Mitä verkostoteoria kertoo verkostokaupungista?

Samuli Alppi arvioi (Yhdyskuntasuunnittelu 2/2017) raideliikenteen verkostokaupungin oksymoroniksi kirjoituksessaan “Raideliikenne – verkostot – kaupungit” siksi, että raideverkko sisältää välttämättä hierarkisia piirteitä.

Verkostokaupunkia voi analysoida monin eri tavoin esimerkiksi liikenneverkon, paikkojen verkoston tai sosiaalisten verkostojen näkökulmasta. Oma näkökulmani tässä kirjoituksessa lähestyy asiaa verkostoteoriana tunnetun tietojenkäsittelyteorian osa-alueen ja sosiaalisten verkostojen tarttumapinnalta.

Lähtökohtana kirjoitukselleni on se, että kaupungit ovat fyysiseen tilaan organisoituja sosiaalisia verkkoja. Tästä näkökulmasta fyysinen tila – mukaan lukien liikenneverkko – tarjoaa mahdollisuuksia ja rajoituksia sosiaalisten verkkojen syntymiselle ja toiminnalle.

Tästä näkökulmasta on tärkeää tutkia sitä, millaisia ihmisten muodostamat sosiaaliset verkot ovat ja mitä niiden pohjalta voidaan oppia kaupungeista.

Digitaaliset sosiaaliset verkot ovat tärkeä perustutkimuksen kohde. Ne kertovat siitä miten ihmiset itseorganisoituvat, kun fyysisen tilan rajoitteita ei ole. Samalla ne kertovat myös siitä, mikä osa kaupunkien sosiaalisesta luonteesta on ihmisistä lähtöisin ja mikä osa fyysisen tilan rajoitteista lähtöisin.

Viimeisen 15 vuoden aikana luonnossa ja ihmiskunnassa syntyviä verkkorakenteita on tutkittu paljon.

Yksi keskeisistä havainnoista on se, että sosiaalisten verkkojen ja kaupunkien kaltaiset verkostot ovat usein luonteeltaan skaalavapaita (Mislove 2007, Bettencourt 2013, Ortman 2014). Siksi skaalavapauden ymmärtäminen on keskeistä, kun tarkastellaan ja arvioidaan kaupunkien verkostoluonnetta.

Skaalavapaita verkkoja voi karkeasti kuvailla yhdistelmänä vertaisten välisiä ja hierarkisia suhteita.

Näissä verkoissa solmujen eli hubien yhteysmäärät jakaantuvat eksponentiaalisesti, mistä seuraa se, että suurimmat hubit kasvavat nopeasti ja voimakkaasti, kun verkko kasvaa. Samalla verkostoon kuuluu merkittävä joukko suoria yhteyksiä keskenään yhtä suurten hubien välillä.

Tämä yhdistelmä tekee skaalavapaista verkostoista sekä tehokkaita, että vikasietoisia. Topologinen etäisyys solmujen välillä on lyhyt ja verkosto jatkaa toimintaansa vaikka osaa solmuista kohtaisi epäonni.

Miten skaalavapaus vaikuttaa meidän ymmärrykseemme verkostokaupungista?

Puhuttiinpa sitten kaupunkiseudusta verkostona tai kaupunkien verkostosta, on skaalavapaassa verkostossa kyse eksponeniaalisesta jakaumasta suurempia ja pienempiä hubeja.

Liikenneväylien rooli on tarjota yhteyksiä solmujen – ja siis myös hubien – välillä.

Pienten solmujen ja hubien liikenne kannattaa hoitaa yksilöpohjaisilla kulkutavoilla käytännössä kävellen, pyörällä ja henkilöautolla. Liikkujien määrä on riittävän alhainen, ettei suurten joukkojen kuljetukseen kannata panostaa.

Kun verkko kasvaa, muodostuu verkostorakenteessa myös merkittävämpiä hubeja (Batty 2008). Vaikka liikenteen infrastruktuuri ei kasva yhtä nopeasti kuin kaupunki, hubien kasvu edellyttää liikenteen infrastruktuuria, joka voi liikuttaa suuria määriä ihmisiä samanaikaisesti. Siksi tarvitaan panostuksia raideliikenteeseen, joka kykenee liikuttamaan suurempia määriä ihmisiä kuin henkilöautoliikenteen infrastruktuuri. Vaihtoehtona on estää hubien kasvu ja estää uusien ihmisten osallistuminen hubissa eläviin sosiaalisiin verkostoihin.

Verkostokaupungin kasvuun kuuluukin välttämättömänä osana raideliikenteen verkosto, joka tarjoaa mahdollisuuksia merkittävien hubien kasvulle. Siksi Helsingin yleiskaavassa puhutaan raideliikenteen verkostokaupungista.

Alppi tarkastelee myös kysymystä siitä pitäisikö Tampereen tai Turun kytkeytyä nopean junaliikenteen avulla Helsingin seudun tärkeimpään hubiin eli keskustaan vai junaradan varrella oleviin pienempiin hubeihin.

Skaalavapaiden verkkojen luonteen tutkiminen kertoo, että kysymyksenasettelu johtaa harhaan.

Menestyäkseen molemmat kaupungit tarvitsevat oman näkemyksensä siitä, missä niiden vahvuudet ovat ja miten saada vahvuuksista mahdollisimman paljon irti. Niin Tampere ja Turku kuin radanvarren keskuksetkin saavat hyötyjä tiiviimmästä kytkeytymisestä sekä Helsingin keskustaan, että radanvarren pienempiin hubeihin.

Verkostokaupunki on yhdistelmä hierarkisuutta ja vertaisten välisiä suoria yhteyksiä.

Kirjallisuus

Mislove Alan & Druschel Peter & Marcon Massimiliano & Bhattacharjee Bobby & Gummadi Krishna P. (2007). Measurement and Analysis of Online Social Networks. ACM SIGCOMM conference on Internet measurement 2007, ACM

Batty Michael (2008). The Size, Scale, and Shape of Cities, Science 319:5864, 769-771

Bettencourt Luís M. A. (2013). The Origins of Scaling in Cities. Science 340:6139, 1438-1441.

Ortman Scott G. & Cabaniss Andrew H. F. & Sturm Jennie O. & Bettencourt Luís M. A. (2014). The Pre-History of Urban Scaling. PloS one 9:2, e87902.