Virpi Lund & Soile Juujärvi

Eriytyneiden asuinalueiden kehittäminen edellyttää kaupunkisuunnittelun ja yhteisökehittämisen integroimista toisiinsa ja siihen sopivia menetelmiä, jotka tukevat kansalaisten osallisuutta. Asukaspajat tarjoavat paikallisyhteisöjen eheytymistä ja asukkaiden kokemuksellisen tiedon hyödyntämistä edistävän osallistumisrakenteen. Asukaspajoissa tuetaan tavoitteellisesti asukkaiden vuorovaikutusta ja verkostoitumista sekä vahvistetaan asukkaiden osallistumista alueen kehittämiseen.

*   *   *

Johdanto

Käsittelemme artikkelissamme asukkaille suunnattua asukaspaja-menetelmää. Se oli osa Asuinalueiden kehittämisohjelman (2013–2015) rahoittamaa, Espoossa toteutettua Välittävät Valittavat Verkostot – toimintatutkimushanketta. Hankkeen tavoitteina olivat asukkaiden osallisuuden vahvistaminen ja uusien yhteistyömuotojen kehittäminen Espoon keskuksen alueen asukkaiden ja toimijoiden kanssa. Tarkastelemme asukkaiden osallisuutta metodologisena kysymyksenä. Hankkeen lähestymistapa perustui osallistavaan toimintatutkimukseen, jonka historialliset juuret ovat latinalaisen Amerikan kaupunkiyhteisöjen kehittämisessä (Kemmis & McTaggart 2000). Asukaspaja-menetelmän kehittämisen lähtökohtana on ymmärrys siitä, että kaupunkien kehittäminen on hallinnollista kaupunkisuunnittelua (urban planning) ja paikallista yhteisöllistä toimintaa (community development). Suunnittelussa pyritään turvaamaan erilaisten asukkaiden edut huomioiden samalla taloudelliset, tekniset ja sosiaaliset reunaehdot (Lapintie 2003). Asiantuntijakeskeisen suunnittelun rinnalla tarvitaan laajaa vuorovaikutukseen perustuvaa suunnittelua (Taylor 1998).

Wagenaarin (2007) mukaan kaupunkialueiden tasapainoinen kehittäminen edellyttää kansalaisten vuorovaikutuksen ja kokemuksellisen tiedon virran maksimointia.  Rationaalis-teknisen asiantuntijatiedon avulla pyritään analysoimaan ja kontrolloimaan järjestelmän erillisiä osia, mikä jättää huomioimatta dynaamiset muutokset koko järjestelmän tasolla. Asukkaiden tuottama tieto on paikallista ja kokemuksellista tietoa. Asukkaat ymmärtävät asuinalueensa ongelmien monimutkaisuuden ja vaikutuksen arkipäivän elämään ja kuvaavat kokemuksiaan narratiivisena kokonaisuutena (Wagernaar 2007; Lehtonen 2013). Staffansin (2004) mukaan paikallinen tieto (local knowledge) on kulttuurista ymmärtämistä, joka on sidoksissa fyysisiin paikkoihin. Tällainen kokemuksellinen tieto on arkisessa ja pragmaattisessa muodossa sisältäen uskomuksia ja käsityksiä asioiden tilasta, niitä määrittävistä syy- ja seuraussuhteista ja valittujen tavoitteiden saavuttamisen keinoista (Bäcklund 2007).

Asukkaat hahmottavat kaupunkinsa toiminnallisena, sosiaalisena ja symbolisena tilana (Bäcklund 2002). He osallistuvat suunnitteluun omista kaupungin katsomisen tavoistaan käsin, mikä tarkoittaa erilaisten arvojen, faktojen, teorioiden ja intressien kohtaamista (Häkli 2002). Kansalaiset hahmottavat oman asuinalueensa tulevaisuuden suunnittelun konkreettisena ja selkeänä sekä haluavat osallistua sen suunnitteluun ja kehittämiseen (Hajer 2003; Leino 2006). Heitä motivoivat henkilökohtaisesti koskettavat aiheet, eivätkä niinkään hallintokäytäntöjen tarjoamat vaikutusmahdollisuudet (Marres 2007; Leino & Laine 2011). Kansalaisten ehdotukset kaupunkisuunnittelussa saatetaan kuitenkin usein sivuuttaa, koska asukkaat eivät osaa asiantuntijakieltä ja heidän tuottamansa tieto koetaan liian ”erityiseksi” tai oman reviirin vartioimiseksi (Staffans 2004; Häikiö 2005; 2007).

Kansalaisten osallistumista kaupunkikehittämiseen korostetaan eriytyneillä asuinalueilla, joiden heikko sosiaalisen eheys ja kulttuurinen moninaisuus nähdään keskeisenä esteenä uudistumiselle. Boonstran ja Boelensin (2011) mukaan sosiaaliseen eheytymiseen voidaan vaikuttaa tukemalla asukkaiden valtaistumista ja sosiaalista vastuunottoa. Osallistumalla asukkaat oppivat esittämään ja perustelemaan omia näkemyksiään, kohtaamaan eri ryhmien jäseniä sekä luottamaan toisiinsa. Osallistuminen luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja sitouttaa asukkaat huolehtimaan asuinympäristöstään. Asukkaiden osallistumisen uskotaan tuottavan tehokkaampia ratkaisuja yhteisön ongelmiin, koska ne perustuvat asukkaiden paikalliseen tietoon (Foster-Fishman, Cantillon, Pierce &Van Egeren 2007; Wagenaar 2007; Boonstra & Boelens 2011). Ilman paikallisia, osallistumista tukevia rakenteita asukkaat eivät pysty vaikuttamaan asuinalueensa asioihin, koska yhteys hallintoon ja päätöksentekoon puuttuu (Wallin 2015). Kansalaisosallistumisella otaksutaan olevan kauaskantoisia vaikutuksia alueiden taloudelliseen kestävyyteen ja hyvinvointivaltion rakenteiden uudistamiseen (Boonstra & Boelens 2011).

