Kohtauksia eräästä suunnitteluprojektista

Välitason toimijat osallisuuden edistäjinä

Aino Kuusimäki

On huhtikuu vuonna 2014. Berliinin Punaisen raatihuoneen kolmannen kerroksen juhlasali on lähes täynnä. Kaarevissa riveissä istuu poliitikkoja, virkamiehiä, Kreuzbergin asukkaita, kaupunkitutkijoita ja kaupungin kehittämisen ammattilaisia. Puhujat kertovat kannustavaan ja positiiviseen sävyyn, mitä turistien ja yöeläjien kansoittamilla itäisen Kreuzbergin kaduilla tapahtuu, mitä melulle on tehty ja tullaan tekemään. Harkittujen, hymyillä kuorrutettujen puheenvuorojen jälkeen kaupunginosa-aktiivin roolissa esiintyvä nainen ottaa mikrofonin ja kertoo, mitä alueen asukkaille kuuluu. Hermostunut puhe on tilaisuuden pisimpiä.

Lokal.leben-projekti perustettiin muun muassa lieventämään kaupungin suosituimpien asuinalueiden konflikteja. Projekti on lopuillaan, ja Punaisessa raatihuoneessa on käynnissä sen tuloksia esittelevä tilaisuus. Friedrichshain-Kreuzbergin alueviraston talous- ja järjestysosasto on palkannut eri tukirahastoista kootuilla varoilla yksityisen kaupunkisuunnitteluyrityksen, välitason toimijan, kehittämään menetelmiä ja toteuttamaan toimeksiannon tavoitteita: pitämään yllä pienyrittäjien kirjoa ja lieventämään asukkaiden ja yöeläjien sekä ravintoloitsijoiden välisiä jännitteitä niin kutsuttujen bileturistien suosimassa Kreuzbergissä. Projektin eri hierarkiatasojen toimijat, virkamiehet, projektia toteuttavan yrityksen työntekijät, paikalliset ravintoloitsijat ja asukasaktiivit ovat kokoontuneet kaksivuotisen projektin aikana useasti keskustellakseen kärjistyneestä tilanteesta. Projekti on menestynyt: ravintoloitsijoiden kanssa on päästy sopimukseen terassien aukioloajoista, ja toiveet räjähdysherkän tilan lientymisestä tulevana kesänä ovat varovaisesti nousseet.

Asukasaktiivi puhuu liian lähellä mikrofonia ja sanoo jälleen, miten kiitollisia asukkaat ovat projektinjohdolle: “Meistä tuntuu, että meitä kuullaan ja ettemme enää ole yksin.”

Friedrichshain-Kreuzbergin aluevirasto palkkasi välitason toimijan pystyäkseen tekemään ylipäätään jotain palveluiden yksipuolistumista ja asumisen koetun laadun heikkenemistä vastaan. Kun hallintorakenne ei ehdi uudistua vastaamaan siihen, mitä kaupungin kehityksen ohjailu tarvitsisi, on järkevää valjastaa lisähenkilöstöä hallinnon ulkopuolelta. Tällainen tarve voi myös olla väliaikainen, jolloin lyhytkestoinen ratkaisu, kuten vuoden tai parin mittainen projekti, riittää. Tällöin ostetaan niin henkilöstöresursseja kuin mahdollisesti omasta takaa puuttuvaa osaamista.

Mitä välikäsien käyttäminen sitten merkitsee osallisuuden kannalta? Välitason toimija asettuu julkishallinnon ja kaupunginosan paikallisten toimijoiden, kuten asukkaiden ja yrittäjien, väliin. Välitason toimija pystyy solmimaan verkostoja määrätyssä kaupunginosassa paikannetummin kuin paljon laajemmasta alueesta vastuussa oleva virkamies. Välitason toimija on virkamiestä neutraalimpi, ikään kuin paikallisagentti. Välikäden avulla kaupunkilaisilla on suora kontakti päättäjiin, eräänlainen ohituskaista. Vuorovaikutus tapahtuu reaaliajassa, osallisten ja päättäjien läsnä ollessa.

