Elinympäristöstä aiheutuviin terveysriskeihin suhtautuminen Suomessa

[php snippet=1] Abstract

Sari Ung-Lanki & Timo Lanki

Artikkelissa selvitetään suomalaisten kokemuksia oman elinympäristönsä terveellisyydestä, tietoisuutta ja käsityksiä ympäristöterveysriskeistä sekä suhtautumista tiettyihin yhteiskunnallisiin vaikutuskeinoihin ympäristöterveysriskien vähentämiseksi. Tietoisuuden puute puunpolton savujen ja sisäilman radonin terveysriskeistä, ilmansaasteiden mieltäminen passiivista tupakointia tai UV-säteilyä pienemmäksi riskiksi sekä elintarvikkeiden lisäaineiden huomattavan suuri koettu riski osoittavat, etteivät ihmisten käsitykset erilaisten ympäristötekijöiden terveysriskeistä aina vastaa tutkimustietoa altisteiden todellisista terveyshaitoista. Tämä on haaste riskiviestinnälle sekä päästöjen ja altistumisen vähentämiseen tähtääville yhteiskunnallisille toimille.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan terveellisyys, turvallisuus ja viihtyisyys ovat laadukkaan ja hyvinvointia edistävän elinympäristön tärkeimpiä tunnusmerkkejä. Elinympäristön terveellisyydestä puhuttaessa käytetään usein käsitettä ”ympäristöterveys”, joka voidaan määritellä eri tavoin esimerkiksi sen mukaan, mitä terveyteen suoraan tai välillisesti vaikuttavia tekijöitä kulloinkin tarkastellaan . Ympäristöterveyden rajatusta näkökulmasta selvitetään ympäristön fyysisten ja kemiallisten tekijöiden, kuten haitta-aineiden ja melun, ominaisuuksia ja niiden vaikutuksia ihmiseen sekä määritellään ohje- ja raja-arvoja, joiden avulla haittoja ja riskejä voitaisiin hallita . Ympäristöterveyden laajan määritelmän mukaan siihen vaikuttaviksi osatekijöiksi voidaan lukea paitsi fyysinen ympäristö (terveyttä ja arjen toimintoja tukeva fyysinen ympäristö), myös sosiaalinen ympäristö (sosiaaliset suhteet ja toiminta esimerkiksi oman elinympäristön parantamiseksi) sekä toiminnallinen ympäristö (toimivat julkiset ja yksityiset palvelut sekä vapaa-ajan ja virkistyksen mahdollisuudet) . Laaja ympäristöterveyden käsite kattaa myös koetun terveyden ja ihmisten subjektiiviset kokemukset esimerkiksi ympäristöön liittyvistä riskeistä . Yhdyskuntasuunnittelussa ympäristöterveyden näkökulma korostaa terveysriskien kiinnittymistä tiettyihin elinympäristöihin, jolloin elinympäristöjen ja niiden käyttäjien elämäntapojen sekä erilaisten väestöryhmien ympäristösuhteiden tarkastelu on ympäristöterveyden edistämisen kannalta hyödyllistä .

Ympäristöterveyden huomioon ottamista kaikessa suunnittelussa ja päätöksenteossa pyritään tulevaisuudessa tehostamaan. Nykyisessä maankäyttö- ja rakennuslaissa (5.2.1999/132) painotetaan terveydellisten ja sosiaalisten tekijöiden huomioimista alueiden käytössä ja rakentamisessa. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn piiriin kuuluvissa hankkeissa vaikutukset ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen on arvioitava yksityiskohtaisesti (Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 10.6.1994/468). Uudessa sosiaali- ja terveyspolitiikan strategiassa kuitenkin esitetään, että ”kuntien on otettava terveydensuojelu sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen nykyistä kattavammin huomioon yhdyskuntasuunnitteluun liittyvässä päätöksenteossa ja seurannassa” . Pyrkimyksenä on myös laatia kansallinen terveydensuojeluohjelma, jonka tavoitteena on ympäristöterveyshaittojen arviointi ja vähentäminen .