Espoon keskus kehittämisen kohteena

Espoon keskus lähiympäristöineen on yksi Espoon viidestä kaupunkikeskuksesta, jossa asuu noin 30000 asukasta. Sen ydinalueen muodostavat Espoon keskuksen asemanseutu, jossa sijaitsee kaupungin hallinnollinen keskus, kulttuurihistoriallisesti arvokas tuomiokirkon seutu sekä Kirkkojärven ja Suvelan lähiöt junaradan eri puolilla. Alueelle on tunnusomaista keskimääräistä alhaisempi koulutus- ja tulotaso, suurempi työttömyys ja korkeampi sairastavuus (Kiuru 2015; Miettinen & Alppivuori 2015). Maahanmuuttajien osuus väestöstä on Kirkkojärvellä ja Suvelassa noin 30 prosenttia ja alueella puhutaan noin 80 eri kieltä (Kai Fogelholm, henkilökohtainen tiedonanto 25.4.2016). Suvelassa vuonna 2010 toteutetun asukaskyselyn mukaan alueen vahvuuksia ovat hyvät liikenneyhteydet ja lähiluonto vapaa-ajanviettomahdollisuuksineen. Asukkaat ovat tyytyväisiä alueen palveluihin, mutta tyytymättömiä alueen siisteyteen, turvallisuuteen ja asukasaktiivisuuteen (Hirvonen 2011).

Espoon keskus, erityisesti Suvelan lähiö, on ollut lukuisten tutkimus- ja kehittämishankkeiden kiinnostuksen kohteena vuosikymmenien ajan (esimerkiksi Suvelan kehittämissuunnitelmaehdotus (I) 1990). Espoon keskuksen aluetta on kehitetty niin kaupungin visiotyöskentelyn pohjalta kuin lukuisissa yksityisen ja kolmannen sektorin projekteissa. Viime vuosien kehittämisehdotuksia yhdistää pyrkimykset nostaa alueen sosiaalista statusta, selkeyttää alueen identiteettiä ja kehittää yhteisöllisyyttä sekä monikulttuurisuuden näkeminen alueen voimavarana ja vetovoimatekijänä (Norvasuo 2013).

Asukkaiden osallistuminen asuinalueensa kehittämiseen on jäänyt aiemmissa hankkeissa vähälle huomiolle. Asukkaat ovat olleet informantin roolissa (Kahila, Tzoulas, Broberg & Pyykönen 2010; Hirvonen 2011; Nupponen & Norvasuo 2013; Kuoppa, Kyttä & Hirvonen 2014). Tästä syystä lähdimme toteuttamaan osallistavan toimintatutkimuksen prosessia. Tavoitteena oli tutkia ja kehittää tehokkaita keinoja asukkaiden osallisuuden edistämiseksi Espoon keskuksen alueella. Toimintatutkimuksen alkuvaiheessa haastattelimme alueen asukkaita ja muita toimijoita (N=85). Kävi ilmi, että eri asukasryhmillä on paljon samansuuntaisia kehittämisideoita, jotka eivät kohdanneet toisiaan, eivätkä asukkaat löytäneet vaikuttamiskeinoja niiden toteuttamiseksi (Lund & Juujärvi 2016). Vastauksena tähän kehitimme kaksi pääinterventiota: asukkaille suunnatut avoimet työpajat keväällä 2014 ja niiden jatkumona asukkaille ja alueen muille toimijoille suunnatut yhteisöpajat (Juujärvi 2015; Juujärvi & Lund 2016). Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Espoon keskuksen kehittämisprojektin kanssa ja se kytkeytyi alueen laajempaan kehittämiseen.

Osallistava toimintatutkimus lähestymistapana

Hankkeessa määrittelimme osallisuuden yksilön ja yhteisön välisenä suhteena, joka ilmenee kuulumisena johonkin yhteisöön, toimimisena osana sitä ja tunteena yhteenkuuluvuudesta (Nivala & Ryynänen 2013). Osallisuus ankkuroituu yhteisön jäsenyyteen sekä yhteisöllisissä ja yhteiskunnallisissa prosesseissa vaikuttamiseen. Osallisuus ei ole osallistumista ryhmän kannalta tärkeiden asioiden päättämiseen eikä vaikuttamista poliittisiin prosesseihin ja niiden sisältöön. (Anttiroiko 2003.)

Tulkintamme mukaan osallisuuden edistäminen merkitsee paikallisyhteisöjen rakentumista ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen kannustavia muutoksia sosiaalisissa suhteissa. Tähän pyrimme osallistavan toimintatutkimuksen keinoin keskittymällä uuden tiedon tuottamiseen ja käytännön ongelmien ratkaisemiseen ongelmanmäärittelyn, tiedon etsinnän, tavoitteenasettelun, toiminnan ja arvioinnin iteratiivisten vaiheiden kautta (ks. Lewin 1946). Verrattuna muihin toimintatutkimuksen suuntauksiin osallistuva toimintatutkimus poikkeaa siinä, että sen lähtökohtana on sitoutuminen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämiseen. Osallistava toimintatutkimus perustuu yhteisölähtöiseen ongelmien analyysiin ja pyrkii sosiaaliseen muutokseen. Yhteisen tiedontuotannon ja reflektion kautta osallistujien tietoisuus omasta ja sosiaalisesta tilanteesta selkeytyy ja kyky toimia kehittyy. Tutkijoilla on aktiivinen rooli kehittäjinä ja muutoksen edistäjinä. Asukkaat ja muut asianosaiset osallistuvat tulosten tulkintaan ja niiden pohjalta toteutettavien muutosten ja toimenpiteiden suunnitteluun. (Kemmis & McTaggart 2000; Nelson & Prilleltensky 2005.)

Tässä tutkimuksessa ongelmaksi määrittyi asukkaiden alhainen osallistuminen ja osallisuutta tukevien rakenteiden puuttuminen asuinalueen kehittämisessä. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäminen näkyi pyrkimyksenä luoda ryhmien välistä yhteistyötä ja solidaarisuutta (Nelson & Prilleltensky 2005). Jokainen asukaspaja muodosti oman pienoissyklinsä, jossa vuorottelivat toiminnan suunnittelu, toteuttaminen, havainnointi ja reflektointi (Kemmis & McTaggart 2000). Asukaspajojen sisältöä muokattiin edellisen työpajan tulosten ja prosessin reflektoinnin perusteella. Asukaspajoissa tuotettua tietoa sovellettiin myös asukkaiden ja alueen kehittämisestä vastaavien yhteistyötä ja uusia toimintamalleja tavoittelevien yhteisöpajojen suunnittelussa (Juujärvi 2015; Juujärvi & Lund 2016). Prosessissa hyödynsimme verkostomaisen oppivan kehittämisen mallia (VOK) (Wallin 2015). VOK korostaa asukkaiden itsenäistä roolia omaan elinympäristöön liittyvien tapahtumien ja toimenpiteiden suunnittelussa ja pyrkii tuomaan osallistumismahdollisuudet osaksi arkea esimerkiksi epävirallisten keskustelutilaisuuksien avulla.

