The Great Transformation (1944)

Polanyi, Karl (1944). The Great Transformation. The Economic and Politic Origins of Our Time. Henry Holt and Company, Inc., New York.

Polanyi, Karl (2002). Den stora omvandlingen. Marknadsekonomins uppgång och fall. Arkiv förlag. Lund. (Översättning Sven-Erik Torhell; Förord Gunnar Olofsson)

Polanyi, Karl (2009). Suuri murros: aikakautemme poliittiset ja taloudelliset juuret. Vastapaino Klassikkosarja, Tampere. (Suomennos: Natasha Vilokkinen ; Esipuhe: Risto Heiskala)

Christer Bengs

Onko kahden kauppa kolmannen korvapuusti?

Karl Polanyin (1885-1964) merkittävin kirja, The Great Transformation, on aikamme luetuimpia ja lainatuimpia yhteiskuntatieteellisiä teoksia, mutta millaisesta yhteiskuntatieteestä siinä lienee kysymys? Merkittävien teosten yhtenä tunnusmerkkinä on ehkä se, että niitä arvostetaan yli oppialojen välisten rajojen. Polanyin kirja on vaikuttanut taloustieteelliseen ja -historialliseen keskusteluun, mutta myös sosiologiaan, sosiaalipolitiikkaan sekä antropologiaan. Jotkut hänen käyttämänsä käsitteet — esimerkiksi embeddedness, joka viittaa talouden yhteiskunnallisiin ja historiallisiin ehtoihin — ovat myös inspiroineet filosofeja ja tieteenteoreetikkoja. Nykyisin käsite on osa tiedeslangia.

Kirjassaan Polanyi käsittelee industrialismin aikaa aina toiseen maailmansotaan saakka (n. 1770–1940). Tutkimuksen polttopisteessä ovat markkinatalouden ehdot ja niiden kehitys. Polanyi polemisoi liberalistien maailmankatsomusta vastaan. Hän asettuu sitä näkemystä vastaan, jonka mukaan markkinoilla tapahtuva yksilöiden rationaalinen oman edun optimointi olisi luonnollista ja ikivanhaa. Polanyin mielestä laajamittaiset markkinat synnytettiin industrialismin kehittyessä poliittisin toimin, siis laajoilla ja syvällisillä yhteiskunnallisilla interventioilla. Muutosten rajuus pakotti yhteiskunnan sittemmin rajoittamaan kehittämiään markkinoita suojellakseen itseään niiden aiheuttamalta tuholta. Vapaat, itseään säätelevät markkinat ovat siis fiktiota; sellaisinaan niitä ei ole koskaan ollut olemassa eikä tule ikinä olemaan. Riistämällä taloudelta sen itsenäisen tai perustavaa laatua olevan merkityksen suhteessa yhteiskuntaan kokonaisuudessaan Polanyi haastaa myös Marxin historiakäsityksen.

Polanyi tarkastelee kolmea keskeistä yhteiskunnallista sektoria, joita hän kutsuu kuvitteellisiksi: työmarkkinoita, maamarkkinoita ja rahamarkkinoita. Kaikilla näillä sektoreilla perinteinen esi-industrialistinen elämä sääteli taloudellista toimintaa eikä päinvastoin. Työn, maan ja rahan käyttöön vaikuttivat perinteet ja paikalliset tavat, eikä yksilöillä ollut kovin suurta liikkumavaraa. Pyrkimys markkinoiden luomiseen itseään sääteleviksi instituutioiksi palveli industialismista hyötyviä väestönosia, ja liberalismista tuli vallitseva ideologia. Liberalismin kannattajat halusivat mahdollisuudet tuotannolliseen toimintaan ja kauppaan ilman rajoituksia (laissez fair). Tämä edellytti vanhan maailman tuhoa esivallan toimesta, eli mittavaa interventiota. Käsitteenä vapaus on siis kovin suhteellinen; vapaus johonkin edellyttää vapautta jostakin. Koska yhden vapaus aina saattaa loukata toisen vapautta, liberalismi on jatkuvasti joutunut selittämään missä kulkee raja yksityisen hyödyn ja kokonaisuudelle tuotettavan edun välillä – useimmiten kiistellyin tuloksin. 1800-luvun johtavat liberalistit luonnollisesti kannattivat porvarillista demokratiaa vaikutusvaltansa lisäämiseksi mutta vastustivat johdonmukaisesti työväen osallistumista päätöksentekoon sekä yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta. Oma vapaus maistui makealta, muiden karvaalta.