Keskimäärin ja maailmanlaajuisesti ajatellen suomalaisten elinympäristö on varsin saasteeton ja puhdas. Tästä huolimatta erilaiset ympäristötekijät aiheuttavat myös meillä vakavia terveyshaittoja vuosittain. Ympäristöaltisteiden tautikuormaa Suomessa on arvioitu osana Sosiaali- ja terveysministeriön sektoritutkimuslaitosten yhteishanketta (SETURI). Sen mukaan väestön terveyden kannalta merkittävimpiä ympäristötekijöitä ovat ulkoilman pienhiukkaset, passiivinen tupakointi, sisäilman radon, auringon UV-säteily sekä ympäristömelu, joihin kaikkiin liittyy kymmeniä tai satoja kuolemantapauksia tai vakavia tautitapauksia (syöpiä) vuosittain. Terveyshaittojen kannalta merkittävin altiste ovat ulkoilman pienhiukkaset, joista aiheutuu Suomessa vuosittain arviolta 1800 ennenaikaista kuolemaa (emt.). Kaupungeissa ja taajamissa tärkeimmät pienhiukkaslähteet ovat kaukokulkeuma, puunpoltto kotitalouksissa ja liikenne – tyypillisesti tässä suuruusjärjestyksessä. Hiukkasmaisille ilmansaasteille altistuminen ei vaikuta vain hengityselinsairauksiin, vaan on yhteydessä myös sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksien akuuttiin pahenemiseen ja todennäköisesti myös kehittymiseen . Kaupungistuminen, yhdyskuntarakenteen tiivistyminen, väestön ikääntyminen ja kroonisten sairauksien yleistyminen ovat tekijöitä, jotka saattavat tulevaisuudessa lisätä hiukkasista aiheutuvia terveyshaittoja myös Suomessa. Lisäksi puun pienpoltto on lisääntynyt viime vuosina sähkön hinnan noustessa, mikä uhkaa lisätä altistumista erityisesti taajamissa. Jo nyt esimerkiksi Helsingin metropolialueella puun pienpoltosta peräisin olevien pienhiukkasten osuus on talviaikaan kaupunkialueella 18–29 % ja esikaupunkialueella 31–66 % . Taajamissa ilmanlaatu ei ole parantunut odotetusti, vaikka esimerkiksi liikenteen päästöt ovat viime vuosina vähentyneet. Pienhiukkasten pitoisuuksia ilmassa voidaan edelleen vähentää teollisuuden, energiantuotannon, liikenteen ja pienpolton päästöjä vähentämällä sekä tehostamalla katujen puhdistusta etenkin keväisin .

Epidemiologinen tutkimus ja riskinarviointi määrittelevät ympäristötekijöistä aiheutuvia terveyshaittoja ja -riskejä teknis-luonnontieteellisestä näkökulmasta pyrkien mittaamaan ja määrällistämään niitä. Psykologinen ja yhteiskuntatieteellinen riskitutkimus sitä vastoin lähestyvät riskejä sosiaalisina ja yhteiskunnallisina ilmiöinä, jolloin riskit näyttäytyvät yhteiskunnallisesti, yhteisöllisesti ja yksilöllisesti määrittyvinä asioina. Onnistuneen riskiviestinnän, riskien hallinnan, suunnittelun ja päätöksenteon tueksi tarvitaankin paitsi asiantuntijatietoa eri ympäristöaltisteiden terveysriskeistä, myös tietoa siitä, kuinka ihmiset kokevat nämä ympäristötekijät omassa elinympäristössään, millä tavoin he hahmottavat ja arvottavat niistä aiheutuvia riskejä, ja mitkä tekijät vaikuttavat riskikäsitysten muotoutumiseen, yksilölliseen riskikäyttäytymiseen sekä valmiuteen tukea erilaisia yhteiskunnallisia vaikutuskeinoja riskien vähentämiseksi. Tässä artikkelissa selvitetään suomalaisten kokemuksia oman elinympäristönsä 1 terveellisyydestä, tietoisuutta ja käsityksiä ympäristöterveysriskeistä sekä suhtautumista tiettyihin yhteiskunnallisiin vaikutuskeinoihin ympäristöterveysriskien vähentämiseksi. Lisäksi artikkelissa kartoitetaan riskikäsityksiin vaikuttavia tekijöitä.

Tutkimuksessa mukana olevat ympäristöaltisteet on valittu pääosin SETURI:n pohjalta, mikä mahdollistaa tulosten vertaamisen ajankohtaiseen epidemiologiseen tutkimukseen ja riskinarviointiin perustuvaan tietoon. Koska ulkoilman pienhiukkaset ovat terveyshaittojen kannalta selvästi merkittävin ympäristötekijä, painotuttiin kyselyssä erityisesti niihin. Tutkimuksessa pyritään selvittämään myös eroja suhtautumisessa eri lähteistä peräisin oleviin ilmansaasteisiin, joten ulkoilman pienhiukkaset eriteltiin seuraavasti: liikenteen pakokaasut, katupöly, teollisuuden ilmansaasteet (tehtaat, lämpövoimalat jne.) ja puunpolton savut (pientalojen lämmitys/tulisijat). Suhtautumista selvitettiin lisäksi seuraavien altisteiden osalta: tupakansavu (passiivinen tupakointi, ei oma polttaminen), liikennemelu, auringon ultraviolettisäteily, sisäilman radon ja elintarvikkeiden lisäaineet2.