Kuvaamme asukaspajojen prosessia tarkemmin kolmesta näkökulmasta: (1) ketkä osallistuivat asukaspajoihin? (2) miten (millä keinoin) asukaspajat edistivät asukkaiden osallisuutta ja (3) millaisia aiheita asukkaat ottivat esille asukaspajaprosessin aikana?

Asukaspajojen toteutus

Asukaspajojen tavoitteena oli tuoda asukkaita yhteen ilmaisemaan ajatuksiaan asuinalueensa kehittämisestä ja käynnistää asukaslähtöisiä kehittämistoimenpiteitä. Asukaspajojen suunnittelussa ja toteuttamisessa pyrimme soveltamaan osallistavan toimintatutkimuksen teoriasta johdettuja periaatteita, joita olivat asukkaiden äänen vahvistaminen, oikea-aikainen tiedonjakaminen ja vastuuseen kasvaminen. Asukkaiden äänen vahvistamiseen kiinnitettiin huomiota osallistujia rekrytoitaessa. Kehittämiseen olisi erityisen tärkeä saada mukaan ne asukkaat, joiden elämään alueen kehittämistoimenpiteet vaikuttavat eniten, mutta jotka eivät ota aktiivisesti osaa yhteiskunnalliseen toimintaan (Friedlich, Karlsson & Federley 2013). Pyrimme saamaan mukaan työttömiä, kotiäitejä, eläkeläisiä sekä erityisesti maahanmuuttajia. Jaoimme kutsuja asukkaiden kokoontumispaikoissa, kuten järjestöjen toimipisteissä, asukaspuistossa ja uimahallissa sekä toritapahtumassa ja asukastilaisuudessa. Kutsuimme osallistujia myös henkilökohtaisesti puhelimitse, sähköpostilla ja tekstiviestein. Espoon keskuksen julkisissa tiloissa oli vähän ilmoitustilaa mainoksille ja 36 osallistujasta yli 30 oli saanut kutsun henkilökohtaisesti. Asukkaiden äänen vahvistamiseksi emme ottaneet alueen muita toimijoita, kuten kaupunkisuunnittelijoita ja -kehittäjiä asukaspajoihin. Uskoimme rationaalisen suunnittelutiedon ja asiantuntijakielen häiritsevän asukkaiden hauraiden ideoiden kehittymistä.

Asukaspajoihin osallistui kaikkiaan 19 naista, 17 miestä (kts. taulukko 1). Maahanmuuttajia oli 10, kaksi naista ja kahdeksan miestä. Maahanmuuttajanaiset olivat kielitaitoisia ja koulutettuja, heillä oli työpaikat ja kokemusta yhteisten asioiden hoitamisesta hyvinvointia edistävissä yhdistyksissä. Maahanmuuttajamiesten kielitaito oli vaihtelevaa, viidellä heistä oli koulutus, kolme opiskeli ammattia tai etsi töitä ja viisi oli töissä. Kaksi maahanmuuttajamiehistä oli yhteisöjensä ”luottomiehiä”, jotka yhdessä toisen maahanmuuttajanaisen kanssa muodostivat alueen maahanmuuttajien asioita edustavan kolmen hengen epävirallisen ryhmän. Miesten asema yhteisöissään perustui uskonnon ja kulttuurin tuntemiseen ja harjoittamiseen tai kotimaayhteyksien ylläpitämiseen esimerkiksi rahoitettujen kehittämisprojektien avulla. Heillä ei kuitenkaan ollut virallisia edustustehtäviä paikallisessa hallinnossa.

Kantaväestöön kuuluvat osallistujat (n=26) voidaan ryhmitellä seuraavasti: Tavalliset asukkaat (12) koostuivat asuinalueensa kehittämisestä kiinnostuneista eläkeläisistä (9) ja työelämässä olevista asukkaista (3). Eläkeläisistä yksi toimi monissa yhdistyksissä, yksi tunsi julkishallinnon, ja yksi oli heikommassa asemassa olevien puolustaja, muiden ollessa kiinnostuneita kuuntelijoita. Työssäkäyvät asukkaat olivat kiinnostuneita alueen yhteisöllisestä kehittämisestä ja yksi heistä oli kaupunkisuunnittelun asiantuntija. Viranomaisosallistujat (4) olivat alueella toimivia viranhaltijoita, kansalaisjärjestöjen tai oppilaitosten työntekijöitä, edustajat (3) olivat varavaltuutettuja, opiskelijat (3) suorittivat työharjoitteluaan tai jatko-opintojaan, toimitilojen kärkkyjät (2) olivat laajentamassa toimintaansa alueelle ja lisäksi oli mukaan houkuteltuja henkilöitä (2). Yhteenvetona voidaan todeta, että asukaspajojen osallistujajoukko oli taustaltaan ja motiiveiltaan heterogeeninen.

Asukaspajojen menetelmiksi valittiin pienryhmämenetelmiä, jotka sallivat asukkaiden vapaamuotoisen ideoinnin (taulukko 1). Asukaspajoja toteutettiin neljä. Paikkana oli kauppakeskus Entressen kirjaston kaupunkilaisten käyttöön tarkoitettu Sininen huone, jonne on helppo tulla. Kaikki pajat alkoivat cocktail-kutsujen tapaan osallistujien saapuessa paikalle eritahtisesti musiikin soidessa taustalla. Jokaisen pajan lopussa oli yhteiskeskustelu, jossa osallistujat saivat ilmaista mielipiteitään myös muiden ryhmien työskentelyn tuloksista. Pajoissa oli ulkopuolinen ohjaaja ja fasilitaattoreina toimineet tutkijat.

Toimintatutkimuksessa uutta toimintaa kehitetään prosessissa syntyvän tiedon pohjalta, mikä edellyttää tiedon oikea-aikaista jakamista tutkimuksen osallistujille ja muille asianosaisille (Nelson & Prilleltensky 2005). Aikaisemmissa tutkimuksissa on korostettu asukkaiden kokemuksellisen ja paikallisen tiedon alisteista asemaa rationaalis-teknisen asiantuntijatiedon rinnalla (Staffans 2004; Lehtonen 2013), minkä vuoksi halusimme varmistaa asukkaiden mahdollisuuden tuottaa tietoa yhdessä ilman hallinnollisia asiantuntijoita. Asukaspajoissa työskentely perustui pienryhmiin, jotka raportoivat tulokset toisilleen pajatyöskentelyn lopussa. Tulokset päivitettiin seuraavan pajan alussa, jolloin myös uudet tulijat saivat käsityksen prosessista. Pajojen tulosten yhteenvedoissa ja raporteissa käytettiin osallistujien autenttisia ilmaisuja. Pajatyöskentelystä pidettiin muistiota, joka jaettiin kaikille osallistuneille sähköpostitse jokaisen pajan jälkeen ja myös yhteistyöverkostolle kolmannen pajan jälkeen, kun ideat oli jalostettu kehittämisehdotuksiksi.

