Juha Riihelä
Tässä artikkelissa tarkastelen asukkaiden mahdollisuuksia käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa kaupunkisuunnitteluun liittyvän asukasosallistumisen välineenä. Analyysin kohteena on Turussa sijaitseva kerrostalovaltainen lähiö, jonka asukkailta tiedusteltiin heidän mahdollisuuksiaan ja motivaatioitaan ottaa osaa oman lähiympäristönsä kehittämiseen.
* * *
Johdanto
Asukkaiden osallistuminen ja osallistaminen kuntien ja kaupunkien suunnitteluprosesseihin haastaa vallitsevat suunnittelukäytännöt Suomessa. Vuonna 2000 voimaan astunut maankäyttö- ja rakennuslaki velvoittaa kuntia ja kaupunkeja kuulemaan asukkaita osana suunnitteluprosesseja. Yhden vaihtoehdon osallistumisen järjestämiseksi tarjoavat nopeasti yleistyvät ja kehittyvät tieto- ja viestintätekniikkaan pohjautuvat menetelmät. Nämä tarjoavat asukkaille ja viranomaisille uusia työkaluja välittää ja löytää tietoa asuinympäristöjä koskevista suunnittelutarpeista ja -ratkaisuista.
Tieto- ja viestintätekniikkaan liitetyt lupaukset avoimuudesta ja mahdollisuuksista tarjota uudenlaista vuorovaikutusta asukkaiden, asiantuntijoiden ja päättäjien välille ovat 1990-luvulta alkaen näyttäytyneet erilaisten elektronisten e-demokratiaan, e-hallintoon ja e-suunnitteluun liittyneiden keskusteluiden muodossa. Näiden taustalla voidaan nähdä laajempi hallinnon siirtyminen puhtaasti edustuksellisuuteen ja asiantuntijasuunnitteluun perustuvasta järjestelmästä kommunikatiivisempiin käytäntöihin, joissa korostetaan aiempaa enemmän asukkaiden ja asiantuntijoiden välistä vuorovaikutusta. Niiden on uskottu lisäävän sekä asukkaiden keskinäistä että asukkaiden ja viranhaltijoiden välistä vuorovaikutusta ja yleisesti hallinnon läpinäkyvyyttä (Fischer 2000; Wagenaar 2007). Kaupunkisuunnittelun näkökulmasta asukkaiden sisällyttäminen suunnitteluprosesseihin on nähty lisäävän myös suunnitelmien hyväksyttävyyttä niiden tulevien käyttäjien eli asukkaiden keskuudessa (Burby 2003; Brody, Godschalk & Burby 2003).
Tieto- ja viestintätekniikan yleistyessä on käyty keskustelua näiden uusien työkalujen mahdollisuuksista tavoittaa kaikki asukkaat. Verkkopohjaiset kyselyt tai mobiilisovellukset mahdollistavat paljon, mutta niillä on myös monia epätasa-arvoa lisääviä tekijöitä (Mandarano, Meenar & Steins 2010). Digitaaliset työkalut eivät välttämättä ole kaikkien käytettävissä, ja pelko eri käyttäjäryhmiä erottavista digitaalisista kuiluista (digital divide) on näyttäytynyt ajankohtaisena aina digitaalisen verkkotekniikan yleistymisestä lähtien (Selwyn 2004). Myös Suomessa monet asiointipalvelut ja viralliset vaikutuskanavat ovat siirtyneet sähköiseen muotoon, minkä vuoksi myös meillä on aiheellista ja ajankohtaista tarkastella näiden käytön mahdollisuuksia. Kansainvälisesti mitattuna kansalaisten ja erilaisten toimijoiden tietoyhteiskuntavalmiudet ovat Suomessa kuitenkin huippuluokkaa. Maailman talousfoorumin tietoyhteiskuntaindeksin (Network Readiness Index, NRI) vertailussa Suomi onkin sijoittunut Singaporen kanssa valtioiden kärkipäähän, kun on tarkasteltu kansalaisten ja organisaatioiden mahdollisuuksia ja valmiuksia ottaa käyttöön uutta tieto- ja viestintätekniikkaan (World Economic Forum 2015).
Tässä artikkelissa tarkastelen tieto- ja viestintätekniikan mahdollisuuksia asukasosallistuminen välineenä. Tutkimus on toteutettu osana Asuminen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) rahoittamaa Turun yliopiston maantieteen ja geologian laitoksen Tiede, taide ja teknologia asuinalueen kehittämisessä ‑hanketta. Tutkimuksen keskeisenä tarkastelukohteena on se, millainen potentiaali asukkailla on käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa oman asuinympäristön suunnitteluun liittyvän osallistumisen välineenä ja millaisia osallistujaryhmiä asukkaista muodostuu sekä se, miten eri osallistujaryhmät näkevät verkkopohjaisten osallistumiskanavien olemassaolon ja käytön. Tieto- ja viestintäteknologian käyttömahdollisuuksia ja asukkaiden motivaatioita ottaa osaa osallistumisprosesseihin arvioitiin postikyselyllä, joka toteutettiin syksyllä 2013 tutkimuksen kohdealueella Turussa. Ennen lomaketutkimuksen tulosten esittelyä käyn tiiviisti läpi osallistuvan suunnittelun ja tietotekniikan välistä kehityssuhdetta ja tieto- ja viestintätekniikkaan ja tietoyhteiskuntavalmiuksiin liittyviä kysymyksiä, jotka muodostavat tutkimuksen keskeisen teoreettisen taustan.
Teknologian ja suunnittelun yhteisiä mekanismeja
Tieto- ja viestintätekniikkaa on hyödynnetty osana suunnitteluprosesseja jo ennen nykyisten verkkoteknologioiden yleistymistä. Teknologian rooli suunnitteluprosesseissa on kuitenkin muuttunut paitsi teknologian kehittymisen, myös suunnittelukäytännöissä tapahtuneiden muutosten myötä (Foth, Bajracharya, Brown & Hearn 2009). Muutos on tapahtunut siinä, että suunnittelu on alettu nähdä habermasilaisen kommunikatiivisen rationaliteetin hengessä vuorovaikutteisena jatkumona aiemman, ylhäältä johdetun teknisen prosessin sijaan. Tässä muutoksessa myös suunnittelijasta on tullut teknisen ammatti- ja prosessisuunnittelijan sijaan moninaisten ja usein vastakkaistenkin näkemysten ja toiveiden mahdollistaja (Taylor 1998).