Riskikäsitykset

Terveysriskien määritteleminen teknis-luonnontieteellisestä näkökulmasta ja toisaalta psykologisen ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen näkökulmasta kuvaa jakoa objektivistisen ja subjektivistisen riskinäkemyksen välillä. Periaatteessa tämänkaltainen jaottelu on kuitenkin teoreettinen, sillä ympäristö- ja terveysriskit ovat yhtä aikaa sekä todellisia että yhteiskunnallisesti tuotettuja, ja myös niin sanotun objektiivisen riskin luominen on yhteiskunnallisen tapahtumaketjun tulos. Objektiivisen ja subjektiivisen riskin välinen jaottelu voidaan nähdä paitsi tieteenalojen välisenä erona, myös erontekona asiantuntijoiden ja maallikoiden riskinäkemysten välillä. Erilaisten ympäristötekijöiden niin sanottua todellista riskiä, eli luonnontieteelliseen tutkimukseen perustuvaa tietoa altisteiden terveyshaitoista ja tautikuormasta, voidaan kuvata ja vertailla esimerkiksi kuolemien, vakavien tautitapausten tai DALY -arvojen (disability-adjusted life year) avulla. Koetun riskin kuvaamiseen ei sen sijaan ole olemassa samankaltaisia objektiivisia menetelmiä. On esimerkiksi vaikea sanoa, mitä yksittäisen riskin arvioiminen vaikkapa tämän tutkimuksen tapaan asteikolla 1-5 tarkoittaa kullekin vastaajalle. Samoin on epätarkoituksenmukaista pyrkiä määrittelemään, mikä olisi oikea tai asianmukainen koetun riskin taso. Sitä, miten eri altisteiden terveysriskit koetaan suhteessa toisiinsa, voidaan sitä vastoin tämän tutkimuksen pohjalta arvioida ja vertailla. Samoin voidaan vertailla keskenään niin sanottuja todellisia ja koettuja terveysriskejä.

”Riskikäsitys” on käsitteenä varsin monitahoinen ja näin ollen myös vaikeasti määriteltävä. Royal Society luonnehti tunnetussa riskianalyysin kenttää jäsentävässä raportissaan riskikäsitysten (risk perception) muodostuvan ihmisten uskomuksista, asenteista, arvostelmista ja tunteista, sekä laajemmista kulttuurisista ja sosiaalisista dispositioista, joita ihmisillä on suhteessa riskeihin, niiden hyötyihin ja haittoihin. Psykologisen riskitutkimuksen piirissä (etenkin psykometrinen paradigma) on esitetty, että tietyt riskien ominaisuudet (kuten tuttuus; kontrolloitavuus; vapaaehtoisuus; havainnoitavuus jne.) vaikuttavat riskikäsityksiin ja ihmisten valmiuteen hyväksyä tiettyjä riskejä ja pyrkiä välttämään toisia . Myös persoonallisuuden piirteet , tunteet sekä oma koettu terveydentila voivat vaikuttaa siihen, miten koemme erilaiset riskit. Sosio-kulttuurinen riskitutkimus on puolestaan tuonut esiin asenteiden, arvojen ja maailmankuvan , oman toimijuuden, asuinpaikan ja paikallisuuden (esimerkiksi asuminen teollisuuslaitosten läheisyydessä) sekä luottamuksen (esimerkiksi viranomaisiin) merkityksen riskeihin suhtautumisessa . Samoin se, kehen riski kohdistuu voi vaikuttaa riskien arviointiin; oma henkilökohtainen riski arvioidaan tavallisesti aina pienemmäksi kuin riski yleisesti ottaen ihmisille (ns. optimismiharha) .

Sosiodemografisten tekijöiden, kuten sukupuolen, sosioekonomisen aseman ja etnisen taustan, on todettu olevan yhteydessä koettuun riskiin, mutta niiden vaikutus ei ole lainkaan yksiselitteinen . Näihin tekijöihin liitetään usein sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti epätasaisesti jakautunut valta. Onkin esitetty, että yksittäisiä sosiodemografisia muuttujia paremmin riskikäsityksiä selittävänä tekijänä voitaisiin pitää yhteiskunnallista ja rakenteellista (epä)tasa-arvoa (”societal inequality effect”), jonka perusteella toiset voivat kokea olevansa haavoittuvaisemmassa asemassa kuin toiset .