Työmarkkinoiden synnylle Polanyi antaa tarkan vuosiluvun: 1834. Tällöin tuli voimaan Britannian Poor Law Amendment Act. Sinänsä palkkatyö on tietysti vanhempaa perua, mutta sen laajempaa yleistymistä esti Britanniassa ns. Speenhamland-järjestelmä (1795 – 1934), joka tarkoitti maaseudun minimielantoa takaavaa köyhäinapua. Köyhäinapu rajoitti liikkuvuutta ja alensi palkkoja, tarjoten näin maaseudun tilanomistajille halpaa työvoimaa ja lieventäen teollistumisen ja siihen liittyvän kaupungistumisen haittoja. Samalla järjestelmä myös riisti maaseudun köyhiltä heidän itsetuntonsa ja tulevaisuutensa. Poor Law Amendment Act merkitsi tuen rajoittamista työkyvyttömiin, jotka näin erotettiin työkykyisistä. Synnytettiin työmarkkinat. Ajan liberalistiset kirjoittajat näkivät köyhyyden resurssina, koska se kuritti potentiaalista työvoimaa ja alensi palkkatasoa. Seurauksena syntynyt laaja ahdinko sekä ns. työväenkysymys vaativat vuorostaan interventioita työvoiman hengissä pitämiseksi ja kouluttamiseksi sekä kansanterveyden takaamiseksi.

Maamarkkinoilla Polanyi tarkoittaa kaikkea maankäyttöön ja tuotantoon liittyvää, käytännössä kaikkia niitä tuotantopanoksia jotka eivät kuulu työmarkkinoiden piiriin. Keskiajalla syntyneen feodaalisen käsityksen mukaan maata ei omistettu – sitä voitiin vain hallita. Jos ylipäätään joku omistaja Jumalan lisäksi oli olemassa, niin se oli kuningas, joka vastapalveluita vastaan luovutti maata muiden käyttöön. Nämä vuorostaan saattoivat luovuttaa sitä kompensaatiota vastaan eteenpäin. Läänityksestä koituva korvaus suoritettiin joko rahan muodossa tai työnä (taksvärkkeinä) ja maataloustuotteina. Väinö Linna kuvaa Pohjantähti-trilogiansa alussa tämän järjestelmän rippeitä. Suurin osa Euroopan väestöstä oli juridisessa mielessä turpeeseen sidottuja maattomia. Maata ei tällaisessa järjestelmässä vaihdettu markkinoilla tavarana. Feodaalinen maanhallinta murtui Etelä-Euroopan kaupungeissa jo keskiajan lopulla, ja ensimmäinen tunnettu kiinteistöjen verotusarvoa kuvaava kartta on Firenzeltä vuodelta 1427. Kuitenkin vasta vuonna 1804 julkaistiin Code Napoleon, josta muodostui lainsäädännöllinen malli Euroopan maille. Esimerkiksi Ruotsissa tonttimaasta ja kiinteistöistä tuli uuden lain myötä kauppatavaraa vuonna 1810. Maatalousmaan uusjaot 1800- ja 1900-luvuilla ovat esimerkkejä siitä valtavasta urakasta ja pakottavasta interventiosta, jonka valtiovalta käynnisti maamarkkinoiden luomiseksi. Maan hallintaa ja käyttöä koskeva lainsäädäntö on tähän päivään saakka keskeisesti säädellyt yksityisen hyödyn ja yleisen edun suhdetta eli markkinoiden kautta jaettavaa välitöntä ja välillistä hyötyä ja haittaa.

Raha kehittyy vaihdon yhteismitalliseksi suureeksi 600-luvulla eaa, ja sen ansiosta maatalous ja muu tuotanto alkoivat vapautua luontaistaloudesta. Mielenkiinto saatoi siirtyä oma perheen ruokkimisesta taloudelliseen optimointiin. On jopa väitetty, että antiikin Kreikan uskonnosta vapautunut filosofinen pohdinta sai alkunsa rahatalouden syntymisestä. Rahatalouden vaikeus liittyy keskeisesti siihen, miten rahan arvo voidaan taata. Tätä varten on kehitetty muun muassa valtiolliseen keskuspankkiin perustuva säätelykäytäntö. Maailman vanhin keskuspankki Stockholms Banco sai alkunsa vuonna 1656 yksityisenä pankkina kuninkaan valvonnassa, ja se oli ensimmäinen pankki joka laski liikkeelle rahaa. Innostuksissaan pankki kompastui katteettomaan rahasampoiluun. Pankin omistaja Palmstruch tuomittiin kuolemaan, mutta armahdettiin myöhemmin. Kun Ruotsiin muodostettiin eduskunta vuonna 1866, pankki sai nimekseen Sveriges Riksbank. Englannin keskuspankki (Bank of England) sai alkunsa yksityisenä pankkina vuonna 1694, ja se valtiollistettiin vasta vuonna 1946. Teollistumisen seurauksena kansainvälinen kauppa kasvoi voimakkaasti, mikä edellytti eri maiden ja alueiden rahojen vaihdettavuuden kehittämistä. Otettiin käyttöön kultakanta, johon kaikkia eri valuuttoja saattoi verrata. Tämä puolestaan mahdollisti keinottelun valuutoilla ja jalometalleilla. Järjestelmän haittana on tietysti se, että kultakantaan sidottua valuttaa ei voi painaa katteettomasti, ja siksi kultakannasta kaiketi aikanaan luovuttiin. Tavarana raha muistuttaa siinä mielessä maata, että rahan arvo (eli korko) on riippuvainen tuottonäkymistä. Rahamarkkinoita säädellään edelleen voimakkaasti, mikä itse asiassa on niiden olemassaolon edellytys.

Sekä työmarkkinoihin, maamarkkinoihin että rahamarkkinoihin liittyy nykyisin vähintään yhtä paljon ristiriitoja ja vaikeuksia kuin industrialismin kultakaudella. Harva se päivä maamme poliitikot keskustelevat työvoiman kysynnästä ja tarjonnasta, kansan terveydentilasta, koulutuksesta, sosiaaliavusta ja –politiikasta, asumisesta ja kulutuksesta. Aiheena ovat jatkuvasti myös muut tuotantoedellytykset ja niihin liittyvät markkinat. Rahamarkkinoita ilmeisesti pidetään liian tärkeinä siihen, että niitä kovin paljon julkisuudessa pohdittaisiin, mutta sisäpiireissä niistä varmasti keskustellaan. Kaikissa näissä keskusteluissa näyttää olevan yksi teema yli muiden: markkinoiden “vapaus” versus interventiot.

Ne, jotka haluavat tehdä rahaa tai rikastua muulla tavoin, puhuvat markkinoiden “vapauden” puolesta. Tavalliset kansalaiset kuvittelevat kokemukseni mukaan “vapaiksi” sellaiset markkinat, jotka mahdollistavat kaikille potentiaalisille tuottajille ja kuluttajille osallistumisen, jalosti kilpaillen. Rahanteosta jotakin ymmärtävät kuitenkin tietävät, että huonoimmat apajat löytyvät vapaan kilpailun sektoreilta, jos sellaisia ylipäätään edes on olemassa. Isoimmat voitot tehdään luonnollisten monopolien turvin ja hallitsemalla niitä prosesseja joissa työvoiman, maan ja rahan tulevista tuottonäkymistä päätetään. Rahantekijät vastustavat “vapaiden” markkinoiden nimissä interventioita, mutta tekevät kaikkensä välttääkseen kilpailua, ja tämähän käy päinsä politiikan ja julkisen hallinnon avulla. Suomessa yksityistäjien keskuudessa suosituimpia valtionyrityksiä ovat ne, joilla on luonnollinen monopoli – kuten vaikka kansainvälisen investointisäätiön omistuksessa oleva YLEn jakeluverkko. Privatisointi tuntuu liittyvän enemmän voitontavoitteluun kuin yleviin periaatteisiin. Kannattamaton mutta tarpeellinen tuotanto jätetään suosiolla julkisen sektorin hoidettavaksi.

Polanyi ei kirjassaan suoraan kajoa poliittisiin rintamalinjoihin. Asian valaisemiseksi kannattaakin kenties vedota historiaan. Antiikin kaupunkeja käsittelevässä klassikossaan Fustel de Coulanges (1980 [1864]) kuvaa kaupunkivaltioiden poliittista rappiota. Valta vuorotteli kahden ryhmän, vanhan eliitin ja uusien populistien, välillä. Molemmat ryhmät kiusasivat ja likvidoivat toisiaan päästessään valtaan. Nykyisistä rintamalinjoista yksi näyttää kulkevan uusliberaalisen eliitin ja ns. edistyksellisen populismin välillä. Uusliberalistien eetos kiteytyy itsekkyyden sanomaan. Edistyksellisen populismin edustajien mielenkiinto näyttää kohdistuvan jatkuviin uudistuksiin ilman, että uudistusten mahdollisia haittoja eritellään. Retoriikan sääntöjen mukaan molemmat ryhmittymät tietysti vetoavat välttämättömyyteen ja yhteiskunnan kokonaisuudelle koituvaan etuun. Tilanteesta kumpuava legitimiteettiongelma on Polanyin kirjan ydintä. Miten taataan talouden kasvu? Miten luodaan mielikuva kansalaisten osallisuudesta oman tulevaisuutensa luomiseen?

Kirjallisuus:

Fustel de Coulanges, Numa Denis (1980 [1864]). The ancient city: a study on the religion, laws, and institutions of Greece and Rome. Johns Hopkins, Baltimore.

Christer Bengs

TkT, johtava tutkija, Aalto yliopisto, professori emeritus