helsingin keskustassa sijaitsevassa Kampin keskuksessa ja sen läheisyydessä vapaa-aikaansa viettävien nuorten parissa vuonna 2010 (Tani 2015). Siihen osallistui viisitoista iältään 15–19-vuotiasta nuorta, joista yhdeksän oli tyttöjä ja kuusi poikaa. Nuoret valokuvasivat hengailuaan ja luovuttivat tutkijan käyttöön 460 valokuvaa. Kuvia käytettiin teemahaastatteluissa keskustelun virittäjinä ja suuntaajina. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, kuinka valokuvien ansiosta haastatteluissa voi syntyä keskustelua sellaisista asioista, joihin pelkillä kysymyksillä ja niihin vastaamisella ei välttämättä päästäisi käsiksi (Clark-Ibáñez 2007).

Haastatteluissa keskusteltiin nuorten hengailuun liittämistä merkityksistä, hengailun tilojen ominaisuuksista sekä nuorten kohtaamisista muiden, samaa tilaa käyttävien ihmisten kanssa. Erityistä huomiota kiinnitettiin nuorten ja kauppakeskuksen vartijoiden välisiin kohtaamisiin. Nuoret tulivat haastatteluihin 2–3 hengen ryhmissä lukuun ottamatta yhtä poikaa, jota aikataulusyistä haastateltiin yksin. Ryhmähaastattelut ovat nuorisotutkimuksessa usein käytetty aineiston keruun tapa. Niiden avulla voidaan välttää aikuisen tutkijan valtapositiota haastattelutilanteessa ja kannustaa nuoria osallistujia keskinäiseen ajatustenvaihtoon (Heath ym. 2009). Nuorten parissa kerättyjen aineistojen lisäksi aineistoina käytettiin tutkijan omia havaintoja sekä kauppakeskuksen edustajan, lähipoliisien ja nuorisotyöntekijöiden haastatteluja. Tämän tutkimuksen tuloksista on raportoitu aiemmin erityisesti tilankäytön (Tani 2015) ja toisaalta nuorisotutkimuksen etiikan näkökulmista (Tani 2014). Tässä artikkelissa keskitymme nostamaan haastatteluaineistosta esiin sellaisia näkökulmia, joita nuoret liittivät heitä valvovien vartijoiden toimintaan.

Toinen artikkelissamme analysoitava aineisto kerättiin valtakunnallisen nuorisokasvatusjärjestön, Nuorten Palvelu ry:n, hankkeessa 18 kaupungissa ja 22 kauppakeskuksessa eri puolilla Suomea vuosina 2012–2014 (Lampela 2013, 2014). Kartoitukseen valittiin sellaisia kauppakeskuksia, joissa nuorten tiedettiin oleskelevan. Hankkeen työntekijät tapasivat yhteensä 943 nuorta, joista suurin osa (80 %) oli 13–17-vuotiaita. Tavoitetuista nuorista 470 oli tyttöjä ja 473 poikia. Nuorten liikkumista ja oleskelua havainnoitiin, ja heiltä tiedusteltiin heidän vapaa-ajanviettotapojaan sekä kokemuksia muiden suhtautumisesta heihin kauppakeskuksissa. Havainnoinnin ja nuorten haastattelujen lisäksi hankkeessa haastateltiin muita kauppakeskuksen toimijoita, erityisesti kauppakeskuksen liikkeiden edustajia, järjestyksenvalvojia sekä nuorisotyöntekijöitä. Kartoituksen tarkoituksena ei ollut akateemisen tutkimuksen teko vaan selkeästi tätä pragmaattisempi lähestymistapa, jonka avulla pyrittiin luomaan kokonaiskuva kauppakeskuksista nuorten vapaa-ajanvieton paikkoina ja kasvuympäristöinä. Kartoituksissa keskusteltiin kaikkien kauppakeskuksissa tavoitettujen nuorten kanssa riippumatta heidän iästään tai sukupuolestaan.

Kartoitukset olivat osa Nuorten Palvelun hanketta, jonka yhtenä tavoitteena oli kuvata nuorten vapaa-ajanviettoa ja asiakaskohtelukokemuksia kauppakeskuksissa. Hankkeessa pyrittiin saamaan lisää ymmärrystä kaupallisista tiloista nuorten kasvuympäristöinä. Käytetty menetelmä mahdollisti hyvin matalalla kynnyksellä vastaamisen ja mielipiteiden kertomisen: kartoituksen tekijät menivät kauppakeskukseen muutamaksi tunniksi keskustelemaan nuorten kanssa siellä missä he olivat: penkeillä, lattialla tai portaikossa istuskelemassa, parkkihallissa tai kauppakeskuksen käytävillä seisoskelemassa. Luopumalla usein tieteelliseen tutkimukseen kuuluvista systemaattisemmista aineiston keruun menetelmistä kartoituksissa pystyttiin tavoittamaan myös niitä nuoria, jotka todennäköisesti olisivat muuten jääneet saavuttamatta.

Molemmissa projekteissamme aineistot päätettiin huolellisen harkinnan jälkeen kerätä ilman vanhemmilta kysyttyä suostumusta. Olimme tietoisia nuorisotutkimuksen eettisistä ohjeistuksista, mutta myös jyrkkien eettisten ohjeiden aiheuttamista ongelmista tutkimusprojektien toteuttamisessa (esim. Mäkelä 2010; Skelton 2008; Tani 2014; Valentine ym. 2001). Kartoituksissa kohdattujen nuorten vanhemmilta ei pyydetty suostumusta nuorten osallistumiseen, koska luvan pyytäminen olisi vaikeuttanut kartoitusten tekemistä suuresti. Lisäksi kartoitusten perusajatuksena oli liikkua kauppakeskuksissa yhden iltapäivän ja illan ajan keskustellen niiden nuorten kanssa, joita siellä kartoitushetkellä sattui olemaan. Näin saatiin hyvä yleiskuva siitä, millaisia nuoria tietyllä hetkellä tietyssä kauppakeskuksessa oli. Vaatimalla vanhempien lupaa kyselyn toteuttamiseen tämä koko tilannetta kartoittava mahdollisuus olisi menetetty. Nuorten tietosuoja otettiin erityisen tarkasti huomioon muun muassa juuri vanhempien suostumuksen puuttumisen vuoksi. Tavoitetuista nuorista ei kirjattu muistiin muita henkilötietoja sukupuolen ja iän lisäksi. Kartoitusten tulokset kirjattiin siten, ettei yksittäisiä nuoria tai nuorten porukoita voi tunnistaa. Tämä on nähty tarpeelliseksi myös siksi, etteivät esimerkiksi kartoitetun kauppakeskuksen järjestyksenvalvojat pysty tunnistamaan yksittäisiä nuoria tai nuorten ryhmiä vastauksista.