Paikkatietojärjestelmät (GIS) ja tekniset suunnitteluvälineet kuten CAD-ohjelmistot ovat olleet osa kaupunkisuunnittelun prosesseja tietokoneistumisen alusta lähtien. 1990-luvun lopulta alkaen Internetin käytön räjähdysmäinen kasvu on kuitenkin tuonut täysin uusia mahdollisuuksia erityisesti tietojen keräämiseen ja hallintaan, mutta korostetusti myös kansalaisvaikuttamisen toteuttamiseen. Tekninen erikoisosaaminen tai laaja tietämys kansalaistoiminnasta eivät enää ole välttämättömiä taitoja niille asukkaille, jotka haluavat tulla osaksi kunnallista päätöksentekoa tai suunnitteluprosessia (Foth, Bajracharya, Brown & Hearn 2009). Suomessakin on kunnallisella ja valtakunnallisella tasolla kehitetty ja otettu käyttöön osallistavia verkkopohjaisia paikkatietojärjestelmiä (participatory GIS, PGIS), joita voidaan käyttää esimerkiksi paikallisen tiedon keräämiseen suunnittelutyön tueksi. Näistä voidaan mainita esimerkiksi Suomessa uraauurtava tutkimusta toteuttanut PehmoGIS-hanke (Kyttä & Kahila 2006) sekä Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelmassa (SADe) toteutettu HARAVA-kyselytyökalu, joilla on kerätty tietoa asukkaiden elinympäristön laadusta ja mielipiteitä muun muassa tulevista kaavahankkeista.
Verkkopohjaisten teknologioiden kehittymisen myötä on syntynyt joukkoistettuja ja vapaaehtoisesti tuotettuja (ns. volunteered geographic information) tietovarantoja, jotka perustuvat ei-ammattilaisten tuottamaan informaatioon. Näiden palveluiden avulla miljoonat käyttäjät voivat jakaa tuottamaansa paikkasidonnaista tietoa, mikä aiemmin on ollut mahdotonta samassa laajuudessa (Elwood 2008). Tällaisia ovat esimerkiksi karttasovellus OpenStreetMap tai verkon ilmainen tietovaranto Wikipedia.
Uusimpina työkaluina mahdollisten osallistumiskanavien joukkoon ovat nousseet erilaiset sosiaalisen median sovellukset, kuten Facebook ja Twitter, joiden suosio on kasvanut tieto- ja viestintäteknologioiden yleistymisen myötä. Kuten Saad-Sulonen huomioi (2013), päätöksenteon tukena käytettävät, osallistamiseen tähtäävät verkkopalvelut ovat kuitenkin pääosin noudatelleet perinteisten osallistumistapojen logiikkaa, sillä niiden toteuttajana on usein suunnitteluorganisaatio ja asukkaat ovat tiedon tuottajia. Tällaisen ylhäältä johdetun toiminnan vastapainoksi on esitetty itseorganisoituvan toiminnan mallia, jossa aloite palautteen jättöön tai kehitysprosessin käynnistämiseen tulisi asukkailta itseltään (Boonstra & Boelens 2011). Juuri sosiaalisten medioiden kaltaisten jokapäiväisten tekniikoiden on nähty mahdollistavan tämän alhaalta-ylös suuntautuvan vuorovaikutteisen toiminnan (Saad-Sulonen & Horelli 2010). Näiden uusien kanavien suurin anti onkin tarjota asukkaille itselleen mahdollisuus järjestäytyä ja mobilisoida aktiivisia toimijoita erilaisten kysymysten ääreen (Evan-Cowley 2010). Suomessa näkyvimmät esimerkit ovat olleet Facebookin aktiiviset Lisää kaupunkia Helsinkiin tai Lisää kaupunkia Tampereelle kaltaiset ryhmät, jotka ovat koonneet tuhansia verkonkäyttäjiä kaupunkisuunnitteluun liittyvien kysymysten ääreen.
Vuorovaikutteisen suunnittelun haasteet
Konsensusta tavoittelevaa suunnittelukäytäntöä on kritisoitu etenkin valtakeskeisistä näkökulmista, joista katsottuna on selvää, etteivät suunnitteluprosessiin osallistuvat toimijat, kuten päättäjät, suunnittelijat ja asukkaat, ole samassa asemassa vallankäytön mahdollisuuksien osalta (Flyvberg 1998; Hiller 2000; Mouffe 2000). Suunnittelu on hyvin moninaisten halujen ja toimijoiden kenttä, jossa konsensukseen pääseminen edellyttää jaettujen arvojen olemassa oloa ja niiden hyväksymistä ja tunnistamista. Bäcklundin ja Mäntysalon (2010) mukaan kommunikatiivinen suunnittelu ei kuitenkaan kykene huomioimaan vastakkaisia arvo- tai todellisuuskäsityksiä välttämättä samanarvoisina. Mouffen (2000) mukaan suunnittelukäytännöissä vastakkaisten näkemysten tulisikin avoimesti hyväksyä konsensuspyrkimyksen rajoitteet, jotta yksikään osapuoli ei kokisi jäävänsä suunnittelukäytäntöjen ulkopuolelle.
Pyrkimys avoimempaan osallistumiseen ja etenkin tieto- ja viestintätekniikan yleistyminen osallistumisen työkaluna ovat herättäneet myös kysymyksiä tuotetun uuden lokaalin tiedon käytöstä. Perinteisen suunnittelutiedon rinnalle nostetun epäformaalin tiedon hyödyntäminen ei ole vielä vakiintunut osaksi suunnittelukäytäntöjä eikä sen suhteesta ammattimaiseen suunnitteluprofessioon ole käyty laajoja keskusteluja (Staffans, Rantanen & Nummi 2010). Houghton, Miller ja Foth (2014) arvioivat laajemminkin, että suunnitteluprofessio itsessään on ollut hidas ottamaan käyttöön tieto- ja viestintätekniikan tuomia mahdollisuuksia huolimatta innovatiivisista ratkaisuista.
Erilaisten osallistumisratkaisujen vaarana saattaa olla, että asukkaiden osallistuminen ei tuota aitoja yhteyksiä heidän näkemystensä tai huoliensa ja toteutuneiden suunnitteluratkaisujen välille. Quick ja Feldman (2011) varoittavatkin, että huonot osallistumiskokemukset saattavat pikemminkin lisätä eri osallistujaryhmien välisiä jännitteitä ja vähentää halukkuutta osallistua tulevaisuudessa. Osallistumiskokemusten on oltava aitoja, jotta niillä on haluttu vaikutus. Esimerkiksi kaupunki voi toteuttaa verkkofoorumeita asukasnäkökulmien jättämistä varten, mutta asukkaille nämä saattavat heidän aiempien vaillinaisten kokemusten valossa näyttäytyä epäaitoina yrityksinä pyrkiä vuorovaikutukseen asukkaiden kanssa.