Yllä lueteltujen tekijöiden ohella on riskitekijöitä koskevalla tiedolla merkitystä riskikäsitysten muovaajana ja käyttäytymisen ohjaajana. Riskikäsitysten tutkimus on osoittanut, että ihmisten käyttäytyminen ja käsitykset riskeistä voivat poiketa paljon tieteen ja asiantuntijoiden näkemyksistä. Perinteistä riskiviestintää hallinnut olettamus, jonka mukaan riittävä tiedon jakaminen asiantuntijoilta maallikoille tuottaa toivotunlaista käyttäytymistä (ns. ”knowledge deficit”), on kuitenkin havaittu puutteelliseksi . Kuten edellä todettiin, riskikäsitysten muotoutumiseen ja riskien välttämiseen liittyvään käyttäytymiseen vaikuttavat monet eri tekijät, eivät yksinomaan tieto tai sen puute. Ihmiset myös hankkivat tietoa yhä moninaisemmista lähteistä, kuten median julkisesta keskustelusta (tv, lehdet, radio), sosiaalisesta mediasta (keskustelusivustot, Facebook), viranomaissivustoilta, tieteellisistä julkaisuista, kirjallisuudesta, terveydenhuollon ammattilaisilta tai muilta asiantuntijoilta, ystäviltä ja tuttavilta, tai oman aiemman kokemuksensa perusteella. Luonnollisesti tiedon oikeellisuudessa ja näkökulmien painotuksissa on suuriakin eroja eri tietolähteiden välillä. Tutkittaessa suhtautumista uusiin teknologioihin (nanoteknologiaan) havaittiin, että yksinomaan tiedon lisääntyminen ei johda suurempaan hyväksyntään ja positiivisempiin asenteisiin, vaan tietoon reagoidaan eri tavoin niin sanotun ”kulttuurisen kognition” perusteella eli sen mukaan, miten ihmiset suhtautuvat yleisesti teknologiaan ja sen riskeihin .

Suomalaisten käsityksiä erilaisten ympäristötekijöiden aiheuttamista riskeistä terveydelle ei ole aiemmin tutkittu näin kattavasti yhdessä tutkimuksessa. Yksittäisiin altisteisiin liittyviä tutkimuksia on sitä vastoin tehty erityisesti pääkaupunkiseudulla muun muassa ilmansaasteista ja ympäristömelusta . Ympäristöasenteita ja suhtautumista ympäristökysymyksiin on sitä vastoin tutkittu paljon, mutta näissä tutkimuksissa (elin)ympäristöä on lähestytty ensisijaisesti ekologian ja ympäristönsuojelun – ei niinkään terveyden – näkökulmasta (esim. ISSP 2010; Special Eurobarometer 295). Yleisesti ottaen yhteiskuntatieteellisessä ympäristötutkimuksessa on huomioitava, että suhtautuminen ympäristöön tai ympäristökysymyksiin voi määrittyä hyvin eri tavoin sen mukaan, mielletäänkö vaikutukset ympäristöön ja luontoon vai myös ihmisten terveyteen kohdistuviksi; lähestytäänkö ympäristökysymyksiä ympäristönsuojelun vai myös terveydensuojelun näkökulmasta. Kansainvälisissä tutkimuksissa, joissa on selvitetty suhtautumista merkittävimmän ympäristöaltisteen eli ilmansaasteiden terveysriskeihin, on keskitytty etenkin liikenteestä ja teollisuudesta peräisin oleviin ilmansaasteisiin ;, mutta puunpolton savuihin suhtautumista ei ole juurikaan aiemmin tutkittu .

Aineisto ja menetelmät

Tutkimukseen poimittiin yksinkertaisella satunnaisotannalla mukaan 3000 25–74-vuotiasta suomalaista (perusjoukkona 25–74-vuotias mannersuomalainen suomenkielinen väestö). (Väestörekisterikeskus 2011.) Aineisto kerättiin postitse lähetetyllä strukturoidulla kyselylomakkeella syksyllä 2011. Yhden muistutuskirjeen jälkeen palautusprosentti oli 38 % ja vastausprosentti 37 % (N=1112). Vastausprosenttia voidaan pitää tyydyttävänä . Aineisto edustaa perusjoukkoa hyvin, joskin siinä painottuvat naiset (vastaajista 43,9 % miehiä ja 56,1 % naisia; poikkeama perusjoukosta 5,8 %) sekä vanhemmat ikäluokat (ikäluokissa poikkeamat perusjoukosta 0,5–4,6 %). Myös alueellisesti (poikkeamat < 1 %) sekä pääasiallisen toiminnan mukaan (työlliset, työttömät, eläkeläiset, opiskelijat, muut) (poikkeamat 0,2–4,7 %) aineisto on edustava.

Kyselyssä oli 12 sivua ja 51 kysymystä tai kysymyskokonaisuutta. Siihen sisältyi muuttujia, joilla kartoitettiin eri ympäristöaltisteiden osalta koettua altistumista, häiritsevyyttä ja oireita3, koettua terveysriskiä, tietoa altisteiden terveysvaikutuksista sekä suhtautumista tiettyihin yhteiskunnallisiin vaikutuskeinoihin ympäristöterveysriskien vähentämiseksi. Lisäksi kyselyssä oli mukana omaa toimintaa kartoittavia muuttujia sekä erilaisia asenne- ja taustamuuttujia. Muuttujien vastausasteikot olivat useimmiten viisiportaisia (1–5) vaihdellen siten, että osassa muuttujista vain vastausvaihtoehtojen ääripäät oli kuvattu sanallisesti (esim. 1 = ei lainkaan riskiä, 5 = erittäin suuri riski; 1 = en lainkaan huolestunut, 5 = erittäin huolestunut), osassa taas kaikki arvot saivat sanallisen kuvauksen (esimerkiksi Likert-asteikot).

