Plan Voisin 1925

Markku Norvasuo
LUONNOS
Plan Voisin oli Le Corbusierin ehdotus Pariisin keskustan uudistamiseksi. Sana Voisin viittasi Aéroplane G. Voisin yhtiöön, joka valmisti myös henkilöautoja ja rahoitti suunnitelman; lisäksi yleiskielisenä sana tarkoittaa naapuria. Suunnitelman lähtökohtana oli vuonna 1922 Salon d’Automnessa esillä ollut kaupunkitutkielma Une Ville Contemporaine, kaupunki kolmelle miljoonalle asukkaalle. Heistä miljoona olisi asunut keskustan korkeissa säännölliseen matriisiin rakennetuissa pilvenpiirtäjissä, joita oli 24 kappaleetta, ja loput kaksi miljoonaa ympäröivällä ”puutarhakaupunkien” vyöhykkeellä. Jo tuolloin Le Corbusier oli alkanut luonnostella myös Pariisin keskustan uudistamista. Pilvenpiirtäjäkeskustan maa-alasta peräti 95 prosenttia oli tarkoitus jättää avoimeksi esimerkiksi toreja, ravintoloita ja teattereita varten. Vapauttamalla maa-alaa korkean rakentamisen avulla Le Corbusier pyrki ratkaisemaan kaupungin keskustan ruuhkautumisen ongelman.
Plan Voisin esiteltiin yhdessä Une Ville Contemporainen kanssa vuonna 1925. Paikkana oli Pavillon de l’Esprit Nouveau, joka oli rakennettu Pariisin Exposition internationale des Arts décoratifs näyttelyyn. Suunnilleen samalta ajalta on Le Corbusierin teos Urbanisme, jossa molemmat suunnitelmat on kuvattu. Rinnakkain esittämistä puolsi Le Corbusierin ajatus siitä, että aiemmin luotua doktriinia oli havainnollistettava erityistapauksella. Siihen tarjosi mahdollisuuden Pariisi. Plan Voisin sijoitti vieretysten liike-elämälle ja asumiselle varatut alueet. Näiden väliin jäi maanalainen keskusasema. Le Corbusierin mukaan hankkeen pohjimmainen ajatus oli luoda suurten valtaväylien avulla kokonaan uudenlainen liikennejärjestely Pariisin strategiseen sydämeen. Suunnitelman ansiosta vanhojen ylikansoitettujen korttelien edustama asukastiheys ei vähenisi vaan nelinkertaistuisi.
Plan Voisin perustui vielä katuverkkoon, joka tosin oli Haussmannin traditiota noudattaen säälimätön vanhaa katujärjestelmää kohtaan. Le Corbusierin aksiaalinen sommitelma olisi esimerkiksi riistänyt Champs Élyseeltä sen aiemman merkityksen valtaväylänä. Myöhemmin alkuperäisestä vuoden 1922 visiosta syntyi uudempi versio La Ville Radieuse (1930), jossa kadut olivat kadonneet pilvenpiirtäjävyöhykkeeltä kokonaan. Jos siis Plan Voisin oli eräänlainen havainnollistus, välivaihe kahden vision välissä, miten sen merkitystä olisi arvioitava?
Le Corbusier suosi orgaanista kaupunkimetaforaa. Teoksen Urbanisme päätti liite, jonka piirrokset esittivät eliöiden kehitysasteita, solukkoja, suonistoa ja ihmisen sisäelimiä. Tässä ajattelukehikossa vallitseva kaupunki oli sairas ja kaipasi parantamista. Keinot oli valittava oikein. Le Corbusierin mukaan kaupungin keskustassa oli käytettävä ”kirurgiaa”, kun taas ”lääkehoito” sopi muualle. Kirurgia ei ollut hienovaraista Patrick Geddesin tapaan, vaan sitä voisi luonnehtia pikemminkin elinsiirroksi, jolla Pariisin ydinkeskusta olisi rakennettu kokonaan uudelleen.
Nykytermein Le Corbusierin ajatusta voisi kuvata myös systeemiseksi – mutta tämä systeemi oli toteutettava yhtenä valtavana kokonaisuutena. Konkreettisena vertailukohtana olivat Georges-Eugène Haussmannin uudistustyöt Napoleon III:n aikana. ”Pariisin nykyaikainen autoliikenne on mahdollista vain Haussmannin ansiosta!” Vielä tässä vaiheessa Le Corbusier jaksoi uskoa, että samanlaiset kertaluonteiset uudistukset olisivat mahdollisia myös demokratiassa.