Tietoyhteiskuntavalmiudet ja osallistuminen
Digitalisaation tuottamilla kuiluilla on viitattu laajemmin eri käyttäjäryhmien erilaisiin mahdollisuuksiin omistaa, käyttää ja hyödyntää erilaisia tieto- ja viestintäteknisiä työkaluja (Selwyn 2004). Täysipainoinen osallistuminen nykyaikaisen tietoyhteiskunnan toimintaan vaatiikin kansalaisilta yhä enemmän tietoteknisiä valmiuksia. Asukasosallistuminen ei ole jäänyt tämän kehityksen ulkopuolelle.
Aiemmin digitaalisten kuilujen määrittelyinä ja mittareina käytettiin pääsääntöisesti laitteiden ja yhteyksien omistamista, kun taas sittemmin huomio on siirtynyt näiden laitteiden käytön laajempaan arviointiin (Barzilai-Nahon 2006). Moniulotteisempaa lähestymistapaa on jo nykyisen Internet-ajan alkuvaiheessa esittänyt muun muassa Van Dijk (1999), jonka mukaan teknologian saavutettavuuteen vaikuttavat omistamisen lisäksi esimerkiksi käyttäjien kiinnostus uutta teknologiaan kohtaan, aiemmat kokemukset, yleinen tietotaito, käyttöön saatava sosiaalinen tuki tai toisaalta sen käyttöön kohdistuva sosiaalinen paine sekä mielekkäiden käyttömahdollisuuksien olemassaolo.
Digitaalisuus on nostanut myös esille sosiologisen tutkimuksen piirissä kysymyksiä digitaalisesta sosiaalisesta pääomasta ja sen vaikutuksista. Sosiaalinen pääoma voidaan ymmärtää yksilöiden hyödynnettävissä olevina yhteyksinä, joiden avulla yksilö voi toimia menestyksekkäästi ryhmässä omien ja yhteisten etujen saavuttamiseksi (Putnam1995; 2000). Digitaalinen sosiaalinen pääoma voidaan sen sijaan määritellä esimerkiksi verkkotekniikan ja Internetin käytön myötä saavutettavana sosiaalisena pääomana. Tutkimuksissa (mm. Shah, Kwak & Holbert 2001; Ellison 2007) on tuotu esille, että esimerkiksi sosiaalisen median kuten Facebookin ja yleensä Internetin monipuolinen käyttö tuo mukanaan myös laajempia mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen ja kansalaistoimintaan oikeassa elämässä.
Tutkimuksen kohdealue
Tutkimuksen kohdealueena on Turun länsiosassa sijaitseva Pansion ja Pernon kaupunginosien muodostama asuinalue. Alue valikoitui tutkimusalueeksi sen ollessa yksi Turun kaupungin asuinalueiden kehittämishankkeen kohteista. Alueen kokonaisasukasmäärä on noin 4500 henkilöä. Alue on muodostunut useiden vuosikymmenien aikana ja on nykyasultaan monimuotoinen lähiökokonaisuus, jota luonnehtii sekä toista maailmansotaan edeltävä ja sen jälkeen syntynyt pientalorakentaminen että 1960- ja 1970-luvuilta periytyvä kerrostaloasutus. Uudempaa asuinrakentamista on vähemmän. Eri asuinaluekokonaisuuksia erottavat toisistaan laajat viher- ja metsäalueet.
Tarkasteltaessa Pansion ja Pernon aluetta sosio-ekonomisin indikaattorein, aluetta luonnehtii muun muassa korkea työttömyysaste, 23,6 prosenttia, verrattuna kaupungin keskiarvoon 12,9 prosenttiin (Turun kaupunki 2013). Vuokra-asuntojen osuus alueen asunnoista on kaupungin korkein (73 prosenttia). Vuosien 2000 ja 2011 välillä alueen asukasluku väheni 8,3 prosenttia, suhteellisen muutoksen ollessa korkein koko kaupungissa. Muuttotappion lisäksi alueen julkiset ja kaupalliset palvelut ovat supistuneet viimeisten vuosien aikana. Alueelta on 2000-luvun aikana lopetettu muun muassa lukio ja yläkoulu.
Kaupunkisuunnittelun ja -kehittämisen näkökulmasta alueella on niin ikään ongelmakohtia. Alue sijaitsee kaupungin länsiosassa lähellä merta satama- ja teollisuusalueiden kainalossa, mutta alueelta ei ole vapaata kulkuyhteyttä merenrantaan. Teollisuustoiminnot erottavat alueen kaupungin muusta yhtenäisestä asuinaluerakenteesta. Alueen heikon vetovoiman takia alueelle ei ole kohdistunut uudisrakentamispaineita ja asuinrakentaminen on 2000-luvun aikana ollut vähäistä. Asuinalueen täydentävää rakentamista ovat haitanneet myös lähellä sijaitsevan öljysataman ja nesteytetyn maakaasun terminaalialueen varauksen turvavyöhykkeet. Nykyisessä yleiskaavatyössä alueen tavoitteeksi on asetettu täydentävä rakentaminen, väestörakenteen monipuolistaminen, julkisten palvelujen parantaminen ja yleinen asuinympäristön kohentaminen.
Tieto- ja viestintäteknologian käytön mahdollisuuksien tarkasteluun alue tarjoaa kaksi ulottuvuutta. Ensimmäiseksi, Suomi on korkean teknologian maa ja Turussa, kuten muissakin suurissa kaupungeissa, asukkaille suunnattuja viestintäkanavina on aktiivisesti luotu osaksi kaupungin verkkosivuja. Kaupungissa on käytössä useita päätöksentekoon liittyviä, asukkaille suunnattuja sähköisiä palveluja, joiden tavoitteena on lisätä päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja asukkaiden osallistumismahdollisuuksia. Tällaisia ovat esimerkiksi lautakuntien esityslistojen ja päätösten esittäminen verkossa. Suoraan asukasosallistumiseen suunnattuja palveluja on Turussa keskitetty yhteen verkkopalveluun, jonka avulla käyttäjä voi jättää eri hallintokuntien piiriin liittyvää palautetta (https://opaskartta.turku.fi/eFeedback/). Samaa palvelua voi käyttää tietokoneelta ja mobiililaitteelta. Verkkoympäristön laajempaan hyödyntämiseen asukaspalautteen kanavana liittyy näin ollen kaupungin osalta mielenkiintoa. Toisen ulottuvuuden tarjoaa alueen haasteellisuus asukasosallistumisen kohdealueena. Tieto- ja viestintätekniikka tarjoaa perinteisille osallistamistavoille vaihtoehdon, joka saattaa houkutella uusia käyttäjäryhmiä kansalaisvaikuttamisen piiriin.