Aineisto analysoitiin SPSS Statistics 20 -tilasto-ohjelmalla. Riskikäsityksiin yhteydessä olevia tekijöitä kuvataan tässä artikkelissa yksinomaan liikenteen ilmansaasteiden osalta. Henkilökohtaiseen ja yleiseen riskiin yhteydessä olevia tekijöitä haluttiin vertailla, joten sekä henkilökohtaiselle että yleiselle riskille muodostettiin liikenneperäisten ilmansaasteiden riskiä kuvaavat summamuuttujat yhdistämällä liikenteen pakokaasut ja katupöly (Cronbach’s Alpha ,846 ja ,855). Molempiin malleihin otettiin mukaan samat selittävät muuttujat ja aineistoon valikoitiin henkilöt, jotka kokevat altistuvansa elinympäristössään joko liikenteen pakokaasuille tai katupölylle. Selittäviä muuttujia kartoitettiin yleisellä lineaarisella mallilla askeltavasti siten, että tilastollisen kriteerin ulkopuolelle jäävät selittävät muuttujat poistettiin mallista yksi kerrallaan.

Tulokset

Suurin osa eli 64,1 % suomalaisista (N=1073) pitää omaa elinympäristöään erittäin tai melko terveellisenä4. Melko tai erittäin epäterveellisenä elinympäristöään pitää 5,9 % vastaajista ja heistä 90,5 % asuu kaupungin lähiössä/esikaupunkialueella tai kaupungin keskustassa/kantakaupungissa. Jos tarkastellaan huolta ympäristön terveysriskeistä, 16,3 % vastaajista (N=1076) ilmaisee olevansa melko tai erittäin huolestunut oman elinympäristönsä aiheuttamista riskeistä joko omalle tai perheenjäsentensä terveydelle5. Heistä 75,3 % asuu kaupungin lähiössä/esikaupunkialueella tai kaupungin keskustassa/kantakaupungissa.

Pienimpänä riskinä niin omalle (taulukko 1) kuin yleisesti ihmisten terveydelle Suomessa (taulukko 2) pidetään puunpolton savuja ja suurimpana elintarvikkeiden lisäaineita. Merkittävä osa ilman pienhiukkasista on taajamissa etenkin talviaikaan peräisin puun pienpoltosta , mutta muista lähteistä peräisin olevia ilmansaasteita (liikenteen pakokaasut, katupöly ja teollisuuden ilmansaasteet) pidetään kuitenkin puunsavua selvästi haitallisempana terveydelle. Puunpolton savuja suurena tai erittäin suurena riskinä yleisesti ihmisten terveydelle Suomessa pitää 6,4 % vastaajista, liikenteen pakokaasuja sitä vastoin 25,1 %, teollisuuden ilmansaasteita 25,9 % ja katupölyä 27,2 % vastaajista (taulukko 2).

[nggallery id=6 image_ids=”43,44,45″]

Vaikka puunpolton savu arvioidaan haitattomammaksi terveydelle kuin liikenteestä peräisin olevat ilmansaasteet, ovat ihmiset kuitenkin tietoisia altistumisestaan myös puunsavulle omassa elinympäristössään (kuvio 16). Puunpolton savuja ei pidetä myöskään yhtä häiritsevinä eikä niiden koeta aiheuttavan oireita siinä määrin kuin liikenneperäisten ilmansaasteiden. Kun esimerkiksi oireita tarkastellaan niiden vastaajien osalta, jotka ylipäänsä kokevat altistuvansa kyseisille tekijöille elinympäristössään, raportoi paljon tai erittäin paljon oireita puunsavun osalta saavansa 3,8 %, liikenteen pakokaasujen osalta 9,0 %, ja katupölyn osalta 17,1 % vastaajista (kuvio 2).

[singlepic id=41]
KUVIO 1 Koettu altistuminen erilaisille ympäristötekijöille omassa elinympäristössä (N=1112)(%).

Suurimpana riskinä niin omalle kuin yleisestikin ihmisten terveydelle pidetään elintarvikkeiden lisäaineita. 31 % suomalaisista pitää elintarvikkeiden lisäaineita suurena tai erittäin suurena riskinä omalle terveydelleen (taulukko 1) ja jopa 46,5 % yleisesti ihmisten terveydelle Suomessa (taulukko 2). Mikäli elintarvikkeiden lisäaineet jätetään vertailusta pois ja tarkastellaan yksinomaan varsinaisia ympäristöaltisteita, merkittävimpinä riskeinä niin omalle kuin yleisesti ihmisten terveydelle Suomessa pidetään auringon ultraviolettisäteilyä ja passiivista tupakointia. Auringon UV-säteilyn ja passiivisen tupakoinnin aiheuttamista terveysriskeistä koetaan myös tiedettävän enemmän, sillä 58 % (UV-säteily) ja 68 % (passiivinen tupakointi) vastaajista ilmoittaa tietävänsä melko tai erittäin paljon näihin altisteisiin liittyvistä terveysriskeistä (taulukko 3).

