Planning Theory (1973)

Raine Mäntysalo

Andreas Faludin kirjan Planning Theory julkaisemisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi neljäkymmentä vuotta. Teos on eittämättä klassikko. Yhdyskuntasuunnittelun teorian tutkijoille se on työ, jota ei voida ohittaa, kun halutaan ymmärtää teorian kehitystä ja niitä kysymyksiä, joiden parissa teoreetikot edelleen askartelevat. Varsinkin nyt, kun strategisen ja eri sektoreita integroivan yhdyskuntasuunnittelun tarve on viime aikoina noussut voimakkaasti esiin, on hyvä kerrata Faludin suunnitteluteorian keskeisiä piirteitä ja etenkin teorian saamaa kritiikkiä. Faludin teoriaa voidaan pitää juuri strategisen ja integroivan suunnittelun uraauurtavana teoriana, ja siten itse teoria ja sen kritiikki ovat tulleet jälleen ajankohtaisiksi.

Toisen keskeisen 1970-luvun suunnitteluteoreetikon George Chadwickin tavoin Faludi lukeutui systeemirationalisteihin. Hänen suunnitteluajattelunsa perustana oli kyberneettinen kontrollijärjestelmä, jossa toimija kontrolloi ympäristönsä muutoksia takaisinkytkentämekanismin avulla. Siinä toimija hyödyntää ympäristöstään saamaansa palautetietoa ympäristönsä muutoksista oppien ja reaktioitaan muuttaen. Faludille kybernetiikka tarjosi hyvän tieteellisen metodipohjan suunnitteluteorialle, kun suunnittelu nähdään pyrkimykseksi kontrolloida ympäristömuutoksia. Faludi rakentaa kirjassaan kyberneettisen yhdyskuntasuunnitteluorganisaation mallin sovittaen sen aikansa brittiläisen suunnitteluinstituution elementteihin.

Perustana tälle mallille on käsitys ihmisestä kyberneettisenä kontrollijärjestelmänä. Ihminen ymmärretään termostaatin kaltaisia homeostaattisia servomekanismeja monimutkaisemmaksi järjestelmäksi, joka voi luovasti muuttaa omaa palauteohjelmointiaan, toisin kuin servomekanismit. Termostaatti on ohjelmoitu tunnistamaan ympäristössään vain lämpötilamuutokset, mutta ihmisen ympäristöön sisältyy sekä ennalta tunnistettuja että tunnistamattomia muutoksia. Jälkimmäisten tuominen kontrollin piiriin edellyttää muistin avulla tapahtuvaa oppimista, jossa ihminen arvioi kriittisesti aiempia reaktioitaan ja ohjelmoi reagointiaan uudelleen. Tässä Faludin ajattelun keskeisenä lähteenä oli Donald A. Schönin teos Beyond the Stable State vuodelta 1971. Hieman Faludin kirjaa myöhemmin Schön formuloi yhdessä Chris Argyriksen kanssa tämäntyyppisen oppimisen kaksinkertaisen palautesilmukan oppimiseksi (double-loop learning), erotuksena yksinkertaisten palautesilmukoiden oppimisesta (single-loop learning) .

Niin ihmisen toiminnassa kuin suunnitteluorganisaatioissakin jatkuva oppiminen määrittyi ylimmäksi päämääräksi, mikä Faludille tarkoitti toimintamahdollisuuksien jatkuvaa avartumista, kun ympäristön kontrollikyky oppimisen kautta kehittyy. Faludi omaksui Herbert A. Simonilta ajatuksen suunnittelun rationaalisuuden väistämättömästä rajoittuneisuudesta. Faludi korosti erityisesti suunnittelijan rajoittuneisuutta tiedon kognitiivisessa käsittelykyvyssä monimutkaisten suunnitteluongelmien äärellä. Toisin kuin Charles E. Lindblom , Faludi ei kuitenkaan tarjonnut ratkaisuksi tähän tiedollisen epävarmuuden hallintaan inkrementalistisesti pienin askelin etenevää suunnittelua vaan hän turvautui Amitai Etzionin malliin mixed-scanningistä. Siinä suunnitteluorganisaatio toimii strategisen kehyksen puitteissa operatiivisella tasolla inkrementalistisesti, mutta on myös valmis siirtymään strategiselle suunnittelutasolle uudelleenarvioimaan ja -suuntaamaan strategista kehystään silloin, kun operatiivisella tasolla kohdataan vaikeuksia kontrolloida ympäristömuutoksia. Tätä ylemmänasteista strategista suunnittelua Faludi kutsui metasuunnitteluksi (meta-planning) erotuksena operatiivisen tason suunnittelusta (planning).

Faludi yhdisti metasuunnitteluun myös ylemmänasteisen oppimisen, jossa suunnittelu itse tulee suunnittelun kohteeksi strategisena uudelleenohjelmointina. Suunnitteluorganisaation kannalta tämä tarkoitti ylemmän tason keskusvirastoa, joka strategisesti ohjelmoi alemman tason sektorivirastojen operatiivista suunnittelua. Faludille suunnittelun ydintehtävää edusti juuri tämä suunnittelun strateginen ohjelmointi. Hänelle se tarkoitti, että myös suunnitteluteorian (planning theory) tuli ensi sijassa olla kiinnostunut suunnittelun ohjelmoinnin menetelmäteoreettisista kysymyksistä (procedural theory) suunnittelun kohdetta koskevien sisältöteoreettisten kysymysten (substantive theory) sijaan.

