Koti vaiko kasarmi lapsillemme?

Timo Tuomi

von Hertzen, Heikki (1946). Koti vaiko kasarmi lapsillemme. Asunnontarvitsijoiden näkökohtia asunto- ja asemakaavakysymyksissä. Väestöliiton julkaisuja n:o 15. WSOY, Helsinki.

*    *    *

”Olemme lähettäneet Teille asuntokysymystä käsittelevän julkaisumme ’Koti vaiko kasarmi lapsillemme’ ja toivomme Teidän ystävällisesti tutustuvan siihen. Yhteiskunnan elintärkeät edut vaativat, että asunto- ja asemakaavakysymysten hoidossa ilmenneet epäkohdat korjataan ja että nykyinen pakollinen odotusaika asunnontuotannon alalla käytetään tässä mielessä hyväksi parhaalla mahdollisella tavalla. Toivomme, että tutustuttuanne Väestöliiton esittämiin näkökohtiin tulisitte tästä vakuuttuneeksi ja tahtoisitte käyttää tarmonne ja vaikutusvaltanne asian eteenpäin viemiseksi.”

Yllä olevalla tekstillä sekä puheenjohtaja V. J. Sukselaisen ja toiminnanjohtaja Heikki von Hertzenin allekirjoituksella varustettu saatekirje oli mukana 1946 ilmestyneessä suomalaisen asuntopolitiikan virstanpylväässä Koti vaiko kasarmi lapsillemme, kun se levitettiin päättäjille ja tiedotusvälineille. Vuonna 1941 perustetun Väestöliiton päämäärät pohjautuivat 1930-luvulla esiin tulleeseen kysymykseen väkiluvun ja taloudellisen kasvun yhteydestä sekä sota-aikana korostuneeseen kasvavan ja terveen kansan ihanteen edistämiseen.

Väestöliitto otti alusta pitäen asuntopolitiikan keskeiseksi perheiden hyvinvointia ohjaavaksi tekijäksi ja vuonna 1943 toiminnanjohtajaksi tullut 30-vuotias juristi Heikki von Hertzen alkoi edistää järjestön yhteiskunnallista tehtävää tarmolla ja näkemyksellä, joka kulminoitui Tapiolan puutarhakaupungin syntyyn. Von Hertzenin kaupunkisuunnitteluideologian syntyä voi hahmottaa tämän opiskeluvuosista lähtien. Ollessaan Karjalaisen osakunnan juristikerhon puheenjohtaja hän totesi jo 1936, että erityisesti juristien, jotka aikoivat julkisen elämän palvelukseen, tuli saada mahdollisimman laaja ymmärrys yhteiskunnallisista, kansantaloudellisista ja sosiaalipoliittisista kysymyksistä.

Osallistuminen ylioppilaiden sotilaskiertueisiin 1930-luvun lopulla tutustutti von Hertzenin kuin mutkan kautta modernismin avoimen kaupunkisuunnittelun ideaaliin. Kiertueet vierailivat uusilla kasarmialueilla, jotka olivat tilavia, valoisia ja aurinkoisia, ja ne oli von Hertzenin sanoin ”hauskasti sijoitettu lahdelman rannalle tai keskelle suurta hongikkoa”. Kun tällaisiin huomioihin yhdisti ajatuksen pahasta kaupungista ja hyvästä, terveellisestä maaseudusta, oli ihanne puutarhakaupungista koossa.

Tullessaan Väestöliiton toiminnanjohtajaksi von Hertzenillä oli koostunut monista eri lähteistä selkeä ajatus siitä, millainen sodan jälkeen uudelleen rakennettavan Suomen tulisi olla. Viimeinen silaus ideologian käytännön mahdollisuuksiin syntyi vuonna 1945 tehdyllä tutustumismatkalla Suomen ja Pohjoismaiden uusimpiin asuntoalueisiin ja kaupunkisuunnitteluun. Matkaohjelman tekemiseksi von Hertzen oli tapansa mukaan käyttänyt alan parasta asiantuntijaa Otto-I. Meurmania, jonka laatima matkaohjelma tarjosi uusinta ja parasta ruotsalaista ja tanskalaista asuinsuunnittelua.

Pohjoismaiden matkallaan von Hertzen myös näki Lewis Mumfordin elokuvan ”The City”, jonka tämä oli tehnyt 1939 Museum of Modern Artille. Mumfordin kaupunki-ideaali perustui ajatukseen orgaanisesta kaupungista, jossa luonto ja ihminen voisivat elää tasapainossa. Mumfordin pääteos ”The Culture of Cities” oli ilmestynyt jo 1938 ja se tunnettiin Suomessa hyvin jo ennen vuoden 1949 suomennosta.

Matkan jälkeisenä vuotena Väestöliitolta ilmestyi julkaisu n:o 15, Heikki von Hertzenin kirjoittama Koti vaiko kasarmi lapsillemme, jossa tämä tiiviisti, kärkevästi ja haastavalla tavalla esimerkkien avulla vyörytti uudenlaisen asuinaluesuunnittelun sanomaa. Tyylilaji oli tietoisesti valittu, ja von Hertzen selitti itsekin alkusanoissa, että ”kirjanen on paikotellen saanut voimakkaan poleemisen sävyn … eikä asioiden silitteleminen vie kehitystä eteenpäin.”

Von Hertzen oli jo yliopistopoliitikkona ymmärtänyt mielipiteen muokkauksen ja tiedonvälityksen merkityksen ja tehon. Omaksumallaan tyylilajilla hän rinnasti julkaisussa kivikaupunkien asfalttipihat, joilla kasvaa potentiaalisia nuorisorikollisia tupakat suussa, sekä puutarhatilkkuja hoitavat onnelliset perheet, joissa oli sodanjälkeisen Suomen tulevaisuus. Aatteellinen tinkimättömyys kohtasi myöhemmin aikalaisolot, kun Tapiolan rakentamista varten perustettu Asuntosäätiö aloitti toimintansa. Olavi Lindblom, joka osallistui SAK:n edustajana Asuntosäätiön hallituksen kokouksiin, muisteli alkuvaiheita myöhemmin: ”Heikki von Hertzenin tunnustukseksi sanoisin, että hän kyllä piti päämäärät korkealla. Meidän muiden tehtäväksi jäikin sitten pitää päällä jonkinlaista sordinoa, sillä niissä olosuhteissa täytyi meidän olla ankaran realistisia.”