Tutkimusaineisto ja -menetelmät
Osallistumisen mahdollisuuksia tarkasteltiin syksyllä 2013 toteutetulla, satunnaisotantaan perustuvalla lomakekyselyllä, joka lähetettiin tutkimusalueella 1000 kotitalouteen. Lomakkeen vastaajiksi valikoitu satunnaisesti joka kotitalouden 18–75‑vuotias henkilö. Lomakkeita palautettiin 258 kappaletta, ja osallistumisprosentiksi muodostui näin ollen 25,8. Valtaosa kyselylomakkeen kysymyksistä oli muodoltaan Likert-asteikollisia väittämiä. Kokonaisuudessaan kyselylomake sisälsi 37 muuttujaa. Kyselyn taustamuuttujina tiedusteltiin tavanomaisimpia sosio-ekonomia muuttujia, kuten ikää, koulutusta ja toimea. Lisäksi taustakysymyksissä tiedusteltiin muun muassa vastaajien asuntotyyppiä ja asuntohallintaa. Keskeiset taustamuuttujat ja niiden keskiarvot on esitelty taulukossa 1.
Taulukko 1. Vastaajien taustatiedot
| Ikä (N=258) |
18-24: 4.3% |
25-34: 13.2% |
35-49: 17.1% |
50-64: 39.3% |
65-: 26.1% |
| Asuttu aika | Keskiarvo: 18.9 vuotta. |
||||
| Sukupuoli (N=258) |
Miehet: 47.1% |
Naiset: 52.9% |
|||
| Ylin koulutus (N=258) |
Peruskoulu: 31.1% |
Ylioppilas: 7.4% |
Ammatillinen: 47.5% |
Korkeakoulu: 13.2% |
Muu: 0.8% |
| Päätoimi (N=256) |
Töissä: 43.8% |
Eläkkeellä: 38.3% |
Opiskelija: 4.7% |
Työtön: 10.5% |
Muu: 2.7% |
| Asuntotyyppi (N=258) |
Omakotitalo: 18.2% |
Kerrostalo: 61.6% |
Muu: 20.2% |
||
| Asuntohallinta (N=258) |
Omistus: 54.3% |
Vuokra: 42.6% |
Muu: 3.1% |
Kyselyn avulla koottiin tietoja kahden pääteeman osalta. Ensimmäinen teema käsitteli asukkaiden tietoyhteiskuntavalmiuksia eli mahdollisuuksia käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa omassa arjessaan. Tarkastelun kohteena olivat laitteiden omistaminen, käytön laajuus ja sujuvuus sekä verkkoympäristöjen käyttö kommunikaatiovälineenä. Kyselyn toinen teema käsitteli asukkaiden mahdollisuuksia ottaa osaa oman asuinympäristön suunnitteluprosessien eri vaiheisiin. Tarkastelun kohteena olivat asukkaiden motivaatio, tietotaito ja halukkuus oman lähiympäristön suunnitteluun. Tarkastelussa olivat myös aiemmat osallistumiskokemukset.
Lomaketutkimuksen kohdalla tutkimusmenetelminä käytettiin pääasiassa vastausten jakaumia kuvaavia deskriptiivisiä tilastomenetelmiä. Osallistumisen mahdollisuuksia tarkasteltaessa käytettiin lisäksi ryhmittelyanalyysiä, jonka avulla tunnistettiin vastaajien joukosta erilaisia osallistujaryhmiä. Muodostettuja ryhmiä vertailtiin taustamuuttujien suhteen ristiintaulukoimalla, jolloin myös havaittujen erojen tilastollista merkitsevyyttä pystyään tulkitsemaan käyttäen khin neliö -testiä. Tässä tutkimuksessa käytetään 95 prosentin luottamusväliä, jolla tilastollinen merkitsevyys saavutetaan alle 0,05 havaitulla merkitsevyystasolla.
Tieto- ja viestintätekniikan käyttö tutkimusalueilla
Kyselyn mukaan asukkaat suhtautuvat pääsääntöisesti positiivisesti tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämiseen (taulukko 2). Vastaajista 76 prosenttia koki tieto- ja viestintätekniikan käytön omassa arjessaan välttämättömäksi ja 81 prosenttia vastaajista koki puolestaan tekniikan helpottavan heidän arkeaan. Samanaikaisesti vastaajien potentiaali käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa näytti korkealta laitteiden omistajuuden valossa. Liki kaikilla vastaajilla oli käytössään matkapuhelin. Vastaajista 85 prosenttia ilmoitti omistavansa kiinteän tai langattoman verkkoyhteyden kotonaan. Kiinteän verkkoyhteyden omistajuus on tutkimusalueella ylittänyt selkeästi kiinteän puhelinyhteyden omistajuuden. Alueella älypuhelinten omistajuus nousi liki 41 prosenttiin, kun koko Suomessa vastaava luku on 61 prosenttia vastaavana ajankohtana.
Taulukko 2. Vastaajien näkemyksiä tieto-ja viestintätekniikan käyttöön
| Täysin samaa mieltä |
Osittain samaa mieltä | En samaa enkä eri mieltä | Osittain eri mieltä | Täysin eri mieltä | |
| Tietotekniikan, Internetin ja erilaisten verkkopalvelujen käyttö on omassa elämässäni välttämätöntä | 52.5% | 23.5% | 8.2% | 5.9% | 9.8% |
| Omat taitoni riittävät tietotekniikan sujuvaan peruskäyttöön | 49.6% | 24.2% | 8.6% | 9.0% | 8.6% |
| Otan mielelläni käyttöön uusia teknisiä laitteita ja verkkopalveluja | 19.5% | 28.0% | 20.6% | 14.8% | 17.1% |
| Internet on minulle luonteva väline yhteydenpitoon ja sosiaalisten suhteiden ylläpitoon | 34.0% | 18.4% | 16.0% | 9.8% | 21.9% |
| Sähköiset palvelut helpottavat elämääni | 64.5% | 16.8% | 12.1% | 1.2% | 5.5% |
Asukkaiden mahdollisuuksia ja motivaatioita tieto- ja viestintätekniikan käyttöön tarkasteltiin viiden väittämän kautta. Väittämien avulla muodostettiin yksinkertainen tietoyhteyskuntavalmiuksia kuvaava summamuuttuja, joka sai arvoja 5 ja 25 väliltä. Matalampi arvo indikoi suurempaa tieto- ja viestintätekniikan käytön potentiaalia. Muuttujan arvot koodattiin tämän jälkeen uudestaan neljään luokkaan jaetuksi muuttujaksi. Tarkasteltaessa vastaajien jakautumista muodostettuihin luokkiin voidaan huomata, että suurin osa vastaajista sijoittuu kahteen ensimmäiseen luokkaan. 48 prosenttia vastaajista lukeutuu ensimmäiseen ja 29 prosenttia toiseen luokkaan.