Tässä artikkelissa tuomme nämä alun perin toisistaan erillisinä toteutetut projektit yhteen ja saatamme erilaiset aineistot keskinäiseen vuoropuheluun. Laajassa kauppakeskuksien nuoria kartoittaneessa projektissa tuotettiin luokitteluja, jotka auttoivat ymmärtämään kauppakeskusten moninaisia merkityksiä nuorille. Samalla hankkeessa kiinnitettiin erityistä huomiota siihen, millä tavalla nuoret kokivat kauppakeskusten järjestyksenvalvojien suhtautuvan heihin. Akateemisen tutkimuksen näkökulma oli lähtökohdiltaan toinen: siinä pyrittiin pientä nuorisojoukkoa tutkimalla ymmärtämään heidän näkemyksiään hengailusta ilmiönä ja erityisesti heidän tapojaan käyttää julkisia ja puolijulkisia kaupunkitiloja oleskelunsa näyttämöinä. Tämän aineiston avulla pyrimme tulkitsemaan kartoituksessa tuotettuja luokitteluja. Samalla kiinnitämme erityistä huomiota hengailijoiden ja järjestyksenvalvojien kohtaamisiin ja näiden kohtaamisten moniin ulottuvuuksiin.

Nuoret kauppakeskuksissa: shoppailijoista hengailijoihin

Nuorten hengailu kaupallisissa tiloissa herättää usein negatiivista huomiota samaa tilaa käyttävien aikuisten parissa (Brown 2013; Pyyry & Tani 2016). Syynä tähän on nuorten erilainen tapa käyttää tilaa verrattuna useimpiin aikuisiin. On kuitenkin huomattava, että kaikki kauppakeskuksissa liikkuvat nuoret eivät ole hengailemassa. Kauppakeskusten nuoria kartoittaneessa hankkeessa pyrittiinkin selvittämään yleisesti sitä, miten nuoret käyttivät kaupallisia tiloja. Kerätyn aineiston pohjalta tutkijoille syntyi käsitys siitä, kuinka monella tavalla nuoret käyttivät kauppakeskuksia. Tätä havainnollistamaan luonnosteltiin nelikenttä, jossa nuoret tyypiteltiin ryhmiin sen mukaan, kuinka paljon aikaa he viettivät kauppakeskuksessa ja kuinka sosiaalista heidän olemisensa siellä oli. Kauppakeskuksissa tavatut nuoret nimettiin näin muodostetuttujen kahden ulottuvuuden avulla shoppailijoiksi, odottelijoiksi, satunnaisiksi hengailijoiksi ja kauppakeskusten vakiohengailijoiksi (kuva 1). Nelikentän tavoite oli jäsentää kartoituksissa kerättyä aineistoa ja tehdä kauppakeskuksissa aikaansa viettävien nuorten oleskelun moninaisia merkityksiä entistä ymmärrettävämmäksi ennen kaikkea aikuisille.

Shoppailijoiksi nimettiin nuoret, jotka kävivät kauppakeskuksessa satunnaisesti ja joille kauppakeskuksella oli vain vähän sosiaalista merkitystä; he tulivat sinne nimenomaan ostoksille. Odottelijoiksi puolestaan nimettiin nuoret, jotka viettivät aikaansa kauppakeskuksissa paljon, toiset heistä jopa jokaisena arkipäivänä koulun jälkeen. Heille kauppakeskus merkitsi lähinnä lämmintä sisätilaa, jossa odoteltiin kyytiä tai harrastuksen alkamista. Erityisesti sellaiset kauppakeskukset, jotka sijaitsivat koulujen ja julkisen liikenteen asemien tai pysäkkien läheisyydessä, olivat tärkeitä paikkoja odottelijoille.

Kuva 1. Nuorten neljä tyyppiä kauppakeskuksissa tehdyn kartoituksen perusteella. (xxxx).
Kuva 1. Nuorten neljä tyyppiä kauppakeskuksissa tehdyn kartoituksen perusteella. (aiempi versio kuviosta:  Lampela 2013).

Artikkelimme kannalta kiinnostavimpia ovat sekä satunnaisesti että säännöllisesti kauppakeskuksessa aikaansa viettäneet hengailijat. Satunnaiset hengailijat kävivät kauppakeskuksessa parina päivänä viikossa kun siellä oli ”paras meno” eli paljon muita nuoria. He tulivat kauppakeskukseen viettämään aikaansa kavereiden ja muiden nuorten kanssa, mutta heillä oli myös muita paikkoja, joissa tavata kavereitaan. Toisin oli vakiohengailijoiden kohdalla: heille kauppakeskus oli usein ainoa ympäristö, jossa he tapasivat vapaa-ajallaan muita nuoria – niin uusia tuttavuuksia kuin kavereitakin. He viettivät kauppakeskuksissa aikaansa päivittäin usean tunnin ajan. Kauppakeskuksesta olikin tullut heidän sosiaalisen elämänsä keskus.

On tärkeää huomata, kuinka nuoret eivät välttämättä ole määriteltävissä yhteen tiettyyn tyyppiin kuuluviksi. Tehty tyypittely onkin tilannekohtainen: sama nuori voi liikkua eri tyyppien välillä eri aikoina. Kauppakeskuksissa toteutetun kartoituksen aikana tavoitetut nuoret pyrittiin tunnistamaan kartoitushetkenä tehdyn tulkinnan perusteella tietyn tyypin edustajiksi. Hieman alle 30 prosenttia tavoitetuista nuorista määriteltiin vakiohengailijoiksi. Heitä kuvaillaan seuraavassa ja samalla analyysiin tuodaan mukaan myös Kampissa toteutetussa tutkimuksessa haastateltujen hengailijoiden näkemyksiä.