Faludin ensimmäisiä kriitikoita oli Michael J. Thomas , joka marxilaisesta yhteiskuntakritiikistä ammentaen pyrki osoittamaan, että asetelman suunnittelun menetelmäteorian ja sisältöteorian välillä tulisi olla päinvastainen. Kun suunnitteluteoriassa keskitytään suunnittelun ohjelmointikysymyksiin ympäristön kontrollointikyvyn kehittämiseksi, sivuutetaan, mitä poliittis-taloudellisia rakenteita ja valta-asetelmia tällä kehittelyllä palvellaan. Faludille suunnittelukoneiston systeemisen rationaalisuuden jatkuva kehittäminen tuli päämääräksi itsessään. Näin suunnitteluajattelun keskiöstä abstrahoitui ulos se yhteiskunnallinen konteksti, jossa suunnittelijat organisaatioissaan toimivat. Kontrollointikyvyn kehittämiseen keskittyvä suunnitteluteoria alistaakin suunnittelun näin huomaamattaan välineeksi vallitseville yhteiskunnallisille päämäärille ja valtarakenteille, joiden ylläpitämiseksi se tarjoaa vain alati tehokkaampia keinoja. Thomasin mukaan yhteiskunnallisten rakenteiden sisältökysymykset määräävät sen, missä puitteissa suunnittelun menetelmiä kehitetään. Marxilaisittain ajatellen suunnitteluteorian pitäisikin ensi sijassa fokusoitua niihin yhteiskunnallisten rakenteiden sisältökysymyksiin, joihin suunnittelijat toiminnallaan kytkeytyvät. Bent Flyvbjergin kuuluisa Aalborg-tutkimus vahvistaa omalla tavallaan tätä näkemystä osoittaessaan, miten Aalborgin kaupungin poliittis-taloudellinen eliitti loi reunaehdot suunnittelijoiden ”rationalisoinnille”. Flyvbjergin kuvaama vallan ehdollistama todellisuus on räikeän vastakkainen Faludin teoretisoimalle systeemirationaalisuudelle, jossa suunnittelijat itsenäisesti ja tieteellistä metodia toteuttaen muodostaisivat erilaisten valintamahdollisuuksien asetelman myöhempää poliittista päätöksentekoa varten.

Flyvbjergin tutkimus on nähtävissä myös eräänlaisena paradigmasiirtymänä suunnittelun sisältöteorian pariin. Thomasin taannoinen kritiikki ei nimittäin vielä merkinnyt tätä käännettä, vaan 1980-luvulla noussut kommunikatiivinen suunnitteluteoria pitäytyi suunnittelun menetelmäkysymyksissä, vaikka asettuikin kriittisesti vastakkain Faludin teorian kanssa. Jürgen Habermasin kriittisen yhteiskuntateorian käsitteitä soveltaen Faludin nähtiin nyt edustavan instrumentaalista rationaalisuutta, kun suunnittelun tehtäväksi nähtiin ennen kaikkea kommunikatiivisen rationaalisuuden edistäminen. Fokus pysyi suunnitteluprosessien normatiivisessa kehittämisessä kohti suurempaa rationaalisuutta, tällä kertaa kuitenkin suunnittelun demokraattisuuden ja argumentatiivisuuden edistämiseksi. Nyttemmin myös kommunikatiivisen suunnittelun teoria on tullut marxilaisen kritiikin kohteeksi: jos se ottaakin päämääräkseen kansalaisyhteiskunnan edistämisen ja suunnittelun vapauttamisen byrokraattisen kontrollin kahleista, se saattaa käytännössä entisestään silottaa tietä markkinavoimien dominoinnille ja jopa legitimoida sitä .

Tämän kriittisen keskustelun pohjalta voidaan lopuksi kysyä, onko yleisen suunnitteluteorian formulointi ylipäätään mielekästä. Thomasin mukaanyleisen suunnitteluteorian ongelma on sen sisällöttömyys. Faludin tavoin rakennettuna teoria pyrkii formuloimaan suunnittelua yleisenä ajattelun ja toiminnan muotona, joka ei viittaa mihinkään erityisiin todellisuuden objekteihin ja konteksteihin. Ernest Alexander oli samoilla linjoilla kuin Thomas viime kesän esitelmässään alan pääkonferenssissa Dublinissa. Hän väitti, että ”planningiä” yleisellä tasolla ei ole. Tarvitaan jokin etuliite – kuten ”spatial”, ”urban”, ”social”, ”economic” tai vastaava – jotta puhuminen siitä olisi mielekästä. Itse en menisi näin pitkälle. Mielestäni voidaan käsitellä planningiä ja planning theoryä myös yleisesti, vaikka nähdäänkin sisältö- ja kontekstikysymysten olennainen merkitys. Konferenssivieraiden joukossa oli tavoilleen uskollisesti myös Andreas Faludi.

KIRJALLISUUS

Raine Mäntysalo

TkT, professori, Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu, Maankäyttötieteiden laitos/YTK