Verrattaessa muodostettua summamuuttujaa vastaajien sosio-ekonomisiin taustamuuttujiin, voidaan havaita riippuvuus asukkaiden motivaatioiden tai tieto- ja viestintätekniikan käyttömäärien sekä asukkaiden iän (p < 0,001), koulutuksen (p < 0,001) ja toimen (p < 0,001) välillä. Nuoremmat, koulutetummat ja työssäkäyvät asukkaat suhtautuvat tieto- ja viestintätekniikan käyttöön positiivisemmin ja kokevat sen käytön välttämättömämmäksi kuin iäkkäämmät ja työelämän ulkopuolella olevat sekä alhaisemman koulutuksen vastaajat.
Samankaltaisia eroja voidaan havaita myös tarkasteltaessa esimerkiksi sosiaalisen median käyttöä vastaajien joukossa. Alle 50-vuotiaista vastaajista 74 prosenttia ilmoitti käyttävänsä sosiaalista mediaa päivittäin, kun taas yli 50-vuotiaista vastaajista yli 54 prosenttia ei käytä sosiaalista mediaa lainkaan. Sosiaalisen median käyttö myös jakaa vastaajat liki yhtä suuriin osiin sen mukaisesti, käyttävätkö he sitä päivittäin tai eivät lainkaan. Sosiaalisen median käyttöä luonnehtiikin sen jatkuvuus ja jokapäiväisyys – käyttäjät ovat liki kaikki pääsääntöisesti tietotekniikan aktiivisia ja päivittäisiä käyttäjiä. Sosiaalisen median käyttö alueella noudattelee vahvasti koko väestön käyttötapoja samana ajankohtana. Etenkin nuorempien ikäluokkien kohdalla päivittäinen käyttö on erittäin yleistä, kun taas vanhempien ikäluokkien kohdalla tutkimusalueella sosiaalisen median käytön voidaan nähdä olevan hieman koko maan arvoja aktiivisempaa – koko maassa vain noin yksi kymmenestä eläkeiässä olevasta ilmoittaa käyttävänsä sosiaalisen median palveluita (Tilastokeskus 2013).
Sosiaalisen median käyttö indikoi vahvasti myös Internetin hyödyntämistä laajemmin yhteydenpitovälineenä. Sosiaalisen median aktiivisista käyttäjistä 70 prosenttia koki verkkoympäristön luontevaksi yhteydenpitokanavaksi kaupunkilaisten ja päättäjien välillä. Vastaajista, jotka eivät käytä sosiaalista mediaa lainkaan, verkkoympäristön mielekkääksi toimintaympäristöksi koki vain noin 30 prosenttia. Monin osin yllätyksettömät tulokset käyttömääristä ja käyttäjäryhmistä ylläpitävät näkemystä tietotekniikan hyödyntämisen polarisoivista ominaisuuksista. Tämän jälkeen on syytä tarkastella, miten asukkaat kokevat omat mahdollisuutensa osallistua ja miltä osallistumisen mahdollisuudet näyttäytyvät verkkoympäristössä.
Osallistumisen mahdollisuudet
Asukkaiden potentiaalia ottaa osaa kaupunkiympäristön suunnitteluun arvioitiin tutkimuksessa ryhmittelyanalyysillä. Analyysi perustuu kyselyn muuttujiin, joissa vastaajat arvioivat omaa innokkuuttaan, motivaatiotaan ja tietotaitoaan osallistua asukkaina oman asuinympäristön suunnitteluprosessiin. Analyysimenetelmänä ryhmittelyanalyysin yleisenä tavoitteena on saada jaettua vastaajajoukko kahteen tai useampaan ryhmään siten, että ne ovat sisäisesti mahdollisimman samanlaisia mutta keskenään mahdollisimman erilaisia. Kaikki analyysiin sisällytetyt muuttujat olivat viisikohtaisia Likert-asteikollisia väittämiä eikä analyysiin sisällytetty lainkaan binäärisiä muuttujia, kuten onko vastaaja aiemmin osallistunut oman asuinympäristönsä suunnitteluun. Niiden sisällyttäminen jakoi vastaajat yleensä tämän muuttujan osalta vain kahteen ryhmään ja jätti huomioimatta kiinnostavampia osallistumiseen liittyviä muuttujia, kuten motivaatioon ja tietotaitoon liittyviä muuttujia (taulukko 3).
Taulukko 3. Ryhmittelyanalyysissä käytetyt muuttujat ja niiden keskiarvot.
| Ryhmä 1 N=112 44.3% |
Ryhmä 2 N=91 36% |
Ryhmä 3 N=50 19.8% |
|
| Minulla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa oman asuinalueeni kehittämiseen | 2.89 | 4.73 | 3.28 |
| Olen saanut riittävästi tietoa omista vaikuttamismahdollisuuksistani asuinalueeni kehittämisessä | 2.82 | 4.47 | 2.86 |
| Otan mielelläni osaa omalla asuinalueellani järjestettävään asukastoimintaan | 2.49 | 3.26 | 4.40 |
| Haluan osallistua oman asuinalueeni kehittämiseen | 2.12 | 2.75 | 3.72 |
| Luvut kuvaavat väittämien keskiarvoja. 1 = Täysin samaa mieltä, 5= Täysin eri mieltä. | |||
Ryhmittelyanalyysin avulla saatiin vastaajista eriteltyä kolme luontevaa osallistujaryhmää (taulukko 4). Ensimmäiseen ryhmään lukeutui suurin osa vastaajista (n=122, 44,3 prosenttia). Ryhmään kuuluvilla vastaajilla on suhteellisen korkea motivaatio ja kiinnostus oman kaupunkilähiympäristönsä suunnitteluun. Ryhmän vastaajilla on myös oman arvionsa mukaan tietotaitoa ottaa osaa suunnitteluprosessiin ja ryhmän vastaajat tunnistavat omat mahdollisuutensa osallistua oman asuinympäristönsä suunnitteluun. He ovat myös muihin ryhmiin kuuluvia vastaajia useammin osallistuneet oman asuinympäristönsä suunnitteluun tai seuranneet oman asuinalueen kehittämistä esimerkiksi median välityksellä. Ryhmää nimitetään tutkimuksessa perinteisiksi osallistujiksi.
