Palkittu kaupunginosa – Kallio

Kuva: Hilkka Lehtonen. Elokuvateatteri Tenho symboloikoon 1950-luvun Kalliota – sitä joka on ja jota ei enää ole. Kuva on otettu
kävelyfestivaalin kierroksella Helsingin kaupunginmuseon kuvasta Helsinginkadulla.

Teksti: Hilkka Lehtonen, Yhdyskuntasuunnittelun seuran johtokunnan jäsen

Kallio opetti minut lapsena lukemaan, mutta millainen se on tänä päivänä. Rosoinen niin kuin ennenkin,
trendikäs ja kirjava. Se vetää nuoria, mutta myös lapsiperheet ovat alkaneet hakeutua sinne. Siellä on
vanhuksia, jotka ovat asuneet koko elämänsä alueella. Työväen kaupunginosan poliittinen punaväri on
haalennut. Siitä on tullut yhä enemmän vihreiden kantapaikka. Toisaalta asuntojen pienasuntovaltaisuus
on estänyt kaupunginosan selvän gentrifikoitumisen ja suosii yksineläviä nuoria.

Kallio valittiin vuoden kaupunginosaksi Uudenmaan liiton toimesta viime vuonna. Valinnan perusteet
kertovat paljon siitä, mistä kauupunginosan vetovoimassa on kysymys ja millaisena se koetaan siellä
asuvien elämässä. Kaupunginosassa toimii perinteinen Kallio-seura, mutta myös Kallion
kulttuuriverkosto ja Kallio-liike. Viimeksimainittu on eräänlainen kaupunkiaktivistien YIMBY-liike (Yes
in my backyard), joka haluaa pitää ovet avoinna kaikenlaisille ihmisille ja myös laitapuolen kulkijoille.
Kallion kulttuuriverkosto on satojen toimijoiden verkosto, joka järjestää kaupunginosajuhlia ”Kallio
kukkii” ja ”Kallio kipinöi”. Se on ollut edelläkävijä kaupunginosajuhlissa ja ymmärtänyt mitä kaupungin
tapahtumallistaminen voi tarkoittaa. Se järjestää myös mainioita kaupunginosakävelyitä. Kaikkien näiden
toimesta elämä Kalliossa sykkii nykyisin tiheänä ja monipuolisena.

Osallistuin hiljan kadonneita korttelikinoja koskevaan kaupunkikävelyyn. Se oli osa Helsingin
kävelyfestivaalin ja Kallion kulttuuriverkoston yhdessä järjestämää kiertelyä Siltasaaressa ja
pohjoisemmassa Kalliossa. Puhuttelevaa kulttuurihistoriaa. Kierroksen veti Juhani Styrman Kallion
kulttuuriverkostosta. Kulkija löytää Kalliosta myös monikerroksista arkkitehtuuria ja paikallisia helmiä,
joiden takana on nimekkäitä arkkitehtejä. Lars Sonck, Selim Lindqvist, Gunnar Taucher, Väinö
Vähäkallio, Onni Tarjanne ja Elsa Aropaltio tulevat tekijöinä vastaan. Eheitäkin korttelikokonaisuuksia
on säilynyt: esimerkiksi Siltassaaressa, Torkkelinmäellä ja Helsinginkadun etelälaidalla. Paljon on myös
purettu entisaikain Kalliosta.

Kiinnostavaa on lapsiperheiden paluu Helsingin kantakaupungin alueille, Kallio mukaan lukien. Asuin
lapsena Kalliossa v. 1947 – 1954, edellä mainitun Väinö Vähäkallion jyhkeässä Elanto-talossa
Helsinginkadun ja Fleminginkadun kulmassa. Se oli elämää pula-ajan Helsingissä. Talo valmistui v.
1926. Rakennuksen alakerrassa toimi Elannon kauppa ja talo oli tarkoitettu Elannon henkilökunnalle.
Elanto järjesti henkilökunnalleen lainoja osakeyhtiöön pääsemiseksi. Talo kertoo myös Väinö Tannerin ja
Väinö Vähäkallion ystävyyssuhteesta, jonka kautta syntyi aikoinaan myös Kallion yhteiskoulu, nykyinen
ilmaisutaidon lukio. Elannon talon asukkaisiin lukeutui tuolloin myös Tannerin tytär, lääket.lis. Maija
Taka perheineen.

Opettajavanhempani saivat talosta 75 m2 asunnon ilmeisesti kaupungin virkamiehinä perheen yhdistyessä
asumaan saman katon alle. Asunnot olivat sotien jälkeen kiven ja vuokra-asuntolautakunnan takana. Opin
lukemaan Kallion kaduilla olevista katukylteistä, joista tajusin ensimmäiseksi sanan SAUNA. Yleisiä
saunoja oli eri puolilla Kalliota. Laitapuolen kulkijoita näin joskus rapussamme nukkumassa komean
porrashuoneen sivukäytävien holvien suojassa. Pitkät maanalaiset kellarikäytävät tarjosivat jännittäviä
leikkipaikkoja taskulamppujen valossa juokseville lapsille, joilla oli pimeässä loistavat
pääkallosormukset. Yhtä kuitenkin kaipasin: puita ja muuta kaupunkivihreää. Pihallamme ei kasvanut
ainotakaan puuta tai pensasta, tontin tehokkusluku on 4.1. Tämä lapsuusympäristön puute teki minusta
parantumattoman viherfriikin. On hienoa, että Helsingin kaupunki on viime vuosina kehittänyt Kallion
vähiä puistoja ja viherympäristöä. Ja osin yhteistyössä asukkaiden kanssa.

Kuva: Hilkka Lehtonen. Elokuvateatteri Tenho symboloikoon 1950-luvun Kalliota – sitä joka on ja jota ei enää ole. Kuva on otettu
kävelyfestivaalin kierroksella Helsingin kaupunginmuseon kuvasta Helsinginkadulla.