Perättäisten asukaspajojen tarkoituksena oli muodostaa prosessi, joka etenee kehittämiskohteiden yhteisestä tunnistamisesta toimintasuunnitelman laatimiseen ja jossa osallistujien vastuu yhteistoiminnasta kasvaa vähitellen. Vastuuseen kasvaminen edellyttää osallisuuden kokemusta: ryhmän tai yhteisön tulee ensin hyväksyä yksilö jäsenekseen sekä tarjota aitoja mahdollisuuksia yhteenkuuluvuuden tunteen kehittymiseen ja toimintaan (Nivala & Ryynänen 2013). Asukaspajojen hyvä ilmapiiri, osallistujien verkostoituminen ja keskinäisen luottamuksen kehittyminen vahvistivat osallisuutta. Vastuunottoa tukee tehtävien jakaminen halukkaille osallistujille. Osallisuuden edistäminen pienimuotoisesti lähiyhteisössä voi toimia alkuna laajempaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Ihmisten osallistuminen yhteiseen toimintaan on itsessään arvokasta (Nivala & Ryynänen 2013; Wallin 2015).

”Nyt ollaan leirinuotiolla” 

Ensimmäisessä asukaspajassa oli 10 osallistujaa, joista kolme oli mukana alueen yhdistystoiminnassa, kaksi oli alueen viranhaltijatyyppisissä töissä, kaksi varavaltuutettua, kaksi eläkeläistä ja neljä maahanmuuttajaa. Paja muodostui välillä kaksikieliseksi yhteisen kielen puuttuessa. Osallistujat valmistivat aluksi nimilapun, johon he kirjoittivat tai piirsivät voimanlähteensä ja toivomansa puheenaiheen. Tutkimushanke ja asukaspajojen tavoitteet esiteltiin lyhyesti.

Työskentely alkoi hiljaisella ideoinnilla osallistujien kirjoittaessa liimalapuille havaitsemiaan asuinalueen kehittämiskohteita. Ohjaaja kyseli niistä yksityiskohtia ja teemoitteli ne huoneen seinille. Osallistujia kehotettiin siirtymään puolipiiriin valitsemansa aiheen ympärille, ja aiheen keksijä valtuutettiin pitämään asiasta esitys, jonka jälkeen siitä keskusteltiin. Näitä itseohjautuvia kokouksia vedettiin kaksi kierrosta, joista kukin kesti puoli tuntia. Hankkeen tutkijat huolehtivat ajankulusta, varustivat ryhmiä kirjoitustarvikkeilla ja kannustivat osallistujia ryhmänvaihtoihin. Kunkin kokouksen muistiinpanot esiteltiin muille ryhmille, ohjaaja kiteytti aiheita ja kannusti osallistujia kirjoittamaan muistiinpanot puhtaaksi seuraavaan työpajaan.

Pyrimme synnyttämään luottamusta ja vapaata ilmapiiriä ottamalla tulijat vastaan yksilöllisesti, rupattelemalla heidän kanssaan, tarjoilemalla pientä naposteltavaa ja soittamalla taustamusiikkia. Asukkaiden itsenäisillä kokouksilla pyrittiin saamaan heidän oma äänensä kuuluviin. Asiastaan innostuneet puheenjohtajat valikoituivat helposti, kokoukset sujuivat rauhallisesti ja asukkaiden kokemuksiin ja tietoon perustuvat esitykset asuinalueen kehittämiseksi olivat harkittuja.

Ensimmäisen asukaspajan tuloksena syntyi neljä kehittämisteemaa: yhteiset tilat, yhteisötoiminta, viihtyisä ja turvallinen ympäristö sekä asumiseen liittyvä yhteiskehittely (kuva 1). Keskusteluissa korostui kohtaamispaikkojen puute, alueen imagon kehittäminen sekä asukkaiden vapaaehtoistyön merkitys alueen elinvoimaisuudelle. Asukkaat muotoilivat kokemiaan puutteita kehittämisideoiksi. He ehdottivat muun muassa kielitandemia alueen monikielisyyden hyödyntämiseksi, vuokrattavia pop up -yritystiloja, säännöllistä tiedottamista alueen tapahtumista ja kahden sukupolven asuntojen rakentamista.

”Nouseeko jotain mitä voisi vielä tutkia?”

Toisessa asukaspajassa oli seitsemän osallistujaa, joista kaksi oli varavaltuutettuja, kolme eläkeläistä, yksi opiskelija ja yksi maahanmuuttaja. Kolme oli uusia tulijoita. Tavoitteena oli tutkia edellisellä kerralla kiteytettyjä teemoja tarkemmin: miksi asiaa tulisi kehittää sekä mitä ja keitä toteuttamiseen tarvitaan. Uudet tulijat osallistuivat aluksi ideahautomoon, jossa heidän ajatuksiaan kuunneltiin ja pohdittiin, voisiko niitä yhdistää aikaisempiin aiheisiin. Tutkijat osallistuivat ryhmiin kannettavien tietokoneiden kanssa alustamaan keskustelua, pyytämään perusteluja ja esimerkkejä sekä kannustamaan asukkaita. Pajassa luettiin myös virkamieheltä tullut sähköposti, jossa asukkaita pyydettiin kertomaan toiveitaan peruskorjauksen kohteena olevan alueen koulun yhteisten tilojen käytöstä.

Kehittämisteemoja rikastettiin jakamalla tietoa ja keskustelemalla. Asukkaat totesivat, että huoltoyhtiöiden tulon myötä luonnollinen asukasaktiivisuus on hiipunut. He kaipasivat tiloja asukkaiden ja yhdistysten vapaaseen järjestäytymiseen, ei-muodollista oppimistoimintaa ja käsityöläisosuuskuntia. Tärkeäksi koettiin asukaskulttuurin vaaliminen, naapureihin tutustuminen, virka-ajan ulkopuolella tapahtuva kansalaistoiminta sekä alueen maahanmuuttajien ja nuorten hyvinvointi. Osallistujat toivoivat yhteistä tilaa asukastoiminnalle, jonka avulla asuinalue tehtäisiin “omaksi”. Yksi osallistuja oli pohjustanut aihettaan hakemalla lisätietoa kahden sukupolven asunnoista. Ilmeni, että asukkaat eivät tiedä eivätkä löydä tietoa alueen tapahtumista. Tutkijoiden tehtäväksi tuli tarkistaa alueen viranhaltijoilta, voisiko joitakin ehdotuksia ja asioita laittaa heti täytäntöön. Osallistujia kannustettiin kotitehtävänään havainnoimaan ja valokuvaamaan kehittämisteemoihin liittyviä asioita asuinympäristössään.