Taulukko 4. Vastaajien näkemyksiä omaan asuinympäristöönsä vastaajaryhmittäin.
| Täysin samaa mieltä |
Osittain samaa mieltä | En samaa enkä eri mieltä | Osittain eri mieltä | Täysin eri mieltä | |
| Asukkaiden mielipiteet on otettu hyvin huomioon asuinalueellamme * | |||||
| Ryhmä 1 | 4.5% | 18.8% | 48.2% | 21.4% | 7.1% |
| Ryhmä 2 | 1.1% | 2.2% | 25.3% | 34.1% | 37.4% |
| Ryhmä 3 | 0.0% | 18.0% | 46.0% | 22.0% | 14.0% |
| Viihdyn hyvin omalla asuinalueellani ** | |||||
| Ryhmä 1 | 34.8% | 53.6% | 5.4% | 4.5% | 1.8% |
| Ryhmä 2 | 18.7% | 42.9% | 12.1% | 17.6% | 8.8% |
| Ryhmä 3 | 36.0% | 36.0% | 12.0% | 8.0% | 8.0% |
| Olen tyytyväinen oman asuinalueeni nykytilaan * | |||||
| Ryhmä 1 | 9.9% | 36.0% | 15.3% | 33.3% | 5.4% |
| Ryhmä 2 | 1.1% | 24.2% | 9.9% | 41.8% | 23.1% |
| Ryhmä 3 | 18.0% | 34.0% | 18.0% | 16.0% | 14.0% |
| * (p < .001), ** (p < .005) | |||||
Toinen vastaajaryhmä muodosti toiseksi suurimman ryhmän vastaajista (n=91, 36 prosenttia). Verrattua ensimmäiseen ryhmään, tähän ryhmään kuuluvat vastaajat kokevat omat mahdollisuutensa osallistua oman asuinalueensa suunnitteluun ja kehittämiseen erittäin rajoitetuiksi. He kokevat, ettei asukkaiden mielipiteitä ole alueen kehittämisessä kuunneltu riittävästi ja vastaavasti he kokevat oman asuinalueensa laadun huonommaksi kuin vastaajat muissa ryhmissä. Ryhmään kuuluvia vastaajia voi luonnehtia innokkaiksi, mutta samalla myös huolestuneiksi osallistujiksi, joiden kokemus omista kyvyistään osallistua on hyvin vähäinen. Ryhmää nimitetään tutkimuksessa huolestuneiksi osallistujiksi.
Kolmas vastaajaryhmä käsittää pienimmän osa vastaajista (n=50, 19,8 prosenttia). Verrattuna kahteen edelliseen ryhmään, tämän ryhmän vastaajilla on alhaisin motivaatio ja innokkuus ottaa osaa oman lähiympäristön kehittämiseen. Ryhmään kuuluvat vastaajat ovat kuitenkin muita ryhmiä tyytyväisempiä oman lähiympäristönsä nykytilaan. Jäseniä voi luonnehtia välinpitämättömiksi osallistujiksi, vaikka heillä onkin oman arvionsa mukaan hyvät mahdollisuudet osallistua esimerkiksi tietotaitojensa suhteen. Ryhmää nimitetään tutkimuksessa välinpitämättömiksi osallistujiksi.
Ryhmittelyanalyysin avulla muodostettuja ryhmiä tarkasteltiin ristiintaulukoimalla ne kyselyn taustamuuttujien kanssa. Taulukoinnin perusteella ryhmät eivät muodosta tilastollista merkitsevyyttä yhdenkään kyselyyn sisältyneen sosio-ekonomisen taustamuuttujan kanssa. Esimerkiksi vastaajien ikä tai asuintyyppi tai asunnonhallinta ei luonnehdi yhtäkään ryhmää tilastollisesti merkitsevästi. Näin ollen vastaajaryhmät ovat sisäisesti hyvin heterogeenisia.
Ristiintaulukoimalla eri osallistujaryhmät ja mielekkäin osallistumistapa, voitiin niiden välillä todeta selkeä tilastollisesti merkitsevä riippuvuus. Perinteisten osallistujien joukossa asukastapaamiset ja verkkopohjaiset kyselyt ja -palvelut olivat yhtä mielekkäitä tapoja muodostaa yhteyksiä kansalaisten ja suunnitteluviranomaisten välille. Huolestuneiden osallistujien joukossa verkkoympäristö oli puolestaan selkeimmin mielekkäin osallistumisväline. Välinpitämättömien osallistujien joukossa sen sijaan vastausvaihtoehto ”En halua osallistua” oli yleisin vastausvaihtoehto. Varsinaisista osallistumismuodoista mielekkäin vaihtoehto välinpitämättömien vastaajien joukossa oli puolestaan verkkoympäristön hyödyntäminen (taulukko 5).
Taulukko 5. Mielekkäimmät osallistumistavat osallistujaryhmittäin.
| Ryhmä 1 N=112 |
Ryhmä 2 N=91 |
Ryhmä 3 N=50 |
|
| Asukastilaisuudet | 28.7% | 23.6% | 6.1% |
| Postikyselyt | 26.9% | 27.0% | 28.6% |
| Internet | 29.6% | 37.1% | 26.5% |
| En ole kiinnostunut osallistumisesta | 12.0% | 12.4% | 36.7% |
| Muut keinot | 2.8% | 0.0% | 2.0% |
| 100.0% | 100.0% | 100.0% | |
| χ2 -arvo 25.432; df=8; (p < 0.001) | |||
Tarkasteltaessa ryhmittelyllä tuotettuja vastaajaryhmiä sekä vastaajien potentiaalia ja mahdollisuuksia käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa, ei ryhmien välille muodostu ristiintaulukoimalla tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Asukkaiden mahdollisuudet tieto- ja viestintätekniikan sujuvaan käyttöön näyttäytyvät kuitenkin vastaajien kiinnostuksena ja motivaationa käyttää verkkoympäristöjä paitsi kommunikaatiovälineenä myös yhteyskanavana kansalaisten ja suunnitteluviranomaisten välillä. Vastaajat, jotka arvioivat omat mahdollisuutensa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa hyviksi, kokivat verkkoympäristön mielekkäimmältä viestintäväylältä. Verkkoympäristön hyödyntäminen viestintäväylänä näyttäytyy myös ikäkysymyksenä; 50–64-vuotiaiden halukkuus hyödyntää verkkoympäristöä jää 29,9 prosenttiin, kun taas nuorempien, 25–49-vuotiaiden, vastaava osuus nousee 44,2 prosenttiin.