Vakiohengailijoille tärkeimpiä syitä kauppakeskuksessa vapaa-ajan viettoon olivat kavereiden kanssa oleskelu ja muu sosiaalinen kanssakäyminen. Hengailussa keskeistä on nimenomaan nuorten oleskelu ympäristönsä kanssa (ks. Pyyry 2014). Sosiaalinen yhdessäolo ilman etukäteen lukkoon lyötyjä aikatauluja on todettu hengailun tärkeimmäksi syyksi myös monissa aiemmissa tutkimuksissa (esim. van Lieshout & Aarts 2008; Woolley 2006).

Kartoituksessa tavoitetut hengailijat kertoivat myös silloin tällöin tekevänsä ostoksia hengaillessaan. Tämä ei kuitenkaan ollut yleistä. Kampissa haastatellut hengailijat puhuivat samaan tapaan suhteestaan ostosten tekoon: vaikka he viettivät suuren osan vapaa-ajastaan kaupallisessa tilassa, heille kauppakeskus merkitsi tärkeää paikkaa sosiaaliseen yhdessäoloon. Ostoksista suurin osa oli syötävän ja juotavan ostamista hengailun lomassa. Monet haastatellut nuoret tekivät selvän eron hengailun ja shoppailun välillä:

”Me ei olla yleensä missään vaatekaupois käyty hirveesti, ett lähinnä se ruokakauppa, ja kaikki ostaa sielt jotain energiajuomaa tai jotain pient mitä voi syödä, et kun ei siin kuitenkaan koko päivää jaksa olla syömättä. Jos tulee tänne kolmelta ja lähtee vaik iltakaheksalt, niin siin on aika paljo aikaa, et se on ihan kiva vaan, et voi käyä kaupas ostaa jotain syötävää tai juotavaa, ja sit mennään vaik ulos syömään tai jotain.”

Aineistojemme perusteella niille nuorille, jotka viettivät suuren osan vapaa-ajastaan kauppakeskuksissa, shoppailu ei ollut keskeisessä roolissa. Aiemmissa tutkimuksissa on toisaalta todettu, että kuluttamisesta ja kaupallisista ympäristöistä on tullut oleellinen osa nuorten arkielämää (esim. Crawford 1992), mutta toisaalta usein on korostettu sitä, kuinka kaupallisissa tiloissa oleskeleville nuorille kuluttaminen ei välttämättä liity hengailuun (Anthony 1985; Pyyry 2015; Vanderbeck & Johnson 2000). Jotkut hengailijoista tekivätkin selvän eron oman oleskelunsa ja samassa tilassa shoppailemassa käyvien nuorten välillä. Toisaalta on hyvä pitää mielessä, kuinka nuorten sijoittuminen kuvassa 1 esitetylle nelikentälle on usein tilannesidonnaista: sama nuori voi olla jossain hetkessä shoppailija, vaikka hän useimmiten käyttäisi kauppakeskusta hengailun tilanaan.

Niille nuorille, jotka viettivät suuren osan vapaa-ajastaan kauppakeskuksissa, nämä tilat merkitsivät ympäristöä, jossa he voivat viettää aikaa toisten nuorten kanssa. Hengailussa onkin kyse erityisesti tästä: oleskelusta, jossa yhdessä oleminen ilman etukäteen tehtyjä aikatauluja tai suunnitelmia on itsessään tärkeää (Pyyry & Tani 2016; Tani 2015). Kamppi-tutkimuksen nuoret olivat kauppakeskuksen vakiohengailijoita: heille Kamppi toimi paikkana, jonne tultiin lähes päivittäin viettämään vapaa-aikaa. Monet heistä olivat aloittaneet hengailun jo vuosia sitten. Eräs haastatelluista pojista kertoi, kuinka hänen ”hengailu-uransa” oli alkanut:

”Niin muistatsä vielä, et millon sä aloit pyörii täällä?”

”Kaks vuotta sitte.”

”Miten se tapahtu, tunsitsä jonkun joka kävi täällä?”

”Siis mä näin ensiks yhen mun kaverin, tai mä tutustuin ensiks mun kaverin kautta yhteen mun toiseen nykyseen kaveriin, ja sit mä näin sitä toista kaverii keneen mä tutustuin sen kaverin kautta, ni mä näin sitä täällä. Ja sit taas ku mä olin sen kaverin kans täällä, ni mä tutustuin useempiin ihmisiin. Ja sit ku on ollu taas niitten ihmisten kans täällä ni sit on taas koko ajan tutustunu useempiin ihmisiin.”

Kamppi toimi paikkana, jossa kohdattiin jo ennestään tuttuja nuoria. Monet olivat tulleet alun perin jonkun kaverinsa kanssa, ja pian he olivat tutustuneet myös uusiin ihmisiin. Toisaalta jotkut haastatelluista totesivat, etteivät he enää juurikaan tutustuneet uusiin ihmisiin hengaillessaan. Syynä tähän he mainitsivat, kuinka Kampissa lähinnä ”omalla porukalla ollaan, tai ainaki sillee… ett nähään samoi ihmisii tyyliin joka päivä”. Kun ajanvietto tapahtui kauppakeskuksessa, oli kuitenkin aina myös mahdollisuus uusien ihmisten kohtaamiseen.

Vakiohengailijoille kauppakeskus ympäristöineen oli tärkeä vapaa-ajanviettopaikka. He rakensivat hengaillessaan omaa identiteettiään ja sosiaalisia vuorovaikutustaitojaan (identiteetin rakentamisesta ks. Matthews ym. 2000). Monet heistä kertoivat hengailleensa jo useamman vuoden, ja monet kertoivat tulevansa sinne useita kertoja viikossa. He korostivat hengailun sosiaalisuutta ja asettivat sen puheessaan vastakohdaksi tietokoneen ääressä istumiselle. Toiset taas totesivat, kuinka kauppakeskuksessa oli mahdollista tavata suurella kaverijoukolla. Tähän kotona ei ollut mahdollisuutta:

”Se on ihan kivaa olla ain kavereiden kans ja vaan olla, et ei tarvi silleen, et jos istuu jossain kotona vaan ja kattoo telkkarii tai dataa tai jotain et se on vähän kivaa nähä kavereit ja sillee vaan olla, ettei oo mitään kummallisempaa tekemist.”

”…tääl on niin paljon tilaa, tänne mahtuu niin paljon ihmisii, ja sit kun on kuitenkin, must tuntuu että nykynuorilla on ihan hirveesti kavereita.”

