Metabolism of the Anthroposphere

Eija Nieminen

Metabolia – Baccinin ja Brunnerin teoksen avainkäsite – ajatteluna ja yhdyskuntien materiaalivirtojen havainnollistavana analyysinä täydentää mainiosti muita suunnittelun arviointimenetelmiä ja antaa uusia näkökulmia yhdyskuntien kestävyyden arviointiin. Olisiko myös meillä Suomessa aihetta havainnollistaa vaikkapa materiaalivirtojen avulla sitä, kuinka laajoja ja monimuotoisia systeemejä yhdyskunnat ovat ja minkälaisia vuorovaikutuksia vallitsee niiden rakenteiden ja prosessien välillä? Kestävä yhdyskunta ei toteudu osaoptimointien avulla.

Keskeisenä läpikulkevana teemana teoksessa tarkastellaan ”kestävä kehitys”-määrittelyn suhdetta ”ekologiaan” ja sitä kautta muihin käytössä oleviin operatiivisiin kestävyyden ja ekologian määritteisiin ja analyysimenetelmiin, kuten elinkaariarviointiin ja ekologisen jalanjäljen laskentaan. Baccini ja Brunner tarkastelevat yhdyskuntien metabolismia neljän perussysteemin avulla, jotka ovat Ravitseminen (to Nourish), Puhdistaminen (to Clean), Asuminen ja Työnteko (to Reside&Work) sekä Kuljettaminen ja Kommunikointi (to Transport&Communicate). Perussysteemien materiaalivirrat on analysoitu ja tuloksena on saatu kymmenen ”indikaattori-ainetta”, jotka määrittävät parhaiten ao. perussysteemien aineenvaihduntaa: hiili, typpi, fluori, fosfori, kloori, rauta, kupari, sinkki, kadmium, elohopea ja lyijy. Teoksessa tarkasteltavien systeemien, kuten kaupungin tai teollisen toiminnan metaboliaa analysoidaan materiaalivirta-analyysin avulla, jossa prosessien virtojen suuruutta lasketaan ja kuvataan indikaattori-aineiden avulla.

Baccini ja Brunner kuvaavat yhdyskunnan kehittymistä luonnonvarojen hyödyntämisen, rakennetun ympäristön muodostumisen, taloudellisen ja teknologisen arvonmuodostuksen sekä hallinnon instituutioiden ja prosessien välisenä vuorovaikutuksena ja väittävät, että nämä vuorovaikutukset voidaan parhaiten havainnollistaa juuri materiaalivirta-analyysin avulla. Tekijät nostavatkin esiin tarpeen luoda antropogeenisestä (ihmisperäisestä) metaboliasta uusi, monitieteinen tutkimusala, joka rakentuu kaupunkisuunnittelun, arkkitehtuurin ja yhteiskuntatieteiden välille ja jolle tulee luoda omat, standardoidut arviointimenetelmät, kuten elinkaariarvioinnin ISO 14040 -standardit.

Teoksen viimeisessä luvussa on neljän case-esimerkin kautta kuvattu materiaalivirta-analyysin soveltamista yhdyskuntien jätevirtojen innovatiiviseen kierrättämiseen ja uusiokäyttöön (esimerkiksi ”kaupunkikaivostoiminta” (urban mining) yhdyskuntien kuparivarantojen jälleenkäytössä) sekä tarkasteltu uudesta, mielenkiintoisesta näkökulmasta liikkuvuuden ja liikenteen merkitystä yhdyskuntien kestävässä kehittämisessä. (Tulen aina iloiseksi, kun joku nostaa esille muitakin näkökulmia kuin yhdyskuntarakenteen ehdottoman tiivistämisen tarpeen!) Case-esimerkit havainnollistavat kuitenkin myös selkeästi, että mitä laajemmaksi tarkasteltava systeemi muuttuu, sitä suuremmaksi kasvaa oletusten ja teoreettisen lähtötiedon tarve ja määrä. Tässä on mielestäni materiaalivirta-analytiikan mahdollinen heikkous, ja sen takia jäin miettimään soveltuisiko metabolia-ajattelu sittenkin paremmin ”paikalliseen” (”local”) kuin alueelliseen (”regional”) mittakaavaan – toisin sanoen rakennusten, korttelien, kaupunginosien ja yksittäisten tuotantolaitosten tarkasteluun kokonaisten yhdyskuntien ja niiden muodostamien verkostojen sijasta? Jäin myös kaipaamaan laajempaa ja syvällisempää pohdintaa eri menetelmien toisiaan täydentävästä soveltamisesta, josta ensimmäisenä tulee mieleen elinkaaritutkimuksen kautta esille nostetut yhdyskuntien neljä keskeistä ”elinkaarta”: ruokailu, liikenne/liikkuminen, asuminen ja (käyttö)energia.

Teos sisältää merkittävää uutta ajattelua ja tietoa kaikille kestävän yhdyskuntasuunnittelun ja teollisen ekologian parissa toimiville. Se on selkeä ja havainnollinen monine taulukoineen ja graafeineen, joista useimmat sisältävät tärkeää tietoa yhdyskuntien keskeisten prosessien materiaalivirroista ja niiden hallinnasta hyvinä koosteina. Kirja antaa lukijalleen hyvin yksityiskohtaisen ja perustellun kuvan yhdyskuntien monimuotoisuudesta ja -tahoisuudesta sekä niiden kokonaisvaltaisen kestävän kehittämisen tarpeellisuudesta osaoptimointien sijaan. Teos on erinomaisen perusteellinen ja hyvin rakennettu kokonaisuus, joka tekijöidensä tavoitteiden mukaisesti soveltuu oppikirjaksi yliopistoon, erityisesti teollisen ekologian ja ympäristöteknologian opiskelijoille. Suosittelen teokseen tutustumista myös kestävästä yhdyskuntasuunnittelusta kiinnostuneille yhdyskuntasuunnittelun, arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin opiskelijoille ja asiantuntijoille.

Eija Nieminen

TkT, dosentti, TTY