All posts by Hilkka Lehtonen

Hilkka Lehtonen

professori emerita, TKT, arkkitehti safa

YSSin aikamatka Vantaalle

Vantaa on Helsingistä päin katseltuna EDGE-city, reunakaupunki. Vantaan vinkkelistä se on sen sijaan suuri logistinen solmu ja dynaamisesti kehittyvä suurkaupunkivyöhyke. 1960-luvun lopulla Vantaa kasvoi 10 000 asukkaan vauhdilla. Siellä suomalaista kaupungistumista valettiin betoniin mm. Koivukylässä. Yssin syysretkeä Vantaalla johdatteli eläkkeelle kaupunkisuunnittelujohtajan paikalta siirtynyt ja paljon nähnyt arkkitehti Jukka Kullberg. Retki käsitti peräti 16 kohdetta alkaen Tikkurilan Lue lisää [...]

Siistit päivät

Kymmenennet kaupunkitutkimuspäivät huhtikuun lopun Turussa keräsivät ennätysyleisön, 190 henkeä. Tapahtuma on luonteeltaan monitieteinen ja esimerkiksi monien jatko-opiskelijoiden suosima. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestetyt ekskursiot houkuttelivat mukaan myös aiempaa enemmän kaavoittajia ja yhdyskuntasuunnittelijoita. Kymmenen kilometrin pyöräilyekskursiolla tutustuttiin niin Kakolanmäkeen, Koroistenristille kuin Logomoonkiin. Päivien teemana oli arvostusten vaikutus Lue lisää [...]

Aalto uudistuu – Miten käy yhdyskuntasuunnittelun?

Yhdyskuntasuunnittelun seuran tilaisuus 24.11. Laiturilla Kampissa keräsi salin täyteen yleisöä, noin 50 henkeä, läheltä ja kauempaakin. Samalla on heti todettava, että tilaisuudessa ehdotettiin myös vetoomusta MONITIETEINEN YHDYSKUNTASUUNNITTELUN OPETUS SÄILYTETTÄVÄ! , joka on nettiversiona allekirjoitetussa linkissä: http://www.adressit.com/ytk-vetoomus Keskustelu laiturilla oli pohtivaa eikä huumoriakaan unohdettu. Tilaisuuden tärkein anti lienee ollut kentän äänen ja Lue lisää [...]