”…ei mun äiti varmaan haluis että mun, no liioittelusti 30 kaverii tulis meille maleksii.”

Hengailijoiden ja vartijoiden kohtaamisia

Vakiohengailijoilla oli monia mielipiteitä kauppakeskuksissa työskentelevistä järjestyksenvalvojista. Heidän mukaansa vartijoita kohdattiin lähes yhtä usein positiivisessa kuin negatiivisessa hengessä. Moni heistä kertoi vartijoiden olevan mukavia ja tulleen heidän kanssaan tutuiksi. Nuoret myös kommentoivat usein, kuinka vartijat olivat ”ok”, mikäli nuoret itse käyttäytyivät kunnolla. Yli puolet vakiohengailijoista kertoi kuitenkin myös negatiivisiksi kokemistaan kohtaamisista vartijoiden kanssa. He arvostelivat vartijoiden asennetta kovin sanoin ja kertoivat monien vartijoiden huutavan tai kiroilevan heille. Toisaalta nuoret kertoivat, kuinka vartijoiden välillä oli suuria eroja siinä, millaiseen nuorten käyttäytymiseen he puuttuivat. Vakiohengailijoiden kertoman mukaan yleisin vartijoiden nuorten käyttäytymiseen puuttumisen aihe oli nuorten istuskelu ja ylipäänsä oleskelu kauppakeskuksessa. Tämä ei suuresti eronnut muihin ryhmiin kuuluneiden nuorten näkemyksistä, sillä myös satunnaiset hengailijat ja odottelijat mainitsivat istumisen ja ylipäänsä oleskelun yleisimpinä huomautusten syinä (Lampela 2013, 15–16; myös Tani 2015).

Noin puolet vakiohengailijoista kertoi nähneensä kauppakeskuksissa järjestyshäiriöitä ja pieni osa heistä myönsi myös aiheuttaneensa niitä itse. Suurimmaksi häiriöiden aiheuttajaksi nimettiin kaikkien nuorten osalta alkoholia nauttineet aikuiset, mutta erityisesti vakiohengailijat kertoivat myös huumeidenkäyttäjien aiheuttavan häiriöitä. Monet nuoret myös kertoivat toisten nuorten häiriköinnin häiritsevän ja jopa pelottavan heitä. Näin oli erityisesti satunnaisilla hengailijoilla, odottelijoilla ja shoppailijoilla, mutta myös pieni osa vakiohengailijoista koki muiden nuorten käyttäytymisen häiriköintinä.

Kauppakeskuksissa nuoria kohtaavat vartijat jaoteltiin neljään eri tyyppiin välittämisen ja kontrollin ulottuvuuksien avulla (kuva 2). Vartijoiden tyypittely ei ole muodostunut laajan empiirisen aineiston kautta toisin kuin nuorten neljä tyyppiä., vaan se on tehty mukaillen Aunolan (2005) hahmottelua kasvatustyyleistä. Nelikentän luonnehdintojen varmistamiseksi siitä on käyty keskusteluja vartijoiden kanssa ja sitä on peilattu nuorilta kartoituksissa saatuihin tietoihin. Vartijoiden kanssa nelikentästä on keskusteltu Nuorten Palvelun järjestämien vartijoiden koulutusten yhteydessä.

Nelikentässä kontrolloivuus kuvaa aikuisen arvovaltaa ja auktoriteettia suhteessa nuoreen. Kontrolloivuu­den määrä vuorovaikutuksessa kertoo toisaalta kyvystä vastustaa nuorilta tulevaa painostusta ja toi­saalta joh­donmukaisuudesta annettujen ohjeiden mukaan toimimisessa. Välittämisellä tarkoitetaan tässä puolestaan vartijan aitoa välittämistä nuorista, mikä näkyy vuorovaikutuksessa muun muassa kiinnostuksena ja ymmärtäväisyytenä sekä haluna keskustella nuorten kanssa. Samoin kuin nuorten tyypit myöskään vartijoiden tyypit eivät ole staattisia, vaan vartijan tyyppi voi vaihdella esimerkiksi hänen vireystilansa tai kulloisenkin tilanteen mukaan.

Nelikentässä ohikulkijoiksi nimettiin vartijat, jotka eivät nuorten kokemusten mukaan välittäneet nuorista. He tekivät ”omia hommiaan”, eivätkä kiinnittäneet nuoriin huomiota tai puuttuneet heidän tekemisiinsä silloinkaan, kun aihetta olisi ollut. Kartoituksissa nuoret kuvailivat tällaisten vartijoiden yleensä ”vain kävelevän ympäriinsä”. Ohikulkijoita kuvastavat välinpitämätön asenne nuoriin, piittaamattomuus ja ymmärtämättömyys. Kavereiksi sen sijaan nimettiin vartijat, jotka olivat kiinnostuneita nuorista ja jotka ymmärsivät heidän toimintaansa, mutta jotka luovuttivat vallan ja kontrollin nuorille. Tällaiset vartijat saattoivat olla lähes saman ikäisiä kauppakeskuksessa aikaansa viettävien nuorten kanssa ja muussakin elämässä nuorten kavereita. Heidän asennettaan nuoria kohtaan kuvastavat sallivuus ja rajattomuus. Räikeimpiä esimerkkejä nuorten kertomuksissa kaveri-vartijoista edustaa erään nuoren kertomus vartijasta, jonka kanssa hän oli pelannut rahapelejä. Kyseenalaista toiminta on erityisesti siksi, että rahapelit ovat lain mukaan kiellettyjä alle 18-vuotiailta.

Kuva 2. Vartijoiden neljä tyyppiä kauppakeskuksissa tehdyn selvityksen perusteella.
Kuva 2. Vartijoiden neljä tyyppiä kauppakeskuksissa tehdyn selvityksen perusteella.