Radonista on arvioitu aiheutuvan Suomessa 280 keuhkosyöpätapausta vuosittain . Suomessa sisäilman radonpitoisuudet ovat korkeampia kuin useimmissa muissa maissa. Enimmäisarvon 400 Bq/m3 ylittäviä asuntoja ja työpaikkoja voi olla kaikkialla Suomessa, mutta todennäköisimmin ne sijaitsevat Etelä-Suomessa ja Pirkanmaan alueella. Tällä yhtenäisellä alueella, etenkin harjuilla tai Salpausselkä-muodostumilla, sijaitsee lähes 80 % kaikista enimmäisarvon ylittävistä rakennuksista. Vaikka passiiviseen tupakointiin ja radoniin arvioidaan liittyvän suunnilleen saman verran ennenaikaisia kuolemia tai syöpiä vuosittain , radon koetaan pienemmäksi terveysriskiksi (taulukot 1 ja 2). Suomalaisten ympäristöterveysriskejä koskevissa näkemyksissä radoniin liittyy myös eniten epätietoisuutta. Yleistä riskiä arvioitaessa muiden altisteiden osalta en osaa sanoa -vastausten osuus oli alle 6 %, mutta radonin kohdalla epävarmoja oli 26 % vastaajista. 50 % vastaajista kokee myös tietävänsä melko vähän tai ei mitään radoniin liittyvistä terveysriskeistä. Toiseksi vähiten koetaan tiedettävän puunpolton savujen terveysriskeistä (39 %) (taulukko 3).

[singlepic id=42]
KUVIO 2 Ympäristötekijöistä aiheutuvat oireet (%) (mukana vastaajat, jotka kokevat altistuvansa kyseisille ympäristötekijöille omassa elinympäristössään).

Kaupungeissa altistutaan yhä enemmän paitsi ilmansaasteille myös melulle liikenteen lisääntyessä ja kaupunkirakenteen tiivistyessä. Melualtistuksella on monenlaisia haitallisia vaikutuksia terveyteen verenpaineen kohoamisesta ja stressihormonien pitoisuuden noususta jopa kohonneeseen sydän- ja verisuonitautien riskiin . Korkeiden liikennemelutasojen yhteys unihäiriöiden lisääntymiseen on osoitettu myös Suomessa . On epäselvää missä määrin unihäiriöt johtavat päiväaikaisen väsymyksen lisäksi muihin haittoihin kuten mielialan laskuun tai psyykkisiin sairauksiin. Liikennemelu koetaan tutkituista altisteista kaikkein häiritsevimmäksi7: melko tai erittäin häiritsevänä sitä piti 21,5 % niistä vastaajista, jotka ilmoittavat altistuvansa liikennemelulle elinympäristössään (N=875). Toiseksi eniten häiritsi passiivinen tupakointi (20,8 %) (N=480). Liikennemelun koetaan aiheuttavan myös oireita samassa määrin kuin liikenteen pakokaasujen (kuvio 2), mutta tästä huolimatta liikennemelua ei pidetä muihin altisteisiin verrattuna kovin suurena terveysriskinä omalle tai yleisesti ihmisten terveydelle (taulukot 1 ja 2). Sen terveysvaikutuksista myös tiedetään melko vähän (taulukko 3).

Keskiarvojen ja mediaanien perusteella voidaan sanoa, että kaikkien altisteiden kohdalla riski omalle terveydelle on arvioitu hieman pienemmäksi kuin riski yleisesti ottaen ihmisille (taulukot 1 ja 2). Myös en osaa sanoa -vastausten tai puuttuvien havaintojen lukumäärä on omalle terveydelle aiheutuvaa riskiä koskevissa kysymyksissä huomattavasti suurempi, mikä voi kertoa muun muassa siitä, että henkilökohtainen riski koetaan vaikeammin arvioitavaksi. Näistä syistä myös riskikäsityksiin yhteydessä olevia tekijöitä on tarkoituksenmukaista tarkastella erikseen henkilökohtaisen ja yleisen riskin osalta. Käsitys liikenteen ilmansaasteiden (liikenteen pakokaasut ja katupöly) aiheuttamasta riskistä omalle terveydelle on vahvasti yhteydessä erityisesti näistä altisteista aiheutuviin oireisiin, häiritsevyyteen sekä omassa elinympäristössä koettuun altistumiseen (taulukko 6). Arvioihin liikenteen ilmansaasteiden aiheuttamasta riskistä yleisesti ihmisten terveydelle Suomessa näillä tekijöillä ei sen sijaan ole yhtä vahvaa yhteyttä, vaan yleinen huolestuneisuus elinympäristön terveysriskeistä, tieto tai oletukset ilmansaasteiden terveyshaitoista, sekä sukupuoli, ikä ja koulutustaso vaikuttavat enemmän (taulukko 7). Joukkoliikenteen käyttäminen näyttäisi kuitenkin olevan yhteydessä riskiarvioihin samalla tavoin sekä henkilökohtaisen että yleisen riskin osalta.

