Normitalkoilla parempi kaavoitus

Teemu Holopainen

Hallituksen käynnissä olevat normitalkoot koskevat myös kaavoitusta ja varsinkin sen valvontaa. Ympäristöministeriön sivulle http://www.ym.fi/mrlmuutokset on listattu muutosten tavoitteet. Kiteytettynä päätavoitteena on hajarakentamisen ja käyttötarkoitusmuutosten helpottaminen sekä kaupan sääntelyn purkaminen. Pääkeinoina tavoitteiden saavuttamiselle on esitetty yleiskaavan käyttöä suoraan rakentamisen perusteena sekä kuntien suurempaa valtaa kaava- ja rakennuslupapäätöksissä. Moni pelkää, että muutos on huono, mutta se voi olla myös kaupungeille eduksi. Muutos mahdollistaisi suunnittelukulttuurin, jossa nykyiselle kaupunkirakenteen hajakeskittämiselle ei olisi enää ”pakkoa”, joka syntyy toimintojen erotteluun nojaavan kaavoitustavan (sisältäen liikennesuunnittelun) ja kaupan sääntelyn yhteisvaikutuksesta.

Hajakeskittymistä pidetään sekä laajojen kaupunkiseutujen ”luonnollisena” kehityksenä, sekä strategiana hallita kasvun ongelmia. Euroopassa keskiaikaiset pikkukaupungit ovat kasvaneet aikojen saatossa suurkaupungeiksi ja kiinni toisiinsa. Yhdessä niiden sanotaan muodostavan hajakeskittyneen kaupunkiseudun, jolla on monta ”keskustaa”. Myöhään kehittyneessä Suomessa vastaavia seutuja ei ole. Lähiöaikakauden aluerakentaminen loi toisenlaisen pohjan hajakeskittymiselle.

”Ensin oli pelto, sitten kymmenen taloa, ostoskeskus ja sen keskellä krouvi. Siellä turvenuijat ja eronneet muijat kaljaansa maistelee. Siellä istuu tummat ja kollaat ja summat kolunneet taistelee. Se on lähiön kulttuurin kehto, se on monen elämän ehto.”                                                           

-Irwin Goodman , ”Ostoskeskus ja krouvi” (1988)

2000-luvulle tultaessa hajakeskittyneen maankäytön on katsottu muodostavan enemmän ongelmia kuin hyötyjä. Kaavoittajapiireissä hajakeskittyneestä yhdyskuntarakenteesta on totutusti syytetty liikennesuunnittelua. Modernistisen liikennesuunnittelun periaatteet ovat kyllä vahvasti hajakeskittäviä, mutta oikeastaan ne vain sinetöivät kaavoituksen samansuuntaiset tavoitteet. Hajakeskittämisen paradigma syntyy toimintojen erottelun ja kaupan ohjaamisen lainsäädännön yhteispelillä. Irwinin kuvaama kaupungistumisen historia(ttomuus) on johtanut siihen, että kaupan ohjaaminen on noussut kaavoituksen keskiöön jo 70-luvulla ja pysynyt siellä vahvasti. Maankäyttö- ja rakennuslaissa kauppa ja keskus ovat sama käsite. Tästä johtuen kauppa-keskus -käsitteistön ympärille rakennettu kaavoitus tuottaa vain kauppakeskuksia, vaikka juuri niitä pyritään rajoittamaan. Maakuntakaava määrittää kaupan alueita ja mitoitusta vain jo olemassa oleviin kauppapaikkoihin (”alakeskuksiin”). Yleiskaavoittaja toimii samoin ja määrittää sallitun mitoituksen omalle korttelialueelleen. Näin liiketoiminnan mahdollisuudet rajataan pois lähiympäristöstä. Sama logiikka toimii ”pääkeskusten” sisällä, joissa myös on tapana osoittaa palveluille oma alueensa. Asemakaavoittaja ei saa läpi yhtään liiketilaa kerrostalon katutasoon, koska palveluthan on jo ”osoitettu” läheiseen keskukseen: osayleiskaavan C-alueelle. Tämä on hajakeskittävää suunnittelua läpi kaavatasojen. Maankäyttö hajautuu, mutta talous keskittyy. Yhtälö toimii niin Sysmän keskustassa kuin Helsingin Kalasatamassakin. Kilpailuvirastoa ei maankäyttö kiinnosta.

Liiketilakaavoituksen lisäksi myös asuntotuotanto keskittää taloutta. Professori Christer Bengs kuvasi nykyistä prosessikeskeistä kaavoituskulttuuria artikkelissa ”kaupunkihistoria opettaa – valistummeko?” (YS-lehti 2010:1). Bengs:n mukaan kaavoituksessa on vuosituhannen vaihteessa siirrytty asukkaita ja ympäristön laatua suosivasta lopputuloksen suunnittelusta suurmaanomistajia ja rakennuttajia suosivaan tuotantoprosessikeskeiseen järjestelmään. Näin on käynyt erityisesti Suomessa ja Ruotsissa, joissa samat rakennusliikkeet toimivat sekä maanomistajina, kehittäjinä, rakentajina että myyjinä. Asetelma on sama kuin pankkitoiminnassa, jossa samassa talossa hoidetaan suuryritysten yrityskauppajärjestelyitä ja yleistä sijoitustoimintaa samojen yrityksien osakkeilla, sekä vielä yksityisasiakkaiden varainhallintaa samoilla osakemarkkinoilla. Jotkut pankit ovat kuulemma osoittaneet ”tuotannon” eri vaiheissa toimiville pankkiireille omat hissit, jotta syntyvää sisäpiiritietoa ei voisi käyttää omaisuuden liialliseen keskittämiseen (Joris Luyendik, YLE, A-studio 9.2.2016). Ehkä pörssissä olevilla rakennusliikkeillä tulisi olla myös tällainen monen hissin malli?

Mutta entä jos kaupan sääntely puretaan ja kunnat saavat omavaltaisesti hyväksyä osayleiskaavoja, joissa liiketoiminnalle saa osoittaa tilaa muuallakin kuin keskusliikkeiden maanomistuksessa olevien ”alakeskus” –merkintöjen kohdalla? Voisiko suomalaisia kaupunkeja jopa kehittää yhtenä suurena keskustatoimintojen alueena, jossa eri maankäyttömuodot yhdistyvät saumattomasti kaikkien katujen varsilla? Voitaisiinko myös asuinrakentamisen hajautumista estää hyödyntämällä ELY-keskuksen uutta konsultoivaa roolia täydennysrakentamisen lisäämiseen? Tulisiko tarjolle jopa niin pieniä tontteja, että ne voisi rakentaa joku uusi rakennusalan toimija? Lisääntyisikö yrittäminen rakennusalalla? Entä lisääntyisikö kaupungissa työpaikat? Tasainen, yhtenäinen ja pienipiirteinen kaupunkirakenne tuottaa taloudelliselta aktiviteetiltään viriilimpää kaupunkia. Hallituksen normitalkoot voivat, paradoksaalisesti ja vahingossa, mahdollistaa Suomeen maankäytöltään tuottavammat kaupungit ja kaupunkilaisille tasapuolisemmat yrittämisen mahdollisuudet. Pallo on suunnittelijoilla.

Teemu Jama

Teemu Jama

Arkkitehti, yksikön päällikkö, WSP Oy