Vartijoiden tyypeistä mielenkiintoisimpia ovat ”kersantit” ja ”kasvattajat”, jotka molemmat kontrolloivat nuorten toimintaa, mutta joiden asenne nuoria kohtaan eroaa selvästi toisistaan. Kersanteiksi nimettiin vartijat, joilla oli määräilevä, rajoittava ja jopa vihamielinen asenne nuoriin, ja jotka toimivat aikuiskeskeisesti. He kommunikoivat usein nuorten kanssa käskemällä, komentamalla ja nuhtelemalla. Joskus he käyttäytyivät jopa aggressiivisesti nuoria kohtaan. Monissa tilanteissa kersantti-vartija ei välitä nuorten tekemisistä kuin vasta tietyn rajan ylittyessä selvästi. Tällöin neuvotteluvara on tilanteesta jo menetetty ja tilanne on edennyt niin pitkälle, että kersantin puuttuminen on ehdotonta ja rajoittavaa.

Kasvattajiksi puolestaan nimettiin vartijat, jotka sekä kontrolloivat että välittävät. Heidän asenteensa nuoria kohtaan oli ohjaava: he neuvottelivat säännöistä nuorten kanssa ja pyrkivät ymmärtämään heitä. He keskustelivat nuorten kanssa heidän oleskelustaan, nuorten omasta vastuusta ja säännöistä ennaltaehkäisevästi eli jo ennen kuin nuoret rikkoivat rajoja. Tällöin säännöistä voitiin vielä neuvotella yhteisesti. Kasvattaja-vartijat käyttivätkin valtaansa demokraattisesti. Lisäksi he olivat kiinnostuneita nuorista enemmän kuin pelkkien toimenpiteiden ja rajoittamisen kohteina. Heitä kiinnosti myös se, että nuoret tuntisivat olonsa turvalliseksi kauppakeskuksissa ja että he voisivat hyvin. Kasvattaja-vartijat säilyttivät kuitenkin lopullisen vallan ja kontrollin itsellään ja pitivät niin itseään kuin nuoria koskevista rajoista johdonmukaisesti kiinni.

Suurin osa nuorten kertomista negatiivisista kokemuksista vartijoiden kanssa oli tapahtunut kersantti-vartijan kanssa, mutta nuorten näkökulmasta huonoja kokemuksia saattoi tapahtua myös ohikulkija- tai kaveri-vartijoiden kanssa. Esimerkiksi eräät tytöt kuvasivat kartoituksissa hyvää vartijaa ”keskitiukaksi”: heidän, kuten monien muidenkin nuorten, mielestä vartijoiden kuuluu olla tiukkoja, puuttua tarvittaessa ja pitää selvät rajat vaikka ystävällisyys, nuorten kuuntelu ja hymyily kuuluvat myös nuorten mukaan hyvän vartijan ominaisuuksiin. Ohikulkija-vartijat puolestaan saivat negatiivista palautetta nuorilta siinä, etteivät he ottaneet nuorten avuntarvettaan tosissaan.

Tyypillisimpiä konflikteiksi tulkittavia kohtaamisia kauppakeskuksissa tapahtuu vakiohengailijoiden ja ”kersanttien” välillä. Monet nuoret kertoivat tarinoita siitä, kuinka he saattoivat juoksuttaa tahallaan vartijoita, koska se oli heidän mielestään hauskaa. Erityisesti kersantti-vartijat saattoivat joutua nuorten silmätikuiksi, jolloin nuoret pyrkivät tahallaan ärsyttämään heitä. Kartoituksissa eräs nuori totesi, että jos vartijat tulevat huomauttamaan nuorille huonolla asenteella, vastaavat nuoret huonolla asenteella. Tämä johti helposti ylilyönteihin niin nuoren kuin vartijankin puolelta. Tyypillisiä esimerkkejä vartijoiden rajojen kokeilemisesta olivat niin sanotut kissa ja hiiri -leikit, joista Kamppi-tutkimuksessa haastateltu nuorisotyöntekijä kertoi:

”Mutta ihan siis, nuoret tietää sen, että kun he käyttäytyy huonosti, heidät heitetään pihalle, niin sit kierretään toisesta ovesta sisään, koska vartijat on sitten toisessa paikassa jo. Nimenomaan sitä kissa ja hiiri -leikkiä, että kyllä koetellaan vartijoitten hermoja. Ja sitten kun se menee tarpeeks pitkälle, niin sitten tulee niit porttikieltoja.”

Ideaalitilannetta kohtaamisissa edustavat puolestaan vakiohengailijan ja kasvattaja-vartijan kohtaamiset, joilla voi parhaimmillaan olla suuri vaikutus nuoren elämän kulkuun. Lyhytkin hyvä ja merkityksellinen vartijan ja nuoren kohtaaminen on nuoren kannalta tärkeää. Tällaiset nuorten ja vartijoiden kohtaamiset kertovat, että vartijat ovat paljon muutakin kuin kontrollin tuottajia kauppakeskuksissa. Parhaimmillaan vartijat voivat olla nuorille aikuisen malleja ja turvallisuuden tuojia.

Nuorten Palvelun työntekijät ovat saaneet kuulla useita esimerkkejä vakiohengailijan ja kasvattaja-vartijan kohtaamisista. Aikuisten ja nuorten yhdessä jakama tila voidaan tulkita kasvuympäristöksi, jossa aikuisten ohjaavalla vuorovaikutuksella on nuoren kasvua ja elämässä pärjäämistä edesauttava rooli. Muutamat aikaisemmin paljon kauppakeskuksissa aikaa viettäneistä nuorista kertoivat vartijoiden turvallisuutta ja luottamusta herättäneestä käyttäytymisestä. Tätä artikkelia varten kertomuksia merkityksellisistä kohtaamisista saatiin nuorten lisäksi neljältä kauppakeskuksissa työskentelevältä vartijalta. Seuraavaksi kuvaamme näistä kohtaamisista kahta, joista toinen on saatu äänitetyssä haastattelussa ja toinen kuultu spontaanisti kerrottuna koulutuksessa, jonka jälkeen vartijalta kysyttiin lupa hänen kertomuksensa käyttöön tässä artikkelissa. Molemmissa vartijoiden kertomissa tilanteissa korostuu nuoren aito kohtaaminen hetkellä, jolloin vartija huomaa, että nuoren elämä on menossa huonoon suuntaan.

