Netzstadt – Designing the Urban (2003)

Kaupunkisuunnittelun 2000-luvun alun klassikko täyttää 10 vuotta: Netzstadt – Designing the Urban, kirjoittanut Franz Oswald ja Peter Baccini.

Kimmo Ylä-Anttila

Kymmenen vuotta lienee kirjoittamattomien klassikkosääntöjen mukaan liian lyhyt aika tittelin saamiseen. Asialle ei kuitenkaan voi mitään – Netzstadt kirjoitettiin klassikkoformaattiin. Kirja päivittää asian- ja ajanmukaiseksi menetelmän, jolla kaupunkien rakennetta tulisi 2000-luvulla tarkastella.

Tieteelliset klassikot eivät synny tyhjästä; Franz Oswald ja Peter Baccini ryhtyivät poikkitieteelliseen yhteistyöhön jo varhain 90-luvun puolella. Taustalla vaikuttivat Rion vuoden 1992 kokouksen henki, näköpiirissä oleva jatkuva kaupungistuminen sekä huoli resurssien riittävyydestä. Tavoitteena oli etsiä suunnittelun ja tieteen näkökulmista pitkän tähtäimen ratkaisuja, joilla kaupungit ja kaupunkiseudut uudelleenrakennetaan kestävällä tavalla seuraavan kahden sukupolven aikana. Ensimmäinen saksankielinen esitys Netzstadt-konseptista julkaistiin jo vuonna 1998 ja se sisälsi hajanaisia, usean eri tutkijan eri näkökulmista asiaa piirittäneitä kirjoituksia. Vuonna 2003 julkaistu Netzstadt on tämän pitkän tutkimusyhteistyön lopputulema; tiivistetty ja viimeisilleen hiottu menetelmäopus, jonka 300 tyyliteltyä ja asiasisällöltään tiukaksi puristettua sivua esittelevät menetelmän taustat, mallit, käsitteet, indikaattorit, arviointikriteerit, käytön sekä soveltamisen systemaattisesti ja sveitsiläisellä täsmällisyydellä.

Netzstadtin oikea suomennos on verkkokaupunki. Tekijät ovat keskusteluissa korostaneet, että termillä haluttiin aikanaan välttää sekaannus immateriaalisiin yhteyksiin viitanneesta verkosto-termistä, joka hallitsi 90-luvun lopun tieteellistä keskustelukenttää. Netzstadt ei kuitenkaan viittaa staattiseen ja tasajakoiseen verkkoon, vaan kirjassa kaupunkisysteemi määritellään nimenomaan kaikkialle ulottuvana kolmiulotteisena verkostona, jossa on sekä sosiaalisia että fyysisiä yhteyksiä ja ihmisten, tavaroiden ja informaation virtoja ja keskittymiä. Netzstadt on nimi sekä verkostomuotoiselle kaupunkimallille että menetelmälle, jolla sitä tarkastellaan.

Kyseessä on kahden eri tieteen alan yhdistelmä: kaupunkimorfologian, joka tutkii kaupungin rakennetta, ja fysiologian, joka tutkii kaupungin aineenvaihduntaa, metaboliaa. Käytännössä jako ei ole aivan tasapuolinen: kirjassa menetelmää kuvaavilla sivuilla morfologia voittaa fysiologian numeroin 81–33. Kirjassa päivitetään nimenomaan kaupunkien morfologisen luennan menetelmää ja samaan yhteyteen sovitetaan morfologista luentaa täydentävä fysiologinen näkökulma. Käytännössä tässä muodostetaan systeeminen näkökulma kaupunkiin, jossa morfologia tutkii systeemin rakennetta ja fysiologia siinä tapahtuvia tihentymiä ja virtauksia. Kyseessä on avoin kaupunkimalli, johon voi lisätä useita täydentäviä näkökulmia lisää tarpeen niin vaatiessa – ja avoin luonnollisesti myös siinä mielessä, että kyseessä ei ole muusta maailmasta suljettu systeemikuvaus.

Itse malli on hyvin pelkistetty. Sen peruskäsitteet ovat noodi, linkki ja raja. Hyvin yksinkertaista ja samalla tietysti melko epäilyttävää, koska kaupunki noin arkikokemuksenakin tuntuu yleensä olevan hieman näitä partikkeleita monimuotoisempi. Oswald ja Baccini luonnollisesti tunnistavat kaupungin monet kasvot ja kaupungit kaupunkien sisällä, kuten heti ensimmäisiltä kaupunkia määrittelevillä sivuilla käy ilmi. Mutta toisaalta he myös tuntevat tieteellisen mallintamisen vaatimukset. Netzstadtin voi tarvittaessa pelkistää yksinkertaiseksi verkostomalliksi, mutta sitä voi myös tarkentaa ja täydentää yksityiskohdilla lähes rajattomasti.