Kyselyn tuloksia tarkasteltaessa on kuitenkin huomioitava, että vaikka motivaatio ja halukkuus osallistua oman asuinympäristön suunnitteluun ja kehittämiseen näyttäytyy joidenkin ryhmien kohdalla korkealta, vain noin 10 prosenttia vastaajista oli perehtynyt kaupungin verkkopohjaisiin palautejärjestelmiin. Samoin niiden vastaajien osuus, jotka olivat osallistuneet oman asuinympäristönsä suunnitteluun, jää alhaiseksi. Vastaajista 12 prosenttia ilmoitti jättäneensä asuinympäristön suunnittelua koskevaa palautetta omasta asuinalueestaan kaupungin viranomaisille. Näistä vastaajista puolestaan vain noin kolmannes koki, että palautteella olisi ollut merkitystä tai, että olisivat saaneet vastauksen jättämäänsä palautteeseen.
Lopuksi
Tieto- ja viestintätekniikka tarjoaa suunnitteluviranomaisille uusia työkaluja ympäristöön liittyvän suunnittelutiedon välittämiseen ja asukkaille menetelmiä seurata suunnitelmien etenemistä ja mahdollisuuksia vaikuttaa niiden kulkuun. Myös tämän tutkimuksen kohteena olevassa Turussa näitä työkaluja on verkkopohjaisten palautekanavien muodossa otettu käyttöön.
Tutkimusalueelle toteutettu lomakekysely tarkasteli kahta pääteemaa. Ensimmäiseksi, tieto- ja viestintätekniikan käytön potentiaalia jo olemassa olevalla asuinalueella, ja toiseksi, tämän tekniikan hyödyntämistä asukkaiden näkökulmasta. Keskeinen tutkimuskysymys oli selvittää, millaiset valmiudet asukkailla on käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa ja toisaalta, miten motivoituneita ja valmiita asukkaat ovat hyödyntämään tätä tekniikkaa omaan asuinympäristöönsä liittyvän osallistumisen välineenä. Tutkimuksen perusteella suurimmalla osalla asukkaista on hyvät valmiudet tieto- ja viestintätekniikoiden käyttöön yleisesti ja myös mahdollisuus käyttää niitä osallistumiskanavana.
Lomaketutkimuksen analyysi toi esiin asukasryhmiä, jotka suhtautuvat eri tavoin osallistumiseen ja toisaalta, joiden aktivoimiseen soveltuvat erilaiset menetelmät perinteisistä osallistumismuodoista tieto- ja viestintätekniikan laajempaa hyödyntämiseen. Etenkin omista vaikuttamismahdollisuuksistaan huolestuneet asukkaat kokivat verkkoympäristöt kaikkein luontevimmiksi osallistumistavoiksi. Lisäksi asukkaat, joiden motivoituneisuus osallistumiseen yleensäkin on alhaisin, kokivat verkkoympäristöt kaikkein mielekkäimmiksi. Tämä huomio tukee arvioita, että tieto- ja viestintätekniikan laajempi hyödyntäminen saattaisi tuoda osallistumisen piiriin asukkaita, jotka eivät muutoin ole motivoituneita tai kykeneviä osallistumaan oman asunalueensa kehittämiseen ja suunnitteluun. Vastaavasti ne asukkaat, joiden motivoituneisuus tai mahdollisuudet käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa yleisesti omassa elämässään ovat vähäiset, näyttävät jäävän liki väistämättä näiden uusien osallistumismuotojen ulkopuolelle. Perinteisten osallistamistapojen kuten asukastilaisuuksien houkuttelevuus näyttää rajatulta välinpitämättömästi osallistumiseen suhtautuvien asukkaiden, mutta myös niiden vastaajien keskuudessa, jotka kokevat omat vaikutusmahdollisuutensa jo valmiiksi vähäisiksi.
Suunnitteluasiakirjojen ja -päätösten saattaminen nähtäville verkossa tai verkkokarttapalveluna toteutettu asukaskysely ei sellaisenaan tee suunnittelukäytännöistä vuorovaikutteisia. Kuten tässä tutkimuksessa tulee esille, vain murto-osa tutkimusalueen niistä asukkaista, jotka ovat verkon kautta jättäneet asukaspalautetta tai osallistuneet verkon kautta oman asuinympäristönsä suunnitteluun, on kokenut saaneensa vastauksen omaan mielipiteensä. Asukkaiden kokemus tieto- ja viestintätekniikasta mielekkäänä osallistumistapana luo kuitenkin pohjaa tuleville tietoteknisille osallistumiskäytännöille ja toimintatavoille.
Tässä tutkimuksessa kohdealueiksi valikoituivat asuinalueet, joilla monet sosio-ekonomiset tunnusluvut on huonompia kuin monilla muilla saman kaupungin vastaavilla kerrostalolähiöalueilla. Tutkimusta ei kuitenkaan ole haluttu liikaa kehystää asuinalueen ominaisuuksien mukaan, vaikka lienee odotettavaa, että tieto- ja viestintätekniikan käyttö on yleisempää ja monipuolisempaa alueilla, jossa asukkailla on hyvät taloudelliset mahdollisuudet ottaa käyttöön esimerkiksi uusinta tietotekniikkaa. Tämä voi toimia jatkossa vertailevan tutkimuksen lähtökohtana, jossa selkeästi erityyppisten asuinalueiden – lähiöiden ja kantakaupunkimaisten alueiden – osallistumismahdollisuus ja osallistujaryhmiä voidaan tutkia keskenään. Lisäksi huomattavaa vastaajien edustavuudessa on myös lomaketutkimuksen kyky tavoittaa erityisesti ne, jotka ovat kyselyn aiheesta – tässä tapauksessa asukasosallistumista – ylipäänsä kiinnostuneet.