Ensimmäinen kohtaaminen alkoi, kun vartija huomasi nuoren liikkuvan huonossa seurassa, jossa oli vanhempia nuoria ja aikuisia. Vartija tiesi kyseisessä porukassa liikkuvan huumeita. Hän kertoi keskustelleensa kyseisen nuoren kanssa noin 15 minuuttia herätellen nuorta ymmärtämään, mihin tällaisessa seurassa liikkuminen voi hänen elämänsä johtaa. Vartijan kokemus näiden ihmisten kanssa toimimisesta toimi hyvänä perusteena keskustelulle. Muutama vuosi myöhemmin kyseinen nuori pyysi vartijaa kaverikseen Facebookissa ja kiitti vartijaa tuosta kohtaamisesta kertoen, että hänen elämänsä oli saanut heidän keskustelunsa jälkeen uuden suunnan; hän oli nyt ammattikoulussa opiskelemassa.

Toisessa kohtaamisessa vartija oli puolestaan käyttänyt normaalisti tyhjää odotteluaikaa hyväkseen ja keskustellut kiinni otetun nuoren kanssa tämän odottaessa poliisin ja vanhempien saapumista. Nuoren elämässä olevat ongelmat kävivät vartijalle selväksi ja tätä asiaa puitiin myös poliisin ja vanhempien kanssa heidän saapuessaan. Vajaan vuoden kuluttua tapahtuneesta nuoren äiti oli törmännyt uudelleen vartijaan kauppakeskuksen käytävällä ja kiittänyt häntä keskustelusta lapsensa kanssa. Vartijan kanssa keskustelu oli antanut nuorelle hänen äitinsä kertoman mukaan itseluottamusta, he olivat hakeneet apua muualta ja nyt nuoren elämä oli menossa parempaan suuntaan.

Nuoret kauppakeskusten kanssa yhteistyössä

Nuoret ja kauppakeskus voivat tehdä myös yhteistyötä nuorten ottamiseksi osaksi kauppakeskusten toimintaa. Nuorten toiveet eivät useinkaan ole isoja. Esimerkiksi nuorten tavanomaisina toiveina kauppakeskuksille olivat erilaiset istumapaikat; he puhuivat penkeistä ja pehmeistä sohvista. Hengailijat toivoivat usein myös luvallista tupakkapaikkaa tai erilaista elektroniikkaa tietokonepeleistä radioon. Noin neljännes heistä toivoi kauppakeskuksiin pallomerta, huvipuistoa tai muuta toiminnallista tekemistä kuten biljardia tai benji-hyppymahdollisuutta. Toisaalta Kampissa haastatellut nuoret toivat esiin sen, kuinka fyysisen ympäristöt rajoitteet, esimerkiksi penkkien puuttuminen, ei estänyt heidän oleskeluaan kauppakeskuksessa. Kuten eräs haastatelluista totesi, hän voisi istua myös lattialla sen jälkeen, kun penkit oli poistettu suositulta hengailupaikalta (Tani 2015).

Nuorten toiveita ja ideoita voidaan hyödyntää jo kauppakeskuksen suunnitteluvaiheessa. Kartoituksen toteuttanut Nuorten Palvelu on mahdollistanut nuorten ottamisen mukaan kauppakeskuksen suunnitteluun kolmella eri paikkakunnalla. Tavoitteena on ollut saada mukaan nimenomaan vakiohengailijoita, joiden tilankäyttötavat ja -toiveet ovat erilaisia kuin esimerkiksi shoppailijoiden. Samalla nuoret saavat arvokasta kokemusta vaikuttamisesta heille tärkeään asiaan. Nuorten osallistuminen on toteutettu keräämällä nuoret, kauppakeskuksen omistajat, arkkitehdit ja suunnittelijat yhteiseen ideapajaan.

Ideapajoissa nuorille on kerrottu tarkemmin tulevasta kauppakeskuksesta kuvien, 3D-mallinnusten ja keskustelun kautta. Tämän jälkeen nuoret ovat päässeet pienryhmissä ideoimaan tarkemmin yhdessä valittuja aiheita. Näitä ovat olleet esimerkiksi kauppakeskukseen tuleva kohtaamispaikka, penkit ja oleskelupaikka sekä kauppakeskuksen ja nuorten välinen vuorovaikutus. Kauppakeskuksen omistajat, arkkitehdit ja suunnittelijat ovat kokeneet saaneensa nuorilta erittäin hyviä ja toteuttamiskelpoisia ideoita. Myös nuoret ovat kokeneet osallistumisen innostavana; eräs nuori kommentoi, kuinka hänestä oli upeaa, että mukana olevat aikuiset aidosti kuuntelivat nuorten mielipiteitä. Tämä oli nuoren mielestä harvinaista.

Nuorten vastuullista tilankäyttöä voidaan edistää myös jo olemassa olevissa kaupallisissa tiloissa sopimalla tilan käytön pelisäännöistä yhdessä nuorten kanssa. Erityisen hyvin säännöistä sopiminen toimii silloin, kun nuoret otetaan mukaan prosessiin heti kaupallisen tilan avautuessa, koska silloin ei ole ehtinyt muodostua tapoja, joista luopumista jouduttaisiin opettelemaan. Pelisääntöjen teossa erityisen tärkeää on ottaa nuoret mukaan prosessiin siten, että säännöt ovat nuorten itse työstämiä ja valitsemia. Nuorten päästessä itse vaikuttamaan sääntöihin he myös sitoutuvat niihin paremmin kuin jos aikuiset ylhäältä päin sanelisivat tilan säännöt. Aikuiset ovat mukana keskustelussa kertomassa reunaehdoista kuten siitä, että rahapelaaminen on laissa kielletty alaikäisiltä eikä kaupallinen toimija voi tätä muuttaa.

Kaupallisiin tiloihin eri puolella Suomea tehtyjä sääntöjä on työstetty ensin muutamaksi ehdotukseksi pienemmällä nuorten porukalla, minkä jälkeen lopullisista säännöistä on sovittu laajemman nuorisojoukon keskuudessa toteutetulla äänestyksellä. Usein pelisäännöt on laitettu ”huoneentauluksi” kaupallisen tilan seinälle, jolloin henkilökunnan on helppo viitata yhdessä tehtyihin sääntöihin. (Leppävuori & Strengell 2013, 36–37.) Yhteisiä pelisääntöjä on tehty esimerkiksi Kampissa: Tämän artikkelin alussa kerrotun, vuoden 2013 pääsiäisenä tapahtuneen välikohtauksen jälkeen kauppakeskuksen edustajat, nuoret, nuorisotyöntekijät sekä poliisi kokoontuivat yhdessä laatimaan ohjeistusta, miten nuorten tulisi käyttäytyä kauppakeskuksessa. Sääntöjen laatimiseen osallistui yli 40 alueella aktiivisesti hengailevaa nuorta (Helsingin Sanomat 2013b).