Onko välitason toimijoiden ottaminen mukaan suunnitteluhierarkiaan siis oikotie onneen, kun kehitetään toimivia osallisuusmenetelmiä?

Muutamaa viikkoa ennen Punaisen raatihuoneen tilaisuutta olin haastatellut projektinjohtoa ja kysynyt, mitä projektin ansiosta on tapahtunut. Kun uteliaisuuttani mainitsin kysymyksessäni luottamuksen, virkamiehen kärsivällinen tahdikkuus lopahti kesken kysymyksen ja hän parahti “…Luottamusta! Sepä olisi korkealentoista! Minusta ajoittainen molemminpuolinen hyväksyntä on jo aika hyvin. Eiköhän se ole selvää, mikä rooli kenelläkin on.”

Projektin yläportaan kommentti on räikeässä ristiriidassa projektin muiden toimijoiden kanssa, joiden mielestä kasvokkaiset tapaamiset ovat lisänneet luottamusta virastoon. Hallinto halusi osallistaa kaupunkilaisia ja kaupunkilaiset kaipasivat tulla kuulluksi, mutta kokemukset siitä, mitä todella on tapahtunut, vaihtelevat näkökulmasta riippuen. Virkamies pitää luottamuksen syntymistä hallinnon ja asukkaiden välille jossain määrin absurdina, kun samasta tilanteesta puhuva kaupunginosa-aktiivi kiittelee virkamiehiä siitä, kuinka asukkaiden ei enää tarvitse olla yksin ongelmansa kanssa. Mitä siis oikein on tapahtunut?

Jää mietityttämään, onko asukkaiden tuntema luottamuksen lisääntyminen, tunne yhdessä tekemisestä ja kuulluksi tulemisesta kuitenkin lumetta ja jonkinlaista näennäisosallisuutta.

Viraston käynnistämä osallisuusmenettely on kuitenkin viime kädessä osallistajan, ei osallistujan, säätelemää. Asukasmielipiteiden ei voida olettaa perustuvan aluekehityksen kontekstin tuntemiseen, jolloin suunnittelijan kanssa keskusteltaessa yhteinen faktapohja uupuu ja suunnittelumaallikon perustelut voivat tuntua heikoilta. Voidaanko valtahierarkian tasojen välisiä portaita todella madaltaa, vai onko haastattelemani projektijohtajan kyynisenlainen kommentti sittenkin lähinnä totuutta: eri toimijat voivat korkeintaan hyväksyä, mitä eri tehtävien ja asemien puitteissa ylipäätään on mahdollista tehdä. Kaupunkilainen joko valitsee suoran toiminnan tai käyttää julkishallinnon määrittelemiä osallisuuden kanavia; virkamies hyväksyy tai on hyväksymättä. Tilaa on pyydettävä tai otettava, olipa sitten kyse fyysisestä kaupunkitilasta tai sosiaalisesta tilasta pyöreän pöydän äärellä tai Punaisessa raatihuoneessa.

Välitason toimijat pystyvät suoran keskusteluyhteyden ansiosta olemaan lähellä kaupunkilaista ja toimimaan tulkkina hallinnollisen tason ja paikallisten toimijoiden välillä. Tällöin osallisuus on syvempää kuin esimerkiksi nettiosallisuudessa, mutta otanta on suppeampi. Osallistavina agentteina toimivat välitason toimijat ovat vahvoilla silloin, kun hallintoelinten resurssipula ja akuutti tarve ajavat uusien toimintamallien etsintään. Tällainen tilanne ei ole Suomessakaan vieras. Onkin kysyttävä, miksi hallinnollinen taso ylipäätään haluaa kehittää osallisuutta. Kaivataanko osallisuutta demokratiaihanteen toteuttamiseksi ja auktoriteettivetoisen suunnitteluparadigman lopun merkitsemiseksi vai onko kehitystehtäviä, joihin kaupunkilaisten osallisuutta todella tarvitaan?

Aino Kuusimäki

FM, Geotieteiden ja maantieteen laitos, Helsingin yliopisto