Toisessa asukaspajassa asukkaat valittivat alueen epäkohdista ja viranhaltijoiden huonoa käytöstä, moittivat päättäjiä ja vaativat alueen kehittämisestä vastaavia tulemaan esiin. Edellisen kerran rauhallinen ilmapiiri oli muuttunut kantaaottavaksi ja vastustavaksi. Epäkohtia esiintuovia osallistujia pyydettiin tekemään jotain konkreettista asiansa suhteen seuraavaksi kerraksi. Ohjaaja korosti, että asukkaiden ehdotukset usein nopeuttavat alueen kehittämistä. Asukkaat tukivat toisiaan puheenvuoroissaan, mikä osaltaan rentoutti ilmapiiriä.

”Täytyy löytää tie virkamiehen luo” 

Kolmannessa asukaspajassa oli yhdeksän osallistujaa, joista kaksi oli mukana alueen yhdistystoiminnassa, kaksi oli alueen hallinnollisissa tehtävissä, kolme eläkeläistä, kolme opiskelijaa ja yksi varavaltuutettu. Kuusi oli uusia tulijoita. Tila oli järjestelty messuosastoiksi edellisessä asukaspajassa muodostettujen kehittämisteemojen perusteella (ks. kuva 1). Joihinkin kehittämisteemoihin oli vakiintunut jo oma ryhmänsä. Tavoitteena oli laatia esitys tai puhe teemasta johonkin tulevaan tilaisuuteen hyödyntäen erilaisia materiaaleja. Pöydissä oli teemoja käsitteleviä julkaisuja ja viranhaltioiden kirjoituksia. Ryhmän tuli alustavasti suunnitella seuraavat askeleet asiansa edistämiseksi sekä päättää työnjaosta ja vastuista. Ryhmäläisillä oli omia kannettavia tietokoneita mukanaan muistiinpanoja ja tiedonhankintaa varten. Tutkijat olivat ryhmissä kuuntelemassa ja kannustamassa. Seuraavaksi kerraksi osallistujia pyydettiin kutsumaan mukaan henkilö, joka tietää teemasta enemmän ja pitää sitä tärkeänä.

Asukkaat suunnittelivat toimintaa tavoitteiden saavuttamiseksi ja kaipasivat lisätietoa hallintokäytännöistä. Ohjaaja oli selvittänyt viranhaltijoiden tapaamisaikoja ja osa asukkaista kiinnostui niistä. Asukkaat pohtivat kansanliikkeen järjestämistä muiden asukkaiden herättämiseksi ja aktivoimiseksi. Paikalla ollut viranhaltija kertoi asukkaan mahdollisuuksista vaikuttaa asioihin ensisijaisesti virallisin keinoin. Pajassa pohdittiin alueen järjestöjen yhteistyömahdollisuuksia. Osallistujia harmitti se, että ideoita alulle laittaneet asukkaat eivät olleet paikalla. Seuraavaksi kerraksi asukkaat päättivät tehdä jotain konkreettista aiheeseensa liittyen.

Kolmannessa asukaspajassa ryhmätyöskentelyä leimasi keskittyneisyys, pohdiskelu ja paikallisen tiedon jakaminen, mutta myös asiantuntijatiedon etsiminen ja pyrkimys yhteisymmärrykseen. Asukkaat oivalsivat, että asioiden edistäminen kaupungin hallinnossa edellyttää eri hallintokuntien asiantuntijoiden yhteistyötä, esimerkkinä tilojen vuokraamiskäytäntöjen yhtenäistäminen. Osallistujat kiinnostuivat vaikuttamiskeinoista ja päätöksenteosta. 

”Tekemisen meininkiä”

Neljännessä asukaspajassa (kuva 2) oli 23 osallistujaa, joista 15 oli uusia. Mukana oli kahdeksan alueen yhdistyksissä vaikuttavaa henkilöä, seitsemän maahanmuuttajaa, seitsemän eläkeläistä, kaksi varavaltuutettua ja yksi opiskelija. Pajan yhteyteen järjestettyä lastenhoitomahdollisuutta hyödynsi yksi osallistuja. Aiemmin osallistuneet asukkaat kertasivat asukaspajaprosessin. Tässä pajassa ohjaaja alkoi käyttää ryhmistä ilmaisua “joukkue, jolla on mahdollisuus saada pallo maaliin”. Ryhmät pohtivat vaikuttamistapoja ja – keinoja. Jokaisesta ryhmästä löytyi päävastuun ottava asukas. Yksi heistä oli alueen rakentamisesta kiinnostunut arkkitehti, toinen kansalaistoiminnassa aktiivisesti mukana oleva eläkeläinen ja kolmas oli osallistunut kaupunkikehittämiseen muualla. Ryhmien suunnitelmat kirjattiin yhteiseen matriisiin kaikkien nähtäville.

Viimeisen asukaspajan ilmapiiri oli äänekäs, tiivis ja toiveikas. Asukkaita oli tullut paikalle ystäviensä kutsumina, he tutustuivat toisiinsa ja keskustelu soljui vilkkaana. He ilmaisivat olevansa sitoutuneita vaikuttamaan ja halusivat, että asukaspajat olisivat voineet vielä jatkua. Ryhmät perustivat teemalleen intressiryhmän halukkaista asukkaista ja valitsivat sille vastuuhenkilön. Loppukeskusteluun ja jatkotyöskentelystä sopimiseen käytettiin runsaasti aikaa, ja jokainen sai oman palautepuheenvuoronsa loppupiirissä. Lopulliset kehittämisteemat olivat yhteiset tilat ja yhteisötoiminta, asumiseen liittyvä yhteiskehittely sekä viihtyisä ja turvallinen ympäristö (kuva 3).