Lopuksi: vastakkainasettelujen purkaminen ja hengailun merkitys

Artikkelimme tavoitteena on ollut purkaa jyrkkiä vastakkainasetteluja ja yksinkertaistavia yleistyksiä, joita julkisessa keskustelussa on totuttu liittämään nuoriin hengailijoihin. Analyyseissamme olemme korostaneet sitä, kuinka kauppakeskuksissa liikkuu hyvin monenlaisia nuoria. Tyypittelimme heidät odottelijoiksi, shoppailijoiksi, satunnaisiksi hengailijoiksi ja vakiohengailijoiksi. Haluamme tähdentää myös sitä, että yksittäinen nuori voi tilanteesta riippuen kuulua mihin tahansa näistä ryhmistä. Aikuiset luokittelevat nuoret helposti esimerkiksi ikänsä perusteella tiettyyn ryhmään sivuuttaen samalla heidän muut ominaisuutensa: esimerkiksi heidän identifioitumisensa johonkin tiettyyn ala- tai osakulttuuriin voidaan unohtaa puhuttaessa julkisissa ja puolijulkisissa tiloissa vapaa-aikaansa viettävistä nuorista. Samankaltaisesta nuorten ”niputtamisesta” yhdeksi homogeeniseksi ryhmäksi on kyse tapauksissa, joista tämän artikkelin alussa kerroimme yhden esimerkin: tilanteissa, joissa yksittäinen nuori tai pieni nuorten ryhmä rikkoo sääntöjä, käyttäytyy huonosti tai muuten aikuisia häiritsevästi, saatetaan soveltaa joukkorangaistusta koskemaan kaikkia samalla alueella liikkuvia nuoria. Haluamme herättää kysymyksen siitä, miltä vastaava toimintatapa vaikuttaisi, jos esimerkiksi humalaisen ja ohikulkijoita häiritsevän keski-ikäisen miesporukan käytöksen vuoksi päätettäisiin häätää kaikki keski-ikäiset miehet ulos kauppakeskuksesta. Tämä esimerkki vaikuttaa absurdilta, mutta nuorten joukkohäätämisessä on kyse samanlaisesta yleistämisestä.

Yhtenä tavoitteenamme on ollut kauppakeskuksissa aikaansa viettävien nuorten näkeminen heterogeenisena ryhmänä, jossa sama nuori voi olla ajoittain ostoksilla oleva shoppailija, kyytiä odotteleva ohikulkija tai varsinainen hengailija. Esittelemämme nuorten tyypittelyn avulla olemme pyrkineet avaamaan keskustelua siitä, kuinka nuoret käyttävät kauppakeskuksia hyvin monella tavalla ja kuinka heidän roolinsa siellä ei suinkaan ole kiveen kirjoitettu. Tämän rinnalla toisena tavoitteenamme on ollut pyrkimys purkaa usein stereotyyppisiä käsityksiä kauppakeskusten vartijoiden asennoitumisesta nuoria kohtaan. Olemme tyypitelleet vartijat sen mukaan, kuinka kontrolloivasti he toimivat nuoria kohtaan ja kuinka vahvasti he osoittavat välittävänsä nuorista. Luokittelussamme kutsumme vartijoita ohikulkijoiksi, nuorten kavereiksi, kersanteiksi ja kasvattajiksi. Samalla tavalla kuin nuorten asenteissa ja käyttäytymisessä on eroja, myös vartijoiden suhtautuminen nuoriin kauppakeskuksessa oleskelijoihin vaihtelee suuresti. Nuorten ja vartijoiden kohtaamisissa voidaan nähdä kärjistyneitä vastakkainasetteluja, mutta parhaimmillaan myös demokraattista neuvottelua tilan käytön tavoista ja yhteisten pelisääntöjen noudattamisesta. Toivomme, että tyypittelymme voisivat tarjota näkökulmia, joiden avulla voitaisiin jatkossa purkaa tarpeettoman jyrkkiä vastakkainasetteluja ja kyseenalaistaa kärkevien mediamielikuvien todenmukaisuutta. Samalla kun olemme analysoineet nuorten ja vartijoiden eri tyyppejä ja kuvanneet heidän välisiään kohtaamisia, olemme tuoneet esiin myös kauppakeskusten moninaisen roolin fyysisenä, materiaalisena tilana, joka kaupallisuudestaan huolimatta voi toimia myös tärkeänä sosiaalisena tilana, joka mahdollistaa moninaisten ihmisten satunnaiset kohtaamiset.

Toivomme myös, että tutkimuksemme avulla olemme pystyneet tuomaan esiin joitakin niistä monista positiivisista piirteistä, joita hengailuun liittyy. Nuorten hengailu on osa heidän tapaansa olla ympäristössään, rakentaa omaa suhdettaan julkiseen ja puolijulkiseen (kaupunki)tilaan ja toisiin ihmisiin. Kauppakeskukset tarjoavat monipuolisen, suvaitsevan, turvallisen ja huokoisen kasvuympäristön nuorten arkisen vapaa-ajan vietolle ja tasapainoiselle kasvulle. Kun kauppakeskuksissa julkinen ja kaupallinen tila usein limittyvät, on hyvä huomata, kuinka kyseisiä tiloja pitää pystyä käyttämään myös muuhun kuin kuluttamiseen. Haluamme korostaa, kuinka nuorten hengailu on huomioitava sekä kauppakeskusten suunnittelussa että toiminta- ja asiakaskulttuurin luomisessa. Nuorten ottaminen mukaan näiden tilojen suunnitteluun on yksi tapa edistää entistä moniarvoisemman kaupallisen tilan syntymistä.

Kiitokset

Sirpa Tanin osuus tutkimuksesta on tehty osana Suomen Akatemian rahoittamaa “Kaupungin kanssa asujat: lapset ja nuoret osallistuvina asukkaina” -tutkimushanketta (255432).

 

Kirjallisuus

Anthony, Kathryn H. (1985). The shopping mall: a teenage hangout. Adolescence 20: 78, 307–312.

