Korruptoitunut kieli

Jorma Mukala

Nykyisessä mediayhteiskunnassa televisiosarjoja, kirjoja, autoja ja kaikkea mahdollista esitellään, markkinoidaan ja brändätään taitavasti. Rakennusalalla pinnistetyimmät ja rehevimmät ilmaisut voi löytää asuntomarkkinoinnista, mutta myös uusia kaupunkisuunnitelmia lanseerataan toistelemalla hyvyyden synonyymeja, joihin tällä hetkellä kuuluvat ainakin ekologia, kestävä kehitys, energiatehokkuus, käyttäjälähtöisyys ja yhteisöllisyys. Esittelyjen houkuttelevista kielikuvista ei useinkaan ole helppo tunnistaa itse suunnitelmaa. Tarkoitus on tietenkin saada kohdeyleisö suhtautumaan myönteisesti tähän ainutlaatuisen hyvään, kestävään ja eettiseen kohteeseen. Sama markkinointiote toistuu myös uutisoinnissa, mikäli kyseinen mediatalo on päättänyt suhtautua myönteisesti hankkeeseen – esimerkkinä Helsingin Sanomien määrätietoinen Guggenheim-asian edistäminen. Median tarjoamat houkuttelevat tarinat ja viestit taipuvat mitä erilaisimpiin asentoihin, jotka riittävän kaukaa, kriittiseltä etäisyydeltä tarkasteltuina hahmottuvat kauan sitten käytöstä poistetuksi, rumaksi sanaksi: propaganda. Analysoidessaan ajanmukaista mediasanomaa utelias tonkija löytää aivan samoja kuvioita, joista ruostuneen teräsverkkoaidan taakse hylätty heinikon ympäröimä vanha propaganda muodostuu.

Kaupunkisuunnittelun yhteydessä saattaa vaikuttaa pikkumaiselta kaivella sanojen merkityksiä, sillä suunnitelman vaikutukset liikenteeseen, talouteen ja ihmisten arkeen ovat paljon olennaisempia tekijöitä. Mielestäni kriitikon, siis myös arkkitehtuurikriitikon, työlistaan kuuluu aina tonkia ja katkoa korruptoituneen kielen kiemuroita. Niiden poistaminen tuo uutta valoa ja auttaa näkemään paremmin itse asian. Otan kirjailija Paavo Haavikolta näytteen analyyttisyydestä, jota yritän soveltaa kevyesti kaupunkisuunnittelun alueelle.

”Koska valtaa ei voida ylläpitää ilman suuria ja ylivoimaisia tehtäviä, ovat valtionpäämiehet nyt keksineet rauhaanpakottamisen, joka on uusi, hieno nimi sodalle. Sota on aina tarkoittanut vastapuolen rauhaanpakottamista.”

(Paavo Haaavikko, Kahden vuoden päiväkirja. Muistiinmerkittyä vuosilta 1995–1998, 2001)

Nykymedian arkeen kuuluu hygienisoida perinteisten sanojen merkityksiä. Rauhaanpakottaminen kuulostaa toki paljon mukavammalta kuin sota, joka tuo mieleen rumasti silpoutuneita ruumiita ynnä muita epäviihtyisiä näkyjä. Myös niin viaton ja arkinen sana kuin vanhus on muuttunut epäkorrektiksi ilmaisuksi. Vanhus onkin mediassa korvautunut oikeanlaista myönteisyyttä säteileväksi aktiivisenioriksi tai neutraalia objektiivisuutta korostavaksi ikääntyväksi – lapsethan eivät ikäänny.

Tornitalo = korkea rakentaminen

Samantyyppinen hygienisointi on kohdannut vanhaa kunnon pilvenpiirtäjää ja sen pikkuveljeä tornitaloa. Viimeaikainen kaupunkisuunnittelutrendi – jonkinlainen pilvenpiirtäjävillitys, jonka huumassa pienet ja suuret kaupungit eripuolella Suomea haluavat luoda persoonallista identiteettiä suunnittelemalla keskustoihinsa nimenomaan tornitaloja – toi mukanaan uudiskäsitteen korkea rakentaminen. Ilmaisu on viileän asiallinen eikä virkamiesmäisessä neutraalisuudessaan luo yhtä voimakkaita mielikuvia kuin aiemmin käytetyt sanat. On matalaa rakentamista, mutta toisaalta on myös korkeaa rakentamista. Tällainen neutraalisuus synnyttää vahvan mielikuvan objektiivisesta harkinnasta, jonka edessä himmenee tietoisuus siitä, että yli 30-kerroksiset talot muuttavat suomalaista kaupunkia erittäin voimakkaasti sekä maantasossa että laajassa kaupunkimaisemassa.

Lobattu päätös = ainut vaihtoehto

Suomalaisessa politiikassa on totuttu käyttämään etenkin merkittävien päätösten yhteydessä ilmaisua ainoa vaihtoehto. Joskus suuri talouspäätös, toisinaan taas laina valtiolle X tai jokin rakenneuudistus esitellään ”ainoana vaihtoehtona”. Ilmaisu on täysin mieletön, sillä sana vaihtoehto sisältää merkityksen useammasta kuin yhdestä. Ainoa vaihtoehto on saanut kaupunkisuunnittelullista merkitystä Kalasataman keskuksen ja Keski-Pasilan keskustakorttelin suunnitteluprosesseissa, jotka toteutettiin samantyyppisesti. Keski-Pasilassa kolmen eri sijoittajan työryhmät tekivät omat suunnitelmat alueen kehittämisestä, mutta lopulta vain yksi työryhmä jätti tarjouksen.

Vaihtoehto = liikesalaisuus

Liikesalaisuuksiin vedoten kahta muuta ehdotusta ei saa julkistaa eikä tuoda keskusteluihin ennen kuin päätös on tehty. Kuitenkin virallisesti puhutaan kilpailusta! Arkisen kielenkäytön näkökulmasta vaikuttaa hullulta puhua kilpailusta tässä yhteydessä. Ehkä Keski-Pasilan ja Kalastaman tapauksissa ainoa vaihtoehto kuvaisi täsmällisimmin tilanteen luonteen. Vai olisiko Kummisetä-elokuvasta tuttu ”tarjous, josta ei voi kieltäytyä” vielä osuvampi? Projektia esitelleessä keskustelutilaisuudessa kävi ilmi, että kilpailevia suunnitelmia työstäneet suuret työryhmät ja kaupungin virkamiesasiantuntijat kokoontuivat yli vuoden ajan ilman tiedottamista tai yhteyttä mediaan. Niin tärkeistä suunnitelmista oli kyse, että kymmenet virkamiehet joutuivat allekirjoittamaan vaitiololupauksen. Arkikielen merkityksiin tukeutuen voinee sanoa, että suunnitelmia kehiteltiin salassa, kunnes yksi suunnitelma vietiin päättäjille. Ilmeisesti suosiossa olevan läpinäkyvyyden merkitysvivahteisiin kuuluu kaupunkisuunnittelun alueella virkavaltaisuuden lisääminen ja avoimuuden välttäminen.
Kielipoliittinen analyysimatka onkin hyvä lopettaa tähän:

”Kun sanat menettävät merkityksensä, ihmiset menettävät vapautensa”

– Konfutse

Jorma Mukala

Jorma Mukala, arkkitehti, päätoimittaja, Arkkitehti-lehti