Tutkimusalueella ei myöskään ole ollut käynnissä ajankohtaisia kaava- tai kehittämishankkeita, jotka suuresti vaikuttaisivat alueen käyttöön, ja joihin asukkaat saattaisivat suuressa määrin kohdistaa mielenkiintoa tai intohimoja. On oletettavaa, että tämänkaltaisen hankkeiden ympärille syntyy ainakin tilapäistä ”osallistumispöhinää” ja keskustelua, joka saattaa aktivoida suuren määrän alueen asukkaita. Tutkimusalueella tällaisten puute saattaa olla syynä sille, ettei esimerkiksi ryhmittelyanalyysin avulla saatu esille nimenomaan asukaslähtöisen osallistumisen osallistujaryhmää. Jatkossa kuitenkin myös tutkimusta on suunnattava yhä selkeämmin tarkastelemaan tämän tyyppisen osallistumisen potentiaalia. Voidaan pitää selvänä, että tieto- ja viestintätekniikkaan pohjautuvien osallistumismenetelmien käyttö on tulevaisuudessa nykyistä laajempaa ja niiden käyttöominaisuudet monipuolistuvat käytettävissä olevien tekniikoiden kehittyessä ja yleistyessä. Niiden käytön tutkimukseen onkin jatkossa suunnattava resursseja, jotta osallistumisen kokemukset etenkin asukkaille ovat positiivisia.
Kirjallisuus
Barzilai-Nahon, Karine (2006). Gaps and Bits: Conceptualizing Measurements for Digital Divide/s. The Information Society: An International Journal 22:5, 269–278.
Brody, Samuel & Godschalk, David R. & Burby, Raymond J. (2003). Mandating Citizen Participation in Plan Making: Six Strategic Planning Choices. Journal of the American Planning Association 69:3, 245–64.
Burby, Raymond J. (2003). Making Plans that Matter: Citizen Involvement and Government Action. Journal of the American Planning Association 69:1, 33–49.
Boonstra, Beitske & Boelens, Luuk (2011). Self-organization in urban development: towards a new perspective on spatial planning. Urban Research and Practice 4:2, 99–122.
Bäcklund, Pia & Mäntysalo, Rainer (2010). Agonism and institutional ambiguity: Ideas on democracy and the role of participation in the development of planning theory and practice – the case of Finland. Planning Theory 9:4, 333–350.
Ellison, Nicole & Steinfield, Charles & Lampe, Cliff (2006). Spatially bounded online social networks and social capital: The role of Facebook. Annual conference of the International Communication Association (19. –23.7.2006, Dresden, Saksa). [viitattu 16.4.2014] <http://www.ucalgary.ca/files/stas341/Facebook_ICA_2006.pdf >
Elwood, Sarah (2008). Volunteered geographic information: Future research directions motivated by critical, participatory, and feminist GIS. GeoJournal 72 (2008) 173–83.
Evans-Cowley, Jennifer (2010). Planning in the Real-Time City: The Future of Mobile Technology. Journal of Planning Literature 25:2, 136–149.
Fischer, Frank (2000). Citizens, Experts and the Environment: The Politics of Local Knowledge. Duke University Press, Durham.
Flyvbjerg, Bent (1998). Rationality and Power: Democracy in Practice. The University of Chicago Press, Chicago.
Foth, Marcus & Bajracharya, Bhishna & Brown, Ross & Hearn, Greg (2009). The second life of urban planning? Using NeoGeography tools for community engagement. Journal of Location Based Services 3:2, 97-117.
Hillier, Jean (2000). Going round the back? Complex networks and informal action in local planning processes. Environment and Planning A 32:1, 33–54.
Houghton, Kirralie & Miller, Evonne & Foth, Marcus (2014). Integrating ICT in to the planning process: impacts, opportunities and challenges. Australian planner 51:1, 24-33.
Kyttä, Marketta & Kahila, Maarit (2006). PehmoGIS Elinympäristön koetun laadun kartoittajana. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja B 90. Espoo.
Mandarano, Lynn & Meenar, Mahbubur & Steins, Christopher (2010). Building social capital in the digital age of civic engagement. Journal of Planning Literature 25:2, 123–135.
Mouffe, Chantal (2000). The Democratic Paradox. Verso, London.
Putnam, Robert (1995). Tuning in, tuning out: The strange disappearance of social capital in America. Political Science and Politics 28:4, 664–683.
Putnam, Robert (2000). Bowling alone: The collapse and revival of American community. Simon and Schuster, New York.
Quick, Kathryn S. & Feldman, Martha S. (2011). Distinguishing Participation and Inclusion. Journal of Planning Education and Research 31:3, 272–290.
Selwyn, Neil (2004). Reconsidering the political and popular understanding of digital divide. New Media & Society 6:3, 41-63.
Shah, Dhavan V. & Kwak, Nojin, & Holbert, R. Lance (2001). Connecting and Disconnecting With Civic Life: Patterns of Internet Use and the Production of Social Capital. Political Communication 18:2, 141–162.
Saad-Sulonen, Joanna (2013). Multiple Participations. Teoksessa Horelli, Liisa (toim.): New Approaches to Urban Planning – Insights from Participatory Communities. Espoo, Finland. Aalto University Publication series Aalto-ST 10/2013, 111-130.
Saad-Sulonen, Joanna & Horelli. Liisa (2010). The value of Community Informatics to participatory urban planning and design: a case-study in Helsinki. The Journal of Community Informatics 6:2. [viitattu 14.4.2016] <http://ci-journal.net/index.php/ciej/article/view/579/603>
Staffans, Aija & Rantanen, Heli & Nummi, Pilvi (2010). Online environments shake up urban planning – developing local internet forums. Teoksessa Wallin, Sirkku & Liisa Horelli & Joanna Saad-Sulonen (toim.): Digital tools in participatory planning. Espoo, Finland: Center for Urban and regional Studies Publications C 79, 37–57.
Taylor, Nigel (1998). Urban Planning Theory since 1945. UK: Sage, London.
Tilastokeskus (2013). Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö. [viitattu 18.4.2016] <http://tilastokeskus.fi/til/sutivi/2013/sutivi_2013_2013-11-07_tau_019_fi.html>
Turun kaupunki (2013). Yleiskaava 2035 – Lähtökohdat ja tavoitteet. Kaupunkisuunnittelu, yleiskaavayksikkö. [viitattu 23.5.2016] <http://www.turku.fi/yleiskaava2029>
Wagenaar, Hendrik (2007). Governance, complexity, and democratic participation: how citizens and public officials harness the complexities of neighborhood decline. The American Review of Public Administration 37:1, 17–50.
World Economic Forum (2015). The Global Information Technology Report 2015. [viitattu 10.4.2016] <http://www.weforum.org/gitr>
van Dijk, Jan A. G. M. (1999). The network society. Social aspects of new media. Sage, Thousand Oaks.