Yhteiset tilat ja yhteisötoiminta. Asukkaat päättivät kartoittaa alueella vapaana olevia tiloja ja tehdä niihin tutustumiskäyntejä. Tilojen tulisi olla helposti saavutettavia, siellä pitäisi olla keittiö ja mahdollisuus vapaamuotoiseen kanssakäymiseen. Maahanmuuttajanaisten suomen kielen opetus voitaisiin tulevaisuudessa järjestää näissä tiloissa. Ryhmä halusi selvittää peruskorjattavan koulun tilojen kuntalaiskäyttöä ja pyrki sopimaan tapaamisen rakennusprojektista vastaavan virkamiehen kanssa siinä kuitenkaan onnistumatta. Yhteisten tilojen suunnittelu jatkui myöhemmin toteutetuissa yhteisöpajoissa, joissa ryhdyttiin suunnittelemaan paikallista asukastaloa.

Asumiseen liittyvä yhteiskehittely. Asuntoryhmän kiinnostuksen kohteena olivat erilaiset asumiskokeilut, kuten kahden sukupolven asunnot, yhteisöasuminen, osaomistusasunnot ja asumismuotojen sekoittaminen sekä kaupunkiviljely. Vastuuhenkilö oli tehnyt aiheista esityksiä ja piirustuksia, joita hän testasi ryhmässä. Ryhmässä arveltiin, että kattoviljelyllä ja yhteisöllisellä pihaviljelyllä asuinalue voisi profiloitua myönteisesti “vihreäksi keitaaksi”. Ryhmässä ideoitiin tupakointinurkkauksia kerrostalojen pihoille parveketupakoinnin vähentämiseksi. Ryhmä esitteli työskentelynsä tulokset itse järjestämässään keskustelutilaisuudessa kaupungin päättäjille Suvelan korjaus- ja täydennysrakentamista varten. Tilaisuuteen osallistui 15 asiantuntijaa, viranhaltijaa ja asukasta. Yksi ryhmän jäsenistä vei sukupolviasuntoja koskevan muutosehdotuksen Espoon asunto-ohjelmaan kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.

Viihtyisä ja turvallinen ympäristö. Asukkaat ideoivat Espoo puhtaaksi -siivouspäivän järjestämistä sekä roska-astioiden lisäämiseen ja baarien vähentämiseen liittyviä toimenpiteitä. Aiheesta suunniteltiin videota “Roskaton Espoon keskus”. Basaarityyppisen toritoiminnan elävöittämistoiveita selvitettiin asukkaille suunnatulla kyselyllä. Tämän ryhmän toiminta ei jatkunut.

Päätelmät

Espoon keskuksessa toteutetussa asukaspajakokeilussa pyrittiin vahvistamaan asukkaiden osallisuutta asuinalueen kehittämisessä. Tavoitteena oli saada asukaspajoihin mukaan monipuolisesti alueen sosio-ekonomista tilannetta edustavia asukkaita. Tavoitteena ei ollut edustuksellinen osallistuminen, vaan asukasryhmien keskinäinen verkostoituminen ja monipuolinen tiedontuotanto, kuten myös Turussa toteutetuissa soveltavan draaman työpajoissa (Loivaranta & Rannila 2012). Osallistujat olivat heterogeeninen joukko naisia, miehiä, nuoria, vanhoja, työssäkäyviä, työttömiä, eläkeläisiä, alueella pitkään asuneita, uusia asukkaita, maahanmuuttajia viidestä eri maasta, yhdistysten vapaaehtoistyöntekijöitä, alueen politiikkoja ja asiantuntijaosaajia. Pajojen avoin luonne mahdollisti uusien osallistujien rekrytoinnin koko prosessin ajan asukkaiden verkostojen kautta.

Asukkaat tulivat asukaspajaan kuuntelemaan, etsimään tietoa ja toimintaa, vaikuttamaan ja korjaamaan alueen epäkohtia, kuten yhteisten tilojen puutetta, parkkipaikkapulaa ja julkisten paikkojen sotkuisuutta. Asukaspajat oli suunniteltu rakenteeltaan osallistumista tukeviksi tarjoten kokemuksen yhteisöön kuulumisesta ja mahdollisuuden osallistua asteittain kehittyvään yhteiseen toimintaan (vrt. Nivala & Ryynänen 2013). Kahdessa ensimmäisessä pajassa tuotettiin ja rikastettiin kehittämisideoita ja kahdessa jälkimmäisessä työstettiin suunnitelmaa niiden toteuttamiseksi. Kehittämisteemojen realisoituessa suunnitelmiksi osallistujat havaitsivat, että yhteistyö eri toimijoiden kanssa on välttämätöntä asioiden toteuttamiseksi.

Lähiöiden asukastoimintaa Hollannissa tutkinut Wagenaar (2007) on korostanut vuorovaikutuksen laadun merkitystä osallistavien käytäntöjen rakentamisessa: toisiin tutustumista, ystävällistä ja kunnioittavaa kohtelua sekä avoimuutta kysymyksille ja ehdotuksille. Samalla kansalaiset harjoittelevat demokraattisia taitoja, kuten oman aseman artikulointia, toisten kuuntelua, erilaisuuden arvostamista, kompromissien tekoa ja konfliktin ratkaisua sekä oppivat erottamaan omat tarpeensa yhteisistä intresseistä. Asukkaat korostivat arvioinneissaan pajojen hyvää vuorovaikusta, rentoa tunnelmaa ja kevyttä rakennetta. He kokivat, että heidän mielipiteitään oli kuunneltu ja asioista oli keskusteltu riittävän pitkään. Palautteessa arvostettiin ohjaajan ja tutkijoiden merkitystä myönteisen vuorovaikutuksen rakentajina ja säätelijöinä. Ryhmien tuki ja osallistavat työmenetelmät olivat rohkaisseet asukkaita ottamaan vastuuta pienin askelin. Kysymyksessä oli yhteinen oppimisprosessi, jota edistivät keskinäinen tutustuminen, tiedonjakaminen sekä kasvava sitoutuminen ja vastuunotto asuinalueen hyvinvoinnista (vrt. Nelson & Prilleltensky 2005; Wagenaar 2007).