Kyselyssä selvitettiin myös suhtautumista erilaisiin yhteiskunnallisiin vaikutuskeinoihin, joiden avulla on mahdollista vähentää liikenteen ilmansaasteista ja puunpolton savuista aiheutuvia terveyshaittoja alentamalla pienhiukkaspäästöjä ja niille altistumista. Taulukoista 4 ja 5 käy ilmi, että suurin osa vastaajista piti melko tai erittäin hyvinä keinoina erilaisia yhteiskunnallisiin tukiin ja valistukseen perustuvia toimia, kuten vähäpäästöisten autojen suosiminen verotuksessa, joukkoliikenteen tukeminen sekä valistuksen lisääminen oikeista puunpolttotavoista. Rajoitukset ja sanktiot, kuten nopeusrajoitusten laskeminen, haittamaksut, päästörajoitukset sekä viranomaisten puuttuminen, sen sijaan jakoivat vastaajia. Jatkossa on tavoitteena selvittää missä määrin erilaiset tekijät, kuten esimerkiksi koettu altistuminen, koettu riski, yksityisautoilu, oma puunpoltto tai erilaiset asennemuuttujat, ovat yhteydessä valmiuteen tukea näitä yhteiskunnallisia toimia.

Lopuksi

Tässä artikkelissa on selvitetty erilaisiin ympäristöterveysriskeihin suhtautumista Suomessa. Tietoisuuden puute puunpolton savujen ja sisäilman radonin terveysriskeistä, ilmansaasteiden mieltäminen passiivista tupakointia tai auringon ultraviolettisäteilyä pienemmäksi riskiksi, sekä elintarvikkeiden lisäaineiden huomattavan suuri koettu riski osoittavat, etteivät ihmisten käsitykset erilaisten ympäristötekijöiden terveysriskeistä aina vastaa tutkimustietoa altisteiden todellisista terveyshaitoista. Esimerkiksi oletukselle elintarvikkeiden lisäaineiden suuremmasta terveysriskistä muihin tässä tutkittuihin ympäristötekijöihin verrattuna ei ole tutkimukseen perustuvaa näyttöä. Nämä tulokset havainnollistavat myös jo riskikäsitysten tutkimuksen alkuvaiheessa havaittua ihmisten taipumusta yliarvioida tiettyjä riskejä ja aliarvioida toisia . Elintarvikkeiden lisäaineiden pitäminen muita ympäristötekijöitä huomattavasti haitallisempana niin omalle kuin yleisestikin ihmisten terveydelle Suomessa ilmentää samoin sitä, kuinka suhdanneherkkiä erilaiset yhteisesti jaetut terveys- ja ympäristöhuolenaiheet ovat .

Psykologinen ja sosio-kulttuurinen riskitutkimus ovat tuoneet esiin monenlaisia riskikäsityksiin ja yksilölliseen riskin arviointiin vaikuttavia tekijöitä. Tämä tutkimus tukee käsitystä, jonka mukaan henkilökohtaista ja yleistä riskiä arvioidaan eri tavoin . Henkilökohtainen riski arvioitiin kaikkien altisteiden osalta yleistä riskiä pienemmäksi. Lisäksi henkilökohtaista ja yleistä riskiä selittävät tekijät tai niiden selitysosuudet vaihtelivat huomattavasti. Vastaajien arvio liikenteen ilmansaasteiden aiheuttamasta riskistä omalle terveydelle oli hyvin vahvasti yhteydessä muuttujiin, jotka mittaavat suoraa kokemusta altisteesta, eli koettuun altistukseen, oireisiin sekä häiritsevyyteen. Nämä tekijät yksin selittivät suuren osan muuttujan vaihtelusta. Yleisen riskin osalta yhteys suoraan kokemukseen altisteesta ei kuitenkaan ollut näin suoraviivainen.

Riskikäsitykset ovat aina yhteydessä laajempaan kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen kontekstiin. Esimerkiksi puun pienpoltolla on suuri kulttuurinen merkitys suomalaisille ja se on monille kotitalouksille merkittävä ilmainen uusiutuvan energian lähde. Puunpoltto ja puunsavu koetaan myös luonnollisena ja tunnelmallisena elementtinä; ne edustavat luonnonläheistä ja ekologista elämäntapaa. Vaikuttaakin siltä, että puunpoltto mielletään Suomessa tällä hetkellä enemmän kulttuuriseksi ja energiapoliittiseksi kuin terveydelliseksi kysymykseksi. Vaikka tätä selittää varmasti suurelta osin myös tiedon puute puunsavujen terveyshaitoista, puunpolton savuihin suhtautuminen kuvaa kuitenkin hyvin myös kulttuurisen kognition merkitystä riskien kokemisessa.

