Terveiset kaupunkien suojelusjumalattaren mukaan nimetystä kaupungista

Viime vuosina uutiset Kreikasta ovat olleet masentavia: valtava nuorisotyöttömyys, lakot, hallinnon puutteet ja tehottomuus sekä yhteiskunnan läpi tunkeva nepotismi. Pohjoisesta näkökulmasta katsottuna edellytykset toimivalle kaupungille ja sen suunnittelulle eivät ole hedelmällisimmät. Ateena onkin kaupunki, joka saattaa aiheuttaa pettymyksen. Monet kuvittelevat matkustavansa Rooman kaltaiseen kauneuteen, mutta joutuvat toteamaan, että Akropolis-kukkula ja muinaisten jumalien temppeleiden raunioita lukuun ottamatta kaupunkia luonnehtii ennen kaikkea 1950- ja 1960- luvun suunnittelematon kaupunkirakenne ja insinööriarkkitehtuuri. Se tarkoittaa loputtomiin toistuvia harmaantuneita julkisivuja. Samaan aikaan Ateenassa on myös monia ominaisuuksia, joita esimerkiksi Helsingin uudessa yleiskaavassa janotaan.

 

Tontti tontilta rakentaminen

Ateenan esteettiset ominaisuudet selittyvät pitkälti kaupungin syntyhistorian kautta. Ateena ei ole länsimaisten suurkaupunkien tavoin kasvanut teollistumisen seurauksena, vaan väkiluvun yli kolminkertaistumista 1900-luvulla selittävät pikemmin poliittiset syyt.

Ensin, 1920-luvulla, puolitoista miljoona kreikkalaista palasi emämaahan Kreikan hävittyä Turkille kansalaistensa asuttamia seutuja. Monet heistä löysivät kodin Ateenasta. Toisen maailman sodan jälkeen Ateenasta tuli eräänlainen turvapaikka, kun tuhannet kreikkalaiset joutuivat sisällissodan seurauksena jättämään kotiseutunsa. 1960-luvulla myös maatalouden rakennemuutos vaikutti vahvasti väestönkasvuun.

Miten kaupungin hallinto pystyi vastaamaan massiiviseen asuntotarpeeseen? Ei oikeastaan mitenkään. Kaupunki rakentui palapelityyppisesti antiparochi – markkinamekanismin kautta, mikä selittää myös sen, että polykatoikia-kerrostalotyyppi dominoi kaupunkia. Pieniä tontteja oli laajalti myynnissä asuntorakentamista varten ja tonttien uudet omistajat tekivät sopimuksen rakennuttajien kanssa. Tontinomistaja sai asunnon tai asuntoja polykatoikiasta, tavallisesti ylimmästä kerroksesta. Rakennuttaja puolestaan keräsi voiton talon muiden asuntojen myynnistä tai vuokraamisesta.

1980-luvulla yksityishenkilöiden lainanotto helpottui, jolloin antiparochi –menettely väistyi. Nykyään tontinomistajat rakennuttavat talonsa vähitellen itse, usein koko perheelleen (tai pohjoisen määritelmän mukaan suvulleen). Tämä selittää sen, että Ateenassa on paljon talonraatoja, jotka seisovat odottamassa omistajansa tai omistajiensa talouden kohentumista.

Vertikaalinen segregaatio

Vaikka ateenalaisten talojen tylsähkö ulkokuori – rumuus- harmittaa monia ateenalaisia, professori Thomas Maloutasin mukaan asuntosuunnittelun hyviä puolia on kuitenkin se, että alhaalta ylöspäin kulkevan prosessin kautta on pystytty tuottamaan kohtuuhintaista asumista. Toisin kuin lähes kaikissa muissa Euroopan kaupungeissa on myös vältytty kaupungin horisontaaliselta segergoitumiselta. Ateena koostuu tiivisti rakennetuista asuinalueista, jotka ovat vertikaalisesti segergoituneita. Tämä tarkoittaa sitä, että polykatoikiojen ensimmäisissä kerroksissa sijaitsee pienempiä ja edullisempia asuntoja, joissa ei useinkaan ole parvekkeita. Näissä asuu vähemmän koulutettuja ja hyvin usein siirtolaistaustaisia kaupunkilaisia. Ateenaan on nimittäin 1990-luvulta alkaen saapunut runsas määrä albaanialaisia ja muita lähinaapurimaiden asukkaita. Ylimmissä kerroksissa asuu kreikkalaisia, jotka ovat usein paremmin koulutettuja ja toimeen tulevia.

Ihan ongelmatonta vertikaalinen segregoituminen ei kuitenkaan ole. Talouskriisin runtelemassa maassa polykatoikioissa nousee talvisin vakava riidanaihe: lämmitys. Alimman kerroksen väki ei kykene maksamaan siitä, eikä ylempien kerrosten väki pysty tai halua maksaa koko talon lämmitystä. Talojen ikä alkaa myös näkyä niiden kunnossa, mutta minkäänlaisia julkisia tukia niiden korjaamiseen ei tällä hetkellä ole. Professori Ioanna Theocharopoulou onkin esittänyt, että ratkaisun on tultava ateenalaisilta itseltään, pystyiväthän he aikoinaan ratkaisemaan kaupungin asuntopulankin ilman julkishallinnon tukea.

Katu elää ja kahviloissa saa maleksia

Valtaosa ateenalaista asuu siis kerrostaloissa. Kerrostalojen yhteyteen rakentuu vahva julkinen elämä, niin kaupungin keskustassa kuin esikaupungeissa. Kaduilla riidellään, leikitään, grillataan, juhlitaan ja käydään kauppaa. Lukuisille aukioille kokoonnutaan aamuisin lukemaan lehtiä ja keskustelemaan päivän uutisista. Iltaisin aukioilla leikitään, katsellaan ihmisiä ja syödään. Useimmiten aukioiden ja kävelykatujen yhteydessä on joitakin palveluita: taverna, kahvila tai kioski.

Ruotsissa asuva kreikkalainen kirjailija Theodor Kalifatides toteaa omaelämäkerrassaan, että “där det finns kaféer finns det alltid greker. Ateenan kahviloissa on asiakkaita aamuvarhaisesta iltamyöhään. Harvassa eurooppalaisessa kaupungissa on myöskään täysin hyväksyttävää istua kahvilassa yhden ostoksen varassa tunteja. Perinteisissä kafeneoineissa miehet kokoontuvat vielä toistaiseksi keskustelemaan, juomaan ouzoa ja kahvia sekä pelaamaan lautapelejä. Lukuisissa kaupungin kahvila/baari-yhdistelmissä käyvät kaikenikäiset, pieniä lapsia ja vauvoja lukuun ottamatta. Näissä tehdään töitä, keskustellaan ja poltetaan tupakkaa. Tupakointi on Kreikassa kiellettyä julkisissa ja puolijulkisissa sisätiloissa, mutta sitä ei huomaa käytännössä. Tuhkakuppeja on kahviloiden ja ravintoloiden pöydissä joko erilaisina keraamisina astioina, joita voi tarkastuksen yhteydessä nimetä koristeiksi, tai pöytään tuodaan pyytämättäkin paperimuki tähän tarkoitukseen. Kreikkalaiset löytävät ratkaisunsa, ainakin arjen käytännön ongelmiin.

Autoja, mutta myös toimivaa julkista liikennettä

Tupakointikiellon kiertämisen lisäksi ateenalaiset ovat kunnostautuneet löytämällä keinon välttää autoilun vähentämiseen tähtäävää lakia. Ateena on erittäin autoistunut ja ilmanlaatua on pyritty parantamaan rajoittamalla autoliikennettä sallimalla vuoropäivin parillisin ja parittomin numeroin päättyvän rekisterikyltin omaavat autot liikenteessä. Monet ateenalaiset päätyvät kakkosautoon, jolla saa ajaa vuorottaisina päivinä. Tämä auto on usein huomattavasti huonokuntoisempi ja saastuttavampi. Korkeasta autotiheydestä huolimatta kaupungissa on erittäin kattava ja edullinen julkinen liikenne, jota myös käytetään paljon. Bussit, raitiovaunut, metro ja juna kulkevat kaiken lisäksi tiheään – ja aikataulut ovat kohtuullisen luotettavat. Kertalippu maksaa aikuiselle 1,20 euroa ja sillä pääse matkustamaan Ateena ympäröiville vuorille sekä meren äärelle, siis kilometreissä mitattuna todella pitkiä matkoja.

Miten Ateenan käy?

Ateena tuskin voittaa “maailman paras kaupunki”-titteliä ihan lähivuosina. Keskustassa on kuitenkin nähtävässä gentrifikaation merkkejä, sillä erityisesti monet taloudellisesti vahvat paluumuuttajat sijoittuvat keskustaan. Monilta alueilta löytyy jo samoja trendikkäitä hampurilaisravintoloita, ekologisia ruokatuotteita myyviä kauppoja sekä kierrätyskalustein ja teollisuuslampuin sisutettuja kahviloita kuin esimerkiksi Berliinistä, Amsterdamista tai New Yorkista. Palkkataso on maassa alhainen, mutta asuminen on vielä edullista. Keskustan hyvältä alueella kolmion vuokraaminen maksaa noin 300 euroa kuussa, nousevilla alueilla vuokra on huokeampi. Kuinka kauan hintataso pysyy kreikkalaiset ulottuvissa? Akropoliksen viehätysvoima on vähitellen alkanut voittaa hallinnolliset epäselvyydet ulkomaisten investojien silmissä. Yksityinen pääoma näyttääkin olevan ainut lähde joka on käytettävissä julkisten tilojen kohentamiseen.

 

 

Johanna Lilius

 

Lähteenä on käytetty 27.1.2015 järjestettyä The Athenian apartment building (Polykatoikia)-

tilaisuutta Onassis säätiön kulttuurikeskuksessa Ateenassa.

Johanna Lilius

FM (suunnittelumaantiede), tohtorikoulutettava, Aalto-yliopisto, Insinööritieteiden korkeakoulu, Rakennetun ympäristön laitos