Asukkaat jakoivat keskenään kokemuksiin perustuvaa paikallista tietoa sekä kehittämisprosessin edetessä ammatilliseen asiantuntijuuteen, kuten arkkitehtuuriin ja kaupunkisuunnitteluun liittyvää tietoa, joita käytettiin kehittämistoimenpiteitä perustelevien argumenttien muodostamisessa. Vastaavalla tavalla Tampereen Tesomalla vuosina 2002–2003 toteutetuissa asukasraadeissa osallistujat halusivat vahvistaa argumenttiensa julkista uskottavuutta ammatilliseen osaamiseen perustuvalla ja kaupunginhallinnon tietokannoista saadulla tiedolla (Lehtonen 2013). Asukaspajoissa asukkaiden ja kaupungin asiantuntijoiden tiedonvaihto sähköpostin välityksellä tapahtui vasta kolmannen pajan jälkeen, kun asukkaiden yksittäiset äänet olivat muotoutuneet yhteiseksi kannanotoksi perusteluineen. Pidimme tätä tärkeänä ratkaisuna asukkaiden osallisuuden vahvistamiseksi, mutta asukkaat kuitenkin toivoivat kaupungin asiantuntijoiden aikaisempaa osallistumista saadakseen palautetta kehittämisideoistaan ja turvatakseen niiden etenemisen. Kaksi ryhmää järjestikin keskustelutilaisuuden kaupungin edustajien kanssa pajatoiminnan jälkeen. Ratkaisuamme sulkea paikalliset asiantuntijat ja kaupunkikehittäjät asukaspajojen ulkopuolelle voidaan pitää perusteltuna osallistavan toimintatutkimuksen näkökulmasta: kysymyksessä oli asukkaiden tarpeista käynnistyvän muutosprosessin ensimmäinen vaihe, jota seurasivat asukkaiden ja toimijoiden yhteiskehittämisen pajat (Juujärvi 2015). Ratkaisu myös tuki asukkaiden itseorganisoitumista ja kehitti heidän kykyään mobilisoida kehittämistyössä tarvittavia resursseja (ks. myös Nelson & Prilleltensky 2005).

Kansalaisia kiinnostaa vaikuttamisessa ensisijaisesti aihe osallistumiskäytänteiden sijaan (Marres 2007; Leino & Laine 2011), ja he haluavat tulla kuulluksi itse valitsemiensa aiheiden kautta (Gomart & Hajer 2003). Pajojen kehittämisteemoista yhteiset asukastilat sekä monen sukupolven asunnot risteytyivät kahden ajankohtaisen suunnitteluprosessin kanssa, joihin asukkaat pääsivät vaikuttamaan. Asukkaat pitivät aiheitaan tärkeinä ja heillä oli monipuolista tietoa alueen ongelmallisina pidetyistä asioista, kuten monikulttuurisuudesta ja nuorten tilanteesta. Asukaslähtöisen kehittämistoiminnan vahvuutena voidaankin pitää sitä, että asukkailla on välitön kokemus alueen ongelmista; he näkevät ongelmien kokonaisuuden, niiden väliset kytkennät ja ajallisen kehityskaaren. Asukkaiden ongelmanratkaisu on pragmaattista, jossa konkreettisuus ja jatkuva tietoisuus ongelmien monimutkaisuudesta kulkevat käsi kädessä (Wagenaar 2007).

Pelkästään asukkaille suunnatuissa asukaspajoissa on vaara, että toiminta jää mielipiteiden keräämiseksi ja puuhasteluksi. Asukaspajatyyppisen toiminnan tulisi toisaalta mahdollistaa vapaa tiedon virtaaminen ja asukaslähtöiset luovat prosessit, mutta toisaalta tarjota tarpeellisia hallinnollisia rakenteita kehittämistyön tuloksellisuuden turvaamiseksi (Wagenaar 2007; Wallin 2015). Käytännön ratkaisuna voisi olla projektiluontoinen yhteiskehittäminen, johon asiantuntijat liittyvät asukkaiden kehittämisideoiden seulontavaiheen jälkeen tai jossa kehittämismenetelmät ovat strukturoituja tasapuolisen vuorovaikutuksen takaamiseksi (esim. Juujärvi & Lund 2016). Keskeinen haaste tämän tutkimuksen perusteella on kuitenkin osallistujien rekrytointi. Siihen tulisi kehittää uudenlaisia tapoja lähestyä ja sitouttaa asukkaita.

Kiitokset

Tämä artikkeli on tehty osana ympäristöministeriön asuinalueiden kehittämisohjelmaan (2013–2105) kuulunutta Laurea-ammattikorkeakoulun Välittävät Valittavat Verkostot -hanketta. Kiitämme muuta työryhmää (Anna-Leena Mutanen, Kaija Pesso, Ossi Salin ja Minna Hägg) yhteistyöstä.

Kirjallisuus

Anttiroiko, Ari-Veikko (2003). Kansalaisten osallistuminen, osallisuus ja vaikuttaminen tietoyhteiskunnassa. Teoksessa Bäcklund, Pia (toim.) Tietoyhteiskunnan osallistuva kansalainen. Tapaus Nettimaunula. Tutkimuksia 5/2003. Helsinki, Helsingin kaupungin tietokeskus.

Asuinalueiden kehittämisohjelma 2013–2015. [Viitattu 1.5.2016] <http://www.ara.fi/fi-fi/ohjelmat_ja_hankkeet/Asuinalueiden_kehittamisohjelma>

Boonstra, Beitske ja Boelens, Luuk (2011). Self-organization in Urban Development: Towards a New Perspective on Spatial Planning. Urban Research & Practice 4:2, 99-112.

Bäcklund, Pia (2002). Miten kuulla asukasta? Kaupunkitila ja osallisuuden haasteet. Teoksessa Bäcklund, Pia & Häkli, Jouni & Harry Schulman (toim.): Osalliset ja osaajat. Kansalaiset kaupungin suunnittelussa. Gaudeamus, Helsinki.

Bäcklund, Pia (2007). Tietämisen politiikka. Kokemuksellinen tieto kunnan hallinnassa. Yliopistopaino, Helsinki.

Foster-Fishman, Pennie G. & Cantillon, Daniel & Pierce, Steven J. & Van Egeren, Laurie A. (2007). Building an Active Citizenry. The Role of Neighborhood Problems, Readiness, and Capacity for Change. American Journal of Community Psychology 39:1, 91-106.

Friedrich, Pirjo & Karlsson, Anja & Federley, Maija (2013). Report 2.1 Boundary Conditions for successful Urban Living Labs. [Viitattu 1.8.2015] <http://jpi-urbaneurope.eu/wp-content/uploads/2014/01/Report-Boundary-conditions-for-successful-Urban-Living-Labs.pdf>

Gomart, Emilie ja Hajer, Maarten A. (2003). Is that politics? For an inquiry into forms in contemporary politics. Teoksessa Joergens, Bernward & Helga Nowotny (toim.). Social Studies of Science and Technology: Looking Back Ahead. Kluwer Academic Publishers, Dordrecht.

Hajer, Maarten A. (2003). A frame in the fields: policymaking and the reinvention of politics. Teoksessa Hajer, Maarten A. & Hendrik Wagenaar (toim.): Deliberative policy analysis. Understanding governance in the network society. Cambridge University Press, Cambridge.

Hirvonen, Jukka (2011). Suvela tilastoissa ja asukkaiden kokemana. Aalto-yliopiston julkaisusarja TIEDE + TEKNOLOGIA 17/2011. Aalto-yliopisto, Insinööritieteiden korkeakoulu, Yhteiskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus, Helsinki.

Häikiö, Liisa (2005). Osallistumisen rajat. Valta-analyysi kestävän kehityksen suunnittelusta Tampereella. Tampere University Press, Tampere.

Häikiö, Liisa (2007). Expertise, Representation and the Common Good: Grounds for Legitimacy in the Urban Governance Network. Urban Studies 44:11, 2147-2162.

Häkli, Jouni (2002). Kansalaisosallistuminen ja kaupunkisuunnittelun tiedonpolitiikka. Teoksessa Bäcklund, Pia & Häkli, Jouni & Harry Schulman (toim.): Osalliset ja osaajat. Kansalaiset kaupungin suunnittelussa. Gaudeamus, Helsinki.

Juujärvi, Soile (2015). Yhteisöpajakokeilu asuinalueen kehittämisessä. Eetvartti 4/2015, 16-19. Espoon kaupunki, Espoo. [Viitattu 1.5.2016] <http://www.espoo.fi/fiFI/Espoon_kaupunki/Tietoa_Espoosta/Tilastot_ja_tutkimukset>

Juujärvi, Soile ja Lund, Virpi (2016). Enhancing early innovation in an Urban Living Lab: Lessons from Espoo, Finland. Technological Innovation Management Review 6:1, 17-26.

Kahila, Maarit & Tzoulas, Tuija & Broberg, Anna & Pyykönen, Santtu (2010). Suvela koettuna. Urbaanionni. PehmoGis-kyselyn tuloksia. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus, Aalto-yliopisto. [Viitattu 1.5.2016] <http://ytk.tkk.fi/fi/tutkimus/hankkeet/Suvela_PehmoGIS_uusi.pdf >

Kemmis, Stephen ja McTaggart, Robin (2000). Participatory action research. Teoksessa Denzin, Norman K. & Yvonna S. Lincoln (toim.): Handbook of qualitative research. Sage, Thousand Oaks.

Kiuru, Juho (2015). Pääkaupunkiseudun hyvä- ja huono-osaiset klusterit ja niiden muutos 2007–2012. Yhdyskuntasuunnittelu 53(4).

Kuoppa Jenni & Kyttä Marketta & Hirvonen, Jukka (2014). Pidetty ja pelätty Kirkkojärvi. Kuinka asukkaiden turvallisuuskokemusten eriytyminen voidaan huomioida osana lähiönkehittämistä. Yhdyskuntasuunnittelu 52:1, 29-52.

Lapintie, Kimmo (2003). Suunnittelun paradigman muutokset ja tieto/valta. Yhdyskuntasuunnittelu 41:2, 9-25.

Lehtonen, Pauliina (2013). Julkisesti uskottavat – Kansalaisten kokemuksellinen tieto ja performatiiviset osallistumiskäytännöt. Tampere University Press, Tampere.

Leino, Helena (2006). Kaupunkiosallistuminen ja kaupunkisuunnittelun dynamiikka. Acta Universitas Tampereansis 1134. Tampereen yliopisto, Tampere.

Leino, Helena ja Laine, Markus (2011). Do matters of concern matter? Bringing issues back to participation. Planning Theory 11:1, 89-103.

Lewin, Kurt (1946). Action research and minority problems. Journal of Social Issues, 2, 34-46.

Loivaranta, Tikli ja Rannila, Päivi (2012). Soveltavan draaman työpajat osana vuorovaikutteisen suunnittelun tiedonrakennusprosessia. Yhdyskuntasuunnittelu 50:3, 29-45.

Lund, Virpi ja Juujärvi, Soile (2016). Residents’ agency in local urban development. Julkaistavaksi lähetetty käsikirjoitus.

Marres, Noortje (2007). The Issues Deserve More Credit: Pragmatist Contribution to the Study of Public Involvement in Controversy. Social Studies of Science 37:5, 759-780.

Miettinen, Tuula ja Alppivuori, Kristiina (2015) Sairastavuusindeksi 2014 sekä vuoden 2013 indeksi Espoon osa-alueittain. Tietoisku 11/2015. Espoon kaupunki.

Nelson, Geoffrey ja Prilleltensky, Isaac (2005). Community Psychology. In Pursuit of Liberation and Well-Being. Macmillan, Palgrave.

Nivala, Elina ja Ryynänen, Sanna (2013). Kohti sosiaalipedagogista osallisuuden ideaalia. Sosiaalipedagoginen vuosikirja 14, 9-41.

Norvasuo Markku (2013) Visio Suvelan paikalliskeskuksesta lähiökehittämisen muutoksessa.  Aalto-yliopiston julkaisusarja TIEDE+TEKNOLOGIA, 6/2013. Aalto-yliopisto, Espoo. [Viitattu 1.5.2016] <http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-60-5114-7>

Nupponen, Terttu ja Norvasuo, Markku (2013). Maahanmuuttajien näkemyksiä Suvelasta ja sen kehittämisestä. MOVE – Monimuotoinen, vetovoimainen lähiö ‑hanke. Espoo: Aalto yliopisto, Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutusryhmä YTK.

Suvelan kehittämissuunnitelmaehdotus (I), Yhteissuunnittelun kehittäminen Espoossa (II) (1990). Sofyprojekti. Espoo: Espoon kaupunki, kaupunkisuunnitteluvirasto.

Staffans, Aija (2004). Vaikuttavat asukkaat: Vuorovaikutus ja paikallinen tieto kaupunkisuunnittelunhaasteina. YTK julkaisuja A29. Teknillinen korkeakoulu, Espoo.

Taylor, Nigel (1998). Urban Planning Theory Since 1945. London, Sage.

Wagenaar, Hendrik (2007). Governance, complexity, and democratic participation. How citizens and public officials harness the complexities of neighborhood decline. The American Review of Public Administration 37:1, 17-50.

Wallin, Sirkku (2015). Kaupunkisuunnittelua ja itseorganisoituvaa toimintaa. Kertomus Helsingin Herttoniemen muutoksesta. Alue ja ympäristö 44:1, 17-30.