Aunola, Kaisa (2005). Kasvatus ja vanhemmuus: tutkimuksen traditiot ja haasteet. Psykologia 40: 4: 356–369.

Brown, Donna Marie (2013). Young people, anti-social behavior and public space: the role of Community Wardens in policing the ‘ASBO generation’. Urban Studies 50: 3, 538–555.

Chiodelli, Francesco & Moroni, Stefano (2015). Do malls contribute to the privatisation of public space and the erosion of the public sphere? Reconsidering the role of shopping centres. City, Culture and Society 6, 35–42.

Clark-Ibáñez, Marisol (2007). Inner-city children in sharper focus: sociology of childhood and photo elicitation interviews. Teoksessa Stacnczak, Gregory C. (toim.): Visual research methods: image, society, and representation, 167–196. Sage, Thousand Oaks.

Cohen, Stanley (1972/1980). Folk devils and moral panics: the creation of Mods and Rockers. 3. painos. Routledge, London.

Crawford, Margaret (1992). The world in a shopping mall. Teoksessa Sorkin, Michael (toim.): Variations on a theme park: the new American city and the end of public space, 3–30. Hill and Wang, New York.

Heath, Sue, Brooks, Rachel, Cleaver, Elizabeth & Ireland, Eleanor (2009). Researching young people’s lives. Sage, London.

Helsingin Sanomat (2013a). Nuoret saivat äkkilähdön Kampista. HS 2.4.2013.

Helsingin Sanomat (2013b). Nuoret saivat säännöt Kampin ostoskeskuksessa käyttäytymiseen. HS 23.4.2013.

Lampela, Pauliina (2013). Kauppakeskus nuorten vapaa-ajan tilana. Kauppakeskusten nuoret -hankkeen loppuraportti. Nuorten Palvelu ry. [viitattu 23.10.2015] http://nuortenpalvelu.fi/wordpress/wp-content/uploads/2014/01/Loppuraportti_Maaliskuu_2013.pdf

Lampela, Pauliina (2014). Nuori eli hengailija, häirikkö, asiakas. Kulissina kauppakeskus. Kauppakeskusten nuoret -hankkeen loppuraportti. Nuorten Palvelu ry. [viitattu 26.10.2015] http://nuortenpalvelu.fi/wordpress/wp-content/uploads/2013/10/Kauppakeskusten-nuoret-Loppuraportti-2014.pdf

Leppävuori, Mikko & Strengell, Henriikka (2013). Kohtauksista kohtaamisiin. ABC kohtaa nuoria -hankkeen loppuraportti. Nuorten Palvelu ry. [viitattu 26.10.2015] http://www.nuortenpalvelu.fi/CMS/dokumentit/e1245_6988_kohtauksista_kohtaamisiin.pdf

Malone, Karen (2002). Street life: youth, culture and competing uses of public space. Environment & Urbanization 14: 2, 157–168.

Matthews, Hugh, Taylor, Mark, Percy-Smith, Barry & Limb, Melanie (2000). The unacceptable Flaneur: the shopping mall as a teenage hangout. Childhood 7: 3, 279–294.

Mäkelä, Klaus (2010). Alaikäisiä koskevan yhteiskunta- ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen eettinen ennakkosäätely. Teoksessa Lagström, Hanna, Pösö, Tarja, Rutanen, Niina & Kaisa Vehkalahti (toim.): Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka, 67–88. Nuorisotutkimusseura & Nuorisotutkimusverkosto, Helsinki.

Mäenpää, Pasi (2005). Narkissos kaupungissa: tutkimus kuluttaja-kaupunkilaisesta ja julkisesta tilasta. Tammi, Helsinki.

Pickering, Jonny, Kintrea, Keith & Bannister, Jon (2012). Invisible walls and visible youth: Territoriality among young people in British cities. Urban Studies, 49: 5, 945–960.

Pyyry, Noora (2014). Learning with the city via enchantment: photo-walks as creative encounters. Discourse: Studies in the Cultural Politics of Education. doi: 10.1080/01596306.2014.929841.

Pyyry, Noora (2015). Hanging out with young people, urban spaces and ideas: openings to dwelling, participation and thinking. Helsingin yliopisto, opettajankoulutuslaitos, Tutkimuksia 374.

Pyyry, Noora & Tani, Sirpa (2016, tulossa). Young people’s play with urban public space: Geographies of hanging out. Teoksessa Horton, John & Evans, Bethan (toim.) Vol. 9 teossarjassa Skelton, Tracey (toim.) Geographies of children and young people. Springer, Singapore.

Shaftoe, Henry (2012). Convivial urban spaces: creating effective public spaces. Earthscan, London.

Skelton, Tracey (2008). Research with children and young people: exploring the tensions between ethics, competence and participation. Children’s Geographies 6: 1, 21–36.

Tani, Sirpa (2011). Oikeus oleskella? Hengailua kauppakeskuksen näkyvillä ja näkymättömillä rajoilla. Alue ja Ympäristö 40: 2, 3–16.

Tani, Sirpa (2014). The right to be seen, the right to be shown: Ethical issues regarding the geographies of hanging out. Young: Nordic Journal of Youth Research 22: 4, 361–379.

Tani, Sirpa (2015). Loosening/tightening spaces in the geographies of hanging out. Social & Cultural Geography 16: 2, 125–145.

Thompson, Kenneth (1998) Moral panics. Routledge, London & New York.

Valentine, Gill (2004). Public space and the culture of childhood. Ashgate, Aldershot.

Valentine, Gill, Butler, Ruth & Skelton, Tracey (2001). The ethical and methodological complexities of doing research with ‘vulnerable’ young people. Ethics, Place and Environment 4: 2, 119–125.

van Blerk, Lorraine (2013). New street geographies: the impact of urban governance on the mobilities of Cape Town’s street youth. Urban Studies 50: 3, 556–573.

Vanderbeck, Robert M. & Johnson, James H. Jr. (2000). “That’s the only place where you can hang out”: urban young people and the space of the mall. Urban Geography 21:1, 5–25.

van Lieshout, Maartje, & Aarts, Noelle (2008). ‘Outside is where it’s at!’ Youth and immigrants’ perspectives on public spaces. Space and Culture 11: 4, 497–513.

Woolley, Helen (2006). Freedom of the city: contemporary issues and policy influences on children and young people’s use of public open space in England. Children’s Geographies 4: 1, 45–59.