Le Corbusierin kaavamainen ajatusmalli sopi suureellisia suunnitelmia ihailevaan aikaansa, jonka kuvastoon kuuluivat patotyömaat, jättiläislaivat ja suuret sillat. Yhdysvalloissa TVA-hanke suurine vesivoimalaitoksineen oli saman kauden tuote. Peter Hall on myös huomauttanut, että pyrkimys kuvata kaupunki valmiina lopputilana oli tyypillinen modernismin visionääreille, eikä heitä niinkään kiinnostanut suunnittelu jatkuvana mukautumisena muutokseen. Tosin Une Ville Contemporainen ”englantilainen puutarha” oli tarkoitettu myös kaupungin laajenemisreserviksi. Näistä syistä Le Corbusierin idea kaupungin kokonaismuodosta jäi abstraktiksi, vaikka hänen mielikuvituksensa tavoittikin melko hyvin kaupungin metabolian. Monet hänen ideoistaan kuitenkin toteutuivat myöhemmin tavalla tai toisella. Pilvenpiirtäjien pohjakerroksissa oli julkisten kulkuneuvojen lippuhalleja, autoille oli nopeita korotettuja väyliä, maan alla eri liikennemuodot oli erotettu kerroksittain ja niin edelleen.
Le Corbusierin vaikutus on ollut pitkälti epäsuoraa, mutta hänen visionsa ovat antaneet myös konkreettisia esikuvia. Britanniassa toteutettiin 1950-luvun lopulla Lontoon lounaispuolelle Roehamptoniin Alton Westin asuinalue, joka oli Le Corbusierin mallin suora sovellus. Suomessa on tulkittu, että Le Corbusierilla on ollut vaikutusta Pihlajamäen suunnitteluun. Tätä yhteyttä on korostanut Kirmo Mikkola ja sittemmin Riitta Hurme selvittäessään lähiörakentamisen taustoja. Mikkola oivalsi myös, että Le Corbusierin tilajäsennys voidaan nähdä vaihtoehtona saksalaisen funktionalismin Zeilenbaulle.
Plan Voisin näyttäytyy jälkeenpäin katsottuna julkeana, koska olemme ainakin osaksi oppineet näkemään menneisyyden arvon yhä kiihtyvässä muutoksessa. Ajatus Pariisin kaltaisen suurkaupungin keskustan hävittämisestä tuntuu mahdottomalta. Toisaalta olemme hyväksyneet myös muutoksen kaoottisuuden, äärimmillään siinä ajatuksessa, että kehittyvien maiden favelat olisivat tulevaisuuden kaupungin kasvualustoja. Plan Voisin esiteltiin kuitenkin aikana, jolloin radikaalien ideoiden omaksumista edistivät teollisuuskaupungin ongelmat. Urbanisme perustui tuttuun kaavaan, jossa modernismin visioiden taustaksi esiteltiin työväestön surkeita asumisoloja ja nokisen kaupungin ahtautta. Tällainen kaupunki sietikin jyrätä maan tasalla. Vastaavasti on ymmärrettävää, että myöhempi lähiörakentaminen, jossa uudisrakennettiin laajoja esikaupunkialueita, alkoi suhtautua Le Corbusierin ideoihin myötämielisesti.
Kun Jane Jacobs kritisoi amerikkalaista lähiörakentamista, erityisesti suurkortteleihin perustuvaa, hän viittasi Le Corbusieriin. Hän katsoi, että vaikka puutarhakaupunkiaate ja siihen perustunut hajakeskityksen aate olivat ristiriidassa Le Corbusierin visioiden kanssa, myöhempi suunnittelijoiden sukupolvi oli yhdistänyt nämä kaksi ideologiaa. Myös Peter Hall on kiinnittänyt huomiota traditioiden ristiriitaan mutta nähnyt sen maantieteellisenä. Britanniassa pientalo puutarhoineen on säilyttänyt suosionsa, mutta Manner-Euroopassa kerrostalo on ollut hyväksytympi asumismuoto. Meille lähiöaate rantautui aluksi angloamerikkalaisessa matalassa muodossaan, mutta myöhemmin toteutetut lähiöt perustuivat pitkälti kerrostalorakentamiseen. Ehkä osin tällaisista lähtökohdista johtuen pientalon ja kerrostalon välinen jännite on jatkuvasti säilynyt suomalaisessa kaupunkisuunnittelussa.
Lähteet
Hall, Peter (1992). Urban and Regional Planning (3rd ed). London: Routledge.
Hurme, Riitta (1991). Suomalainen lähiö Tapiolasta Pihlajamäkeen. Helsinki: Societas scientiarum Fennica.
Jacobs, Jane (1961). The Death and Life of Great American Cities. New York: Vintage.
Le Corbusier (s.a.). Urbanisme. Paris: Les Éditions G. Crès & Cie.
Le Corbusier (1929). The city of to-morrow and its planning. London: John Rodker Publisher.
Mikkola, Kirmo (1972). Metsäkaupungin synty, funktionalismin kaupunkisuunnittelun aatehistoria (lisensiaattityö). Teknillinen korkeakoulu, yhdyskuntasuunnittelun laitos ja arkkitehtuurinhistorian laitos, Espoo, Otaniemi.

Markku Norvasuo

TkT, tutkija, Aalto-yliopisto, Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutusryhmä