On juhlan aika – Yhdyskuntasuunnittelun seura YSS ry 60 vuotta

Hilkka Lehtonen

Tiesitkö, että seuramme ensimmäisenä puheenjohtajana toimi varatuomari Leo Virkkunen? Ja että vuonna 1963 ilmestyi seuran ensimmäinen lehti päätoimittajanaan arkkitehti Jyrki Lehikoinen. Tai että suosituksi tulleet keväiset kaupunkitutkimuspäivät starttasivat vuonna 2003. Monitieteiset päivät keräävät parisataapäisen osallistujajoukon. Lähes kymmenen vuotta sitten ilmestyi Yhdyskuntasuunnittelun seuran muhkea historiikki virastopäällikkö Lauri Jääskeläisen, VTL Liisa Knuutin ja muun toimituskunnan aikaansaannoksena. Kirja on hienosti kuvitettu. Seuraan kuuluu myös Pohjois-Suomen alaosasto.

Yhdyskuntasuunnittelussa pyritään kokonaisuuden pitkän ajan hallintaan samalla, kun luodaan edellytyksiä usein rinnakkaistenkin prosessien dynamiikalle. Yhdyskuntasuunnittelu suuntaa pitkät valot tulevaisuuteen, mutta osoittaa myös mahdollisuuksia nykyisyydestä käsin.

Seuraamme tarvitaan nyt ehkä enemmän kuin koskaan sitten sen alkuvuosien. Kentälle on tullut yhä uusia toimijoita, maankäyttö- ja rakennuslakia uudistetaan, vakaat alan instituutiot eivät ole enää niin vakaita kuin joskus aikaisemmin, ympäristöhallintoa heikennetään ja alan koulutuskin on hajautunut useammalle taholle. Samalla kansalaisyhteiskunta on voimistunut. Miten yhdyskuntasuunnittelu voi ylipäänsä selvitä ilman jämähtämistä vakaviin ristiriitoihin ja moninaistuneisiin intresseihin?

Yhdyskuntasuunnittelun seura soveltuu hyvin yhdeksi tutkimustiedon ja käytäntötiedon dialogisen yhdistämisen alustaksi, jolla polkua ristiriitojen ja haasteiden läpi luodaan. Alamme tarvitsee seuramme muodossa myös voimien ja toimijoiden kokoamista, yhteistyötä, avointa ja kriittistä keskustelua ja nuorten innostamista alalle. Tällaiseen yhteistyöhön sisältyy komplementaarisuuden ajatus. YSS:llä on oma arvokas roolinsa sekä asiantuntija-ammattilaisten yhteenliittymänä että uusien ikkunoiden aukaisijana alalla.

Planning -yliopistokoulututusta annetaan nyt myös Suomessa. Ensimmäisenä käynnistyi Spatial Planning and Transport Engineering -maisteriohjelma Aalto-yliopistossa ja tänä syksynä Urban Studies and Planning -maisteriohjelma Helsingin yliopistossa. Samalla jotain aiemmasta on yhä voimissaan:”YTK:n Pitkä kurssi” jatkuu alan tärkeimpänä täydennyskoulutusmuotona AaltoProssa. Siitä on tullut brändi. Sen asiantuntijakoulutuksen historiaa on takana jo peräti 50 vuotta!

Entä mitä on viimeisten vuosikymmenien aikana tapahtunut? Mitä YSS-seuran piirissä on saatu aikaan? Monet aiemmat toimintamuodot pyörivät edelleen. On kokoonnuttu kiinnostavien ja myös kiistanalaisten kysymysten äärelle seminaareihin, On tehty vauhdikkaita kesäretkiä, on annettu lausuntoja. Mutta merkityksellistä uuttakin on ilmaantunut.

Vuosittaisista Kaupunkitutkimuspäivistä on kehkeytynyt tärkeä alan tapahtuma. Niitä on järjestetty vuodesta 2003 lähtien. Mukana on ollut kolme seuraa, pysyvimpinä Suomen kaupunkitutkimuksen seura ja Yhdyskuntasuunnittelun seura YSS ry. Päivien yhteydessä on jaettu kaupunkikirjoituspalkinto, mikä on nostanut kirjoitusten tasoa. Samoin on kuultu monia kiinnostavia ja kuumia kansainvälisiä nimiä.

Samalla seura on pyrkinyt säilyttämään elävän yhteyden suunnittelun arkeen. Viime vuosina se on järjestänyt tutustumiskäyntejä alan konsulttitoimistoihin ja suunnitteluorganisaatioihin. Niitä on tarkoitus jatkaa. Pari kertaa YSS on järjestänyt myös nuorille suunnittelijoille ja alan opiskelijoille tarkoitetut rekrymessut ”Mistä leipä lähtee?” Otaniemessä. Tapahtuma on houkutellut hyvin väkeä. Tämä vuonna Suunnittelumaantieteilijöiden yhdistys SUM ry toteutti messut yhdessä YSS:n kanssa.

YS-lehti on alkanut ilmestyä myös digitaalisesti ja lehden säännöllisen ilmestymisen eteen on ponnisteltu. Seuralle on luotu toimivat ja elävät verkkosivut. Visuaalista ilmettä seuran tiedottamisessa on uudistettu ja Facebook-tiedottaminen on arkipäivää. Myös muiden järjestämistä tilaisuuksista on informoitu. Tykkäyksiä on kertynyt.

Yksi ehkä hauskimmista kesäretkissä on ollut Helsinki-aiheinen pyöräilyretki, joka käynnistyi lauantaiaamuna ani varhain klo 5. Kaupunki ei ollut vielä herännyt. Tunnelma ympärillä oli lähes unenomainen. Retken kärjessä pyöräili silloinen puheenjohtaja DI Jouko Riipinen. Vuosi oli 2015.

Seuran Ruusut ja Risut -palkintoja on jaettu edelleen pääpainon ollessa Ruusuissa. Ne kertovat osaltaan, millaisia hyviä käytäntöjä on pystytty luomaan ja mitä esimerkillistä on synnytetty. Ruusut ovat tunnustuksia tehdystä työstä. Lahden ja Jyväskylän kaupunkien palkitseminen kertoo pitkäjänteisistä, menestyksellisistä ja kokeilevista toimintamuodoista. Malta-talon palkitseminen Jätkäsaaressa nosti esille ryhmärakennuttamisen ja yhteisöllisyyden hyvin konkreettisella ja esikuvallisella tavalla. Minäkin haluaisin kokeilla elämistä siellä.

Seuran nykyisessä jäsenistössä korostuvat sekä nuori että ikääntynyt pää, vapaalle päässeet. Työelämän kuormittavimmassa vaiheessa saatetaan tuumia, että hommat osataan jo muutenkin. Seuran toiminnalla on kuitenkin aina myös sosiaalinen ja virvoittava funktionsa.

Ketkä sitten ovat olleet seuran johtotehtävissä viime vuosikymmenellä? Puheenjohtajana ovat toimineet: arkkitehti Aulis Tynkkynen ympäristöministeriöstä, asemakaava-arkkitehti Anne Jarva Hyvinkään kaupungilta, DI Jouko Riipinen FCG-koulutuksesta ja maantieteilijä FT Elina Eskelä Helsingin kaupunginkansliasta. Professori emerita, arkkitehti SAFA Hilkka Lehtonen, Porvoon kaupungin suunnittelupäällikkö, arkkitehti Eero Löytönen ja DI, erityisasiantuntija Niko-Matti Ronikonmäki liikenne- ja viestintäministeriöstä ovat toimineet varapuheenjohtajina.

Seuran tieteellisen YS-lehden päätoimittajan tärkeässä tehtävässä ovat toimineet: VTT, sosiologi Pasi Mäenpää, TkT arkkitehti Anssi Joutsiniemi ja FM, tohtorikoulutettava Sirkku Wallin. Pasi Mäenpäätä edelsi Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksessa YTK:ssa pitkään vaikuttanut VTL Mervi Ilmonen. Lehti on seuran lippulaiva. Päätoimittajat ovat tehneet apujoukkoineen valtavan työn sen kanssa. YS-lehden artikkelit ovat keränneet myös kaupunkikirjoituspalkintoja.

Tämä vuosi tulee olemaan seuran juhlavuosi. Se tulee näkymään niin ensi kevään kaupunkitutkimuspäivillä kuin muissakin tilaisuuksissa. Seura tarvitsee yhteisönsä tuen. Uudet jäsenet ja yhteisöjäsenet ovat tervetulleita mukaan. Ovet ovat auki, vallatkaa YSS ja liittykää mukaan tänä vuonna. Tai vaikka jo tänään. Seura on alallemme elintärkeä.

Kirjoittaja on Yhdyskuntasuunnittelun seuran hallituksen jäsen

Kirjallisuus

Lauri Jääskeläinen, Liisa Knuuti, Eeva Mynttinen, Pasi Mäenpää, Ulla Vahtera & Sari Viertiö (toim.) (2009). Yhdyskuntasuunnittelun seura 50 vuotta. Gummerus Oy, Jyväskylä.