Riskikäsitykset, asenteet ja tieto vaikuttavat monin tavoin siihen, minkälaisia yhteiskunnallisia toimia ollaan valmiita tukemaan riskien vähentämiseksi tai ehkäisemiseksi. Suomalaiset ovat kannattaneet varsin merkittäviä uudistuksia (esimerkiksi tupakointirajoitukset ravintoloissa ja monilla julkisilla paikoilla) passiivisen tupakoinnin vähentämiseksi. Kuten tutkimuksesta käy ilmi, passiivinen tupakointi mielletään merkittäväksi ympäristöterveysriskiksi niin omalle kuin yleisestikin ihmisten terveydelle Suomessa ja sen terveysvaikutuksista myös koetaan tiedettävän paljon. Eurooppalaisella tasolla on yksityisautoilun ja teollisuuden ilmansaastepäästöjä ja niille altistumista pyritty aktiivisesti vähentämään ottamalla käyttöön uusia tekniikoita sekä päästöraja-arvoja. Puunpolton savuja ja sisäilman radonia sitä vastoin pidetään kohtalaisen pienenä riskinä terveydelle, ja näistä altisteista myös tietoa koetaan omattavan vähiten. Esimerkiksi puunpolton savujen todellisten ja koettujen terveysriskien välinen ristiriita onkin haaste terveysriskeistä tiedottamiselle sekä päästöjen ja altistumisen vähentämiseen tähtääville yhteiskunnallisten toimille ympäristössä, jossa puun pienpoltolla on suuri kulttuurinen ja energiapoliittinen merkitys.

Vastanneista 22 % koki liikennemelun melko tai erittäin häiritseväksi arkielämässään. Luku on lähellä liikennemelualueilla (>55 dB) asuvien suomalaisten osuutta väestöstä – noin 17 % vuonna 2005 . Melualueilla asuvien määrä ei käytännössä ole vähentynyt viime vuosina – tämä selittyy liikennemäärien kasvulla ja asutuksen leviämisellä vilkkaiden teiden ja katujen varsille. On hyvä huomata, että häiritsevyydellä ei esimerkiksi yhdyskuntasuunnittelussa ole samanlaista painoarvoa kuin vakavilla terveyshaitoilla. Jatkuvan kiusallisen melun aiheuttama stressi voi periaatteessa lisätä sydänsairauden tai mielenterveyden häiriön riskiä, mutta tästä on vielä niukasti näyttöä .

Katupölyn koettiin tutkimuksessa aiheuttavan kaikkein eniten oireita – 17 % vastaajista ilmoitti saavansa paljon tai erittäin paljon oireita. Lievää oireilua on vaikea muuttaa laskennalliseksi kuluksi yhteiskunnallista päätöksentekoa varten, sillä tutkimuksia esimerkiksi ilmansaasteiden aiheuttamien oireiden ja työstä poissaolojen välisistä yhteyksistä ei ole. Kaikkein korkeimpia katupölypitoisuuksia keväisin on kuitenkin jo saatu alenemaan tehostamalla teiden puhdistusta. Tähän on varmasti myötävaikuttanut kevätpölyongelman näkyminen tiedotusvälineissä, ja oireilevien kertomukset elämänlaatunsa jokakeväisestä heikkenemisestä. Uusimmat tutkimukset ovat toisaalta osoittaneet katupölyn aiheuttavan myös hyvin vakavia terveyshaittoja kuten muutkin ilmansaasteet .

Tällä hetkellä yhdyskuntarakenteen tiivistämiseen pyritään niin ekologisista kuin taloudellisistakin syistä. Pitkällä tähtäimellä tiivistäminen johtaa ajokilometrien vähenemiseen, mikä vähentää liikenteen hiukkas- ja melupäästöjä. Vaarana kuitenkin on, että lyhyellä tähtäimellä liikenteen päästöille altistuminen ja vastaavasti terveyshaitat lisääntyvät päästölähteen sijaitessa yhä lähempänä kaupunkilaisia; puunpolton kohdalla ongelma on pysyvämpi. Liikenteen terveyshaittoja, niin ilmansaasteiden kuin melunkin, voidaan vähentää esimerkiksi kaavoittamalla suojavyöhykkeitä vilkkaiden teiden ja asuinalueiden väliin, parantamalla rakennusten ilmansuodatusta ja alentamalla ajonopeuksia. Puunpolton terveyshaittoja voidaan puolestaan vähentää asettamalla päästörajoituksia uusille tulisijoille sekä korvaamalla tehottomimpia polttolaitteita uusilla. Myös oikeilla puunsäilytys- ja polttotavoilla on suuri merkitys. Ulkoimailla on joissain kaupungeissa kielletty puunpoltto kokonaan. Päästöjen ja altistumisen vähentämiseen on siis lukuisia keinoja, mutta ne tarvitsevat tuekseen yleisen mielipiteen, sekä poliittisen hyväksynnän.

Kirjallisuus

Sari Ung-Lanki

YTM, tutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Ympäristöterveyden osasto