Miten kaupunki sitten muunnetaan noodeiksi ja linkeiksi? Morfologisen luennan ensimmäisessä vaiheessa poimitaan omiksi tasoikseen alueiden erilaiset osat: metsät, vesistöt, asutus, liikennealueet, viljellyt alueet sekä erilaiset vajaatoimintaiset kesantoalueet. Näistä edellä mainituista aluetyypeistä poimitaan asutus ja sen sisäiset liikennealueet, jotka muodostavat noodit, ja laajempi liikenneverkko, joka muodostaa yhteydet asutusnoodien välille. Kun verkosto on muodostettu, sitä voi sen jälkeen tarkastella joko abstraktina noodien ja linkkien verkostona tai pelkistettynä graafina sekä tehdä siitä muun muassa graafipohjaisia laskelmia. Mutta Netzstadtin tärkein ja erottava oivallus onkin käsitellä asutusnoodia (settlement) sen fyysisen muodon ja morfologian säilyttävänä monimittakaavaisena noodikenttänä. Vasta noodikenttien määrittelemisen jälkeen alkaa perehtyminen Netzstadtin varsinaiseen ytimeen, joka on työkalupakki näiden noodikenttien ja linkkien morfologisten ja fysiologisten ominaisuuksien tarkasteluun ja arvioimiseen.

YS2013-3_Ylä-Anttila_kuva1

KUVA: noodikentän muodostaminen

Noodikenttien morfologiseen tarkasteluun Netzstadt tarjoaa useita erilaisia luennan työkaluja, joista merkittävimmät ovat kehitetty asteen pidemmälle. Luentaa on tarkennettu laskennallisilla indikaattoreilla, joiden avulla noodikenttien ominaisuuksia voi tuoda numeeriseen monitorointiin. Niiden avulla voi myös tehdä arviointeja noodikenttien laatuominaisuuksista: rakennustiheydestä, noodikentän riekaleisuudesta, rakeisuudesta sekä saavutettavuudesta. Morfologisen luennan kanssa rinnan kulkee verkoston fysiologisten ominaisuuksien tunnistaminen. Menetelmään kuuluvat asukkaiden, työpaikkojen, palveluiden ja instituutioiden tiheys noodeissa sekä työvoiman ja opiskelijoiden virrat noodien välillä. Indikaattorien tarkoitus on paitsi tuottaa analyyttistä kuvausta verkostosta, myös tunnistaa suunnittelun, erityisesti kestävään kehitykseen tähtäävän suunnittelun kannalta olennaisia ominaisuuksia.

Verkoston muodostuksen ja sen ominaisuuksien luentaa seuraa Netzstadtin kolmas merkittävä vaihe; kaupunkisysteemin ominaisuuksien arviointi niiden heikkouksien ja vahvuuksien akselilla, ja eteneminen niiden kautta kohti tavoitteiden asettelua ja suunnittelua. Arviointiin Oswald ja Baccini esittävät viisi laatukriteeriä: identiteetti, diversiteetti, joustavuus, omavaraisuus ja resurssitehokkuus. Indikaattorien tulkitseminen näiden kriteerien näkökulmasta ei ole aivan yksiselitteistä – tekijät ovat viljelleet vihjeitä eri puolille kirjaa ja niitä tuntuu yhä edelleen avautuvan joka luentakerralla lisää. Heikkoudet ja vahvuudet voidaan peilata ihmisten toiminnan mahdollistamiseen, alueen omien ominaisuuksien kehittämiseen tai resurssien tehokkaaseen hyödyntämiseen. Arvioinnin tarkoituksena on hahmottaa nykytilanne ja luoda kuvaus toivotusta tavoitetilasta sekä edetä tavoitetilan kautta haluttuihin muutostoimenpiteisiin.

Netzstadt-menetelmäkuvaus kulkee koko suunnitteluprosessin loppuun asti sisältäen viimeiseksi myös kuvaukset osallistavista suunnittelutyöpajoista (Synoikos-menetelmä). Menetelmä itsessään ei luonnollisestikaan tuota suunnitelmia tai kehitä uusia tavoitteita, vaan esittää polun miten analyysiä voidaan hyödyntää tavoitteiden asettelussa ja suunnittelustrategioiden hahmottamisessa. Kirjan loppuosassa on myös havainnollistettu menetelmän soveltamista ETH:n (Eidgenössische Technische Hochschule Zürich) arkkitehtiopiskelijoiden harjoitustöiden avulla. Opiskelijat ovat tehneet menetelmän mukaiset analyysit ja arvioinnit sekä asettaneet tavoitteet kaupunkiseudun kehittämiselle (case Luzern). Lopputuloksena on laadittu erilaisia kaupunkiseudun strategisia yleissuunnitelmia.

Näiden kahden viimeisen luvun – suunnitteluesimerkit ja Synoikos-menetelmä – myötä kirja lunastaa alaotsikkonsa lupauksen kaupunkisuunnittelun menetelmäkirjana. Siitä huolimatta Netzstadt on kuitenkin ensisijaisesti pitkälle viritetty kuvaus kaupunkirakenteen ja kaupunkisysteemin analyysimenetelmästä, ja siitä hyvästä se myös ansaitsee klassikon kannuksensa.

Netzstadt on mammuttimainen, paikoin rönsyilevä, mutta samalla myös tiettyjen määritelmien osalta erittäin tiivistetty. Siten kirja on sekä monitasoinen että paikoin myös vaikeaselkoinen. Tämä johtuu siitä, että kirjaan on sisällytetty kahden eri tieteenalan analyysikuvauksen lisäksi myös suunnitteluprosessin eri vaiheiden kuvaukset. Tästä runsaudesta johtuen on aluksi vaikea erottaa, missä ovat menetelmän oleellisimmat kohdat. Toisaalta on myös hankala tunnistaa ne kohdat, joissa tekijät ovat joutuneet tilanpuutteen vuoksi ohittamaan perustelut ja asia esitellään vain toteavasti, korkeintaan aikaisempaan tutkimukseen viitaten. Monitasoisuus on kuitenkin myös kirjan valtti – se antaa paljon pohdittavaa sekä vasta-alkajalle että kokeneemmalle ammatinharjoittajalle.

Kirjassa menetelmä esitetään sopivaksi eri mittakaavoille rakennuksista valtioon. Mutta kuten kirjan esimerkitkin on laadittu, menetelmän sovellusalana tuntuu toimivan parhaiten juuri kaupungin, sen osan tai kokonaisen kaupunkiseudun mittakaavan rakenteen analyysi. Menetelmä ei ole ehkä parhaimmillaan tiiviin kantakaupungin rakenteen tarkasteluissa, mutta sen avulla on helppo hahmottaa juuri suomalaisten metsäkaupunkien lähiöihin pirstaloitunut ja toiminnallisesti jakautunut maankäyttö. Kantakaupunkien ympärille levittyvä noodikenttien saaristo ja niiden välillä sekä väleissä risteilevät yhteydet pystyy helposti hahmottamaan verkostomaisena kokonaisrakenteena. Mittaukset, arvioinnit ja suunnittelutoimenpiteet sijoittuvat helpoimmin muutamien noodikenttien kokoisten kokonaisuuksien välillä tapahtuviin toimenpiteisiin (muun muassa rakenteiden yhdistäminen ja täydentäminen tai yhteyksien parantaminen).

Netzstadt on saanut hyvän jalansijan suomalaisen yhdyskuntasuunnittelun kentällä. Saksankielisen suunnittelukirjallisuuden hyvin tuntenut Terttu Pakarinen otti menetelmän käyttöön Tampereen teknillisen yliopiston yhdyskuntasuunnittelun opetuksessa jo 2000-luvun alussa, ensimmäisen Netzstadt-julkaisun jälkeen. Sittemmin menetelmää on hyödynnetty ja kehitetty edelleen EDGE-tutkimuslaboratorion toiminnassa tutkimus- ja suunnittelukäytössä, viimeksi Sibbesborgin osayleiskaavaprosessin osana tänä vuonna.

Netzstadt soveltuu alustaksi moneen tarpeeseen sekä tutkimus- että suunnittelukäytössä. Sitä voi käyttää kevyenä rakenteen hahmottamisen työkaluna yleispiirteisen suunnittelun tueksi, tai sen voi valjastaa tehokäyttöön ja kehittää sen avoimelle systeemipohjalle poikkitieteellisiä tutkimusprojekteja. Netzstadt on siten paitsi menetelmällinen uudistaja myös mahdollisuus uusille avauksille. Kirjassa tekijät ovat toivottaneet muun muassa sosiologit ja ekonomit täydentämään mallia ja menetelmää. Eri alojen asiantuntijat ja suunnittelijat, tarttukaa siis haasteeseen, kahlatkaa 2000-luvun klassikko lävitse ja lisätkää siihen omat mausteenne.

Kirjallisuus:

Kimmo Ylä-Anttila

TkT, arkkitehti, Arkkitehtistudio M&Y Moisala & Ylä-Anttila