Kaisa Yli-Jama
Smart City -käsitteellä tarkoitetaan kaupunkien innovatiivista kehitystä informaatio- ja kommunikaatiotekniikkaa hyödyntäen. Uuden teknologian soveltaminen auttaa kaupunkeja ratkaisemaan ongelmiaan ja muuttumaan resurssitehokkaammiksi. Kaupunkilaisille tarjotaan sähköisiä palveluja, jotka helpottavat ihmisten elämää ja liikkumista kaupungissa. Käsitteessä ei ole kyse pelkästään teknologian saavutuksista vaan se koostuu fiksusta liikkuvuudesta, elämisestä, hallinnosta, taloudesta ja ympäristöstä sekä ennen kaikkea fiksuista asukkaista kattaen laajasti kaupunkielämän toiminnalliset ja fyysiset rakenteet. Kuitenkin useimmat tähän mennessä toteutetut hankkeet liittyvät liikenteeseen ja ympäristöön, joiden aloilla teknisillä ratkaisuilla saavutetaan ajan ja rahan säästöjä, päästöjen vähennyksiä ja ympäristöystävällisempiä käytäntöjä.
Smart City -käsitteen väljyydestä kertoo, että se liitetään myös monenlaisiin keksintöihin terveysteknologiasta rakennustekniikkaan. Syketasot tallennetaan juoksulenkin aikana lääkärin tietokoneelle tai seinässä oleva sensori kertoo kosteusvaurioista suoraan huoltoyhtiölle. Kaikki teknologia ei välttämättä tee elämästä fiksumpaa tai helpompaa, mutta valtava määrä tietoa kertyy tulevien kehitysvaiheiden tueksi, kun anturit ja laitteet kommunikoivat keskenään. Minna Lindgrenin romaaneissa asumisesta palvelutalo Ehtoolehdossa tehdään vanhusten harmiksi kustannustehokasta teknologisilla innovaatioilla, kuten älyseinillä ja ruoka-automaateilla. Temppuilevat älyhousut ja puhuvat hissit hävittävät viimeisetkin rippeet inhimillisestä elämästä. Futuristinen teknologiausko on ilmeisesti yksi vaihe matkalla kohti älykästä kaupunkia, mutta Ehtoolehdon mummojen elämässä mielekkäintä on suunnata raitiovaunuajeluille kantakaupunkiin.
Smart City voikin toteutua vain tiiviissä ja monipuolisessa, oikeassa kaupunkirakenteessa. Energian ja resurssien käytön tehostamiseen tarkoitetut järjestelmät, älykäs infra, kuten kutsubussit tai jätteen putkikeräys, vaativat ympärilleen tiiviin kaupunkirakenteen ja riittävästi käyttäjiä. Espoolaisesta esikaupungista ei saa smarttia millään, vaikka omakotitalon jääkaappi pystyisi keskustelemaan Asioiden Internetissä kauppalistan kanssa ja aurinkosähköllä ladatut autot ajaisivat ilman kuljettajaa kehäteillä. Ajatushautomo Demos Helsingin mukaan tulevaisuuden kaupunkipalveluiden arvo sijaitsee digitaalisen ja fyysisen rajapinnassa. Uutta teknologiaa hyödykseen käyttävä kaupunkielämä tarvitsee siis puitteet, joissa ihmiset voivat kohdata toisiaan. Puhumattakaan työllistymisestä, joka mahdollistuu tiiviissä kaupunkirakenteessa ja paikallistaloudesta, joka rakentuu tulevaisuudessa enemmän pienten yritysten sekä uuden teknologian, kaupunkikeksintöjen, kierrätystalouden ja palveluiden varaan.
Smart City -aiheisessa seminaarissa arkkitehti Birgitte Bundesen Svarre Gehl Architects -toimistosta Kööpenhaminasta kertoi kaupunkikeskustojen kehittämisestä. Puheenvuoro käsitteli hyvin perinteisiä suunnittelukeinoja, joilla luodaan käveltävää ja pienipiirteistä kaupunkitilaa. Toimiston suunnittelemille kohteille oli yhteistä paikat ihmisten kohtaamiselle, pienyrittäjille sopivat liiketilat, jaettu katutila sekä julkinen tila, jonka voi ottaa käyttöön tapahtumien ja juhlien järjestämisessä.
Seuraavat askeleet kohti älykästä kaupunkia otetaan sosiaalisten yhteisöjen ja palveluiden saralla. Arkipäiväisen teknologian hyödyntäminen on mahdollistanut jo pitkään palvelut, kuten City Car Clubin autovuokrauksen tai kulutuspiikkejä tasaavat sähkömittarit. Sen sijaan maahanmuuttajia ja paikallisia asukkaita yhdistävä Sopu, asuntojen vuokraukseen tarkoitettu Airbnb, taksipalvelu Uber, työtiloja välittävä Mushrooming sekä treffikumppanin löytämiseen keksitty Tinder hyödyntävät uudella tavalla asukkaiden omaa toimeliaisuutta ja kaupunkiaktivismia. Älypuhelinten tarjoama tekniikka on jo itsestään selvyys ja toisarvoista verrattuna palvelujen sisältöön, joka todella muokkaa kaupunkilaisten elämäntapaa, työtä, sosiaalisia suhteita ja osallistumista ympäristönsä hallintaan.
Kaupungistuminen tuo mukanaan myös lukuisia haasteita. Teknologia ja kiihtyvällä tahdilla kertyvä Big Data -aineisto mahdollistaa kuitenkin tarkan ja todellisuuteen perustuvan hallinnan sekä käyttäjille että suunnittelijoille. Erityisesti logistiikkaan, ruuhkasääntelyyn, joukkoliikenteeseen ja muihin kestäviin liikkumismuotoihin liittyvät uudet palvelut voivat hyötyä datasta, jos saavat sen avoimesti käyttöönsä. Suoraan olevaan kaupunkirakenteeseen liittyvillä uudisalueilla käyttäjälähtöiset keinot on helpompi ottaa käyttöön. Lähiöiden ja esikaupunkivyöhykkeen täydennysrakentaminen ja toiminnallinen sekoittuneisuus sekä vaikkapa kaupunkibulevardien toteuttaminen puolestaan vaatii jo enemmän vaivaa ja investointeja. Jotkin konseptit, kuten ullakkoasuminen, korjausrakentaminen ja tilojen monikäyttöisyys vaativat ennen kaikkea sallivampaa ja kokeiluihin kannustavaa suunnittelukulttuuria.
Smart City alkaa vaikuttaa tulevaisuuden skenaariolta, joka ei merkitse liikkumisen rajoittamista, ahtaampaa asumista, energian säästämistä ja elintasosta luopumista vaan uusia kiinnostavia vaihtoehtoja, elinkeinojen uudistumista, kaupunkikulttuurin kukoistusta ja ehkä jopa kestävää talouden kasvua. Kaupunkisuunnittelun alalla tarvitaan rohkeita kokeiluja niin täydennysrakentamisessa kuin uusilla kaupunkialueilla sekä ratkaisuja, jotka mahdollistavat kaupunkien älykkyyden. Tuloksena voi olla parempi tulevaisuus